Mininovelli: Croutons

Tuli mieleen, että minulla on tällainen kolme vuotta sitten kirjoitettu 55 sanan novelli, jota ei ole taidettu julkaista missään. Pariin paikkaan sen saatoin lähettää, mutta tuli hylkyä.

Croutons

The medications didn’t arrest the crying spells. When one didn’t work, I was given another, sometimes several at once. They called it a “cocktail” but I didn’t get a buzz. They said I was resistant.

Eventually I did lose the desire to make onion soup and resorted to just eating the croutons by the handful.

Stalkkauksen keskipiste

Sydänvarjo on toinen lukemani kirja Twitter-kollegaltani Hanna-Riikka Kuismalta. Omalaatuisessa lukukokemuksessa on paljon samaa kuin Valkoisessa valossa. Rappiota, alkoholismia, syrjäytymistä, mielenterveysongelmia ja köyhyyttä. Rosoisuutta, rujoutta ja raakuutta, leptejä, pameja ja testoa kuluu ja ihmiskeho on kulutushyödyke. Se on ennen kaikkea romaani pakkomielteistä.

Sydänvarjo-kansi

Sekä spugehtava Anton että traumatisoitunut ja sulkeutunut Kerttu alkavat stalkata Susannaa, Antonin entistä tyttöystävää. Nyt Susannalla on uusi elämä perheenäitinä ja hän on hurahtanut uskoonkin. Hän on kaikin puolin täydellinen. Onnellisen pikkuvaimon elämässä piilee kuitenkin monenlaisia salaisuuksia ja menneisyyden haamuja.

Kirjassa ääneen pääsevät niin Anton, Kerttu, Susanna kuin välillä Susannan mies Markokin. Pätkät ovat hyvin omaäänisiä ja lähes kokonaan kerrontaa, usein suorastaan selitystä ja höpötystä, ennemmin kuin varsinaisia kohtauksia. Alussa tyyli vähän ärsytti, mutta se vei pian mukanaan.

Hahmoissa on aika paljon kliseitä, etenkin Susannassa. Jeesus auttaa kaikkeen ja Susanna jaksaa vaahdota sivukaupalla homoista, mamuista, narkkareista, köyhistä, masentuneista, ateisteista ja esimerkiksi ystävättären puolisosta, jolla on “vegetaristisia taipumuksia”. Eli samaan aikaan hienohelmabarbie ja persujuntti. No, ehkä se on klisee siksi, että tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.

Yksi mikä kirjassa ei minusta toiminut oli se, että sekä Antonille että Kertulle Susannan talo, jota he piirittävät, muuttuu taianomaiseksi, eräänlaiseksi henkilöhahmoksi. Tämä tulee esiin jatkuvasti väitteen tasolla, mutta mielestäni Kuisma ei saa sitä tuotua esiin kuvauksella.

Myös Kertussa jotkut asiat ärsyttivät. Hänellä tuntui olevan lähes kaikki mahdolliset traumat ja kuollut kaksoisveli Hannu meni jo minusta liikaa yli, vaikka eittämättä kirja veti asiat yli tahallaan.

Tunnelma tiivistyy selvästi loppua kohden ja jutustelut kasvavat jännitysnäytelmäksi. Luin kirjan parissa päivässä.

Lisää poliittisen tahdon asioita

Suomalaisessa politiikassa on eletty melkoista jännitysnäytelmää tänä syksynä. Tahdon2013 on päättynyt toistaiseksi voittoon, mutta se oli vasta alkua. (Samana päivänä äänestettiin myös lapsilisien pienentämisestä, mikä monen mielestä taas oli kaikkea muuta kuin voitto.) Viime viikolla äänestettiin myös murskaava ydinvoima-aiheinen päätös.

Nyt eduskunnassa olisi tarkoitus ratifioida vihdoinkin kaksi tärkeää sopimusta, jotka Suomen olisi pitänyt hyväksyä jo kauan sitten: saamelaisten oikeuksia turvaava ILO 169 -sopimus sekä YK:n vammaissopimus. Tuosta ILO-sopimuksesta on muuten Vähemmistövaltuutetulla erittäin helppolukuinen (suorastaan miellyttävä lukea!) tietopaketti netissä, suosittelen. Invalidiliitolla puolestaan on samankaltainen PDF vammaissopimuksesta.

Lisäksi puuhataan translain uudistusta, joka takaisi transsukupuolisille ihmisille paremmat (tai siis vähemmän surkeat) oikeudet. HLBTIQ-ihmisten asioiden ajaminen ja lainsäädäntö ei todellakaan päättynyt Tahdon2013:n läpimenoon!

Yksi Suomen pahimmista juridisista ihmisoikeusansoista ovat vakuutuslääkärit, joiden uhriksi olen itsekin joutunut raskain seurauksin. Viime kuussa päätettiin, että jatkossa vakuutuslääkärien pitää perustella päätöksensä paremmin. Nyt kerätään nimiä adressiin (jota olen ehdottanut muutettavaksi kansalaisaloitteeksi) sen puolesta, että vakuutuslääkäreitä koskisi sama totuusvelvoite kuin muitakin lääkäreitä.

Varmasti on monia muitakin tärkeitä päätöksiä, jotka on tehty tänä syksynä tai jotka haluttaisiin pian eduskunnan käsittelyyn. Itse olen mukana eräässä ruohonjuuriprojektissa, jossa ajetaan pitkäaikaissairaille parempaa asemaa, mutta se tuskin menisi lainsäädännön puolelle (koska ko. asia jo rikkoo Suomen perustuslakia).

Ensimmäinen arvostelu Palsamoidusta

Neljännen romaanini Palsamoidun ilmestymisestä on jo pari kuukautta, mutta vihdoin tuli se kauan odotettu ensimmäinen arvostelu. Maailman ääreen -kirjablogin Pii tykkäsi kirjasta. Hän koki sen samaistuttavaksi ja piti sen pohdinnoista. Loppuun hän kirjoitti:

Maija Haaviston uusin teos käsittelee koskettavasti myös ystävyyttä. Pidin paljon tästä teoksesta, joka nappasi mukaansa heti ensimmäisillä sivuilla.

Nyt voi huoahtaa helpotuksesta. Olen maininnut ennenkin, että ainakin minulle ensimmäinen (tai ensiksi lukemani) arvostelu romaanista on aina psykologisesti tärkein. Jos se on hyvä, ei haittaa yhtään samalla lailla, jos joku myöhemmin vaikka lyttää. Onneksi huonoa ensiarvostelua ei ole vielä tullut. Eikä onneksi varsinaisia lyttäyksiäkään ole tainnut vielä tulla, vaikka ei toki mikään miellytä kaikkia.

Arvostelukappaleita on toki tarjolla edelleen.

P.S. Kaipailen koelukijoita Makuuhaavoja-näytelmälle!

Pientä tiiseriä kirjakeväästä

Tässä pari tiiserikuvaa alkuvuodesta Nordbooksilta ilmestyvästä kuvakirjastani Seeprakoiran seikkailut. Kuvittajana on siis Aura Ijäs.

Kannattaa pitää kirja mielessä, jos mietit ensi kevään lahjoja omille lapsille tai tuttavaperheille. Lupaan että myös tarinassa riittää väriä, vauhtia ja iloa!

P.S. Kuvat ovat kameralla otettuja, eli eivät vastaa lopullisia tarkkuuden, valoisuuden tai värien puolesta, siksi paperikin voi näyttää hassunväriseltä.

Seeprakoiran seikkailut 1

Seeprakoiran seikkailut 2

Seeprakoiran seikkailut 3

Hollywoodia ja self helpiä romaanina

Nicholas Montemaranon bestselleri The Book of Why on kirjoja kilohintaan -ostokseni. Huomaa kyllä, että kyseisellä kerralla tapahtumassa ei ollut juuri mitään fiksuja ei-genreromaaneja, kun olen ostanut tämän. Tätäkin voisi toki pitää maagisena realismina, mutta sitä ei yleensä taideta laskea genrekirjallisuuteen.

The Book of Why

Kirjan lähtökohta on sinänsä kiinnostava. Eric Newborn kirjoittaa The Secret -henkisiä motivaatio/self help -kirjoja. Miten saat kaiken mitä haluat. Hänellä on laaja fanikunta, mutta hänelle itselleen kaikki “ajatustaiat” ovat enemmänkin OCD:tä. Kun Ericin vaimo kuolee, hänen omat ajatuksensa ja kirjansa alkavat tuntua vierailta ja hän eristäytyy koiransa kanssa Martha’s Vineyard -saarelle.

Sitten valitettavasti mennään Hollywood-tyyppisen pseudospirituaalisen hötön puolelle. Seuraa romanttista vipinää ja entä jos nämä Law of Attraction -höpötykset ovat sittenkin totta?

Henkilöhahmot tuntuvat alussa kovin teennäisiltä. Koko ajan muistaa olevansa lukemassa romaania, joka tuntuu kovin väkisin väännetyltä. Välillä mukana on myös Ericin aikoinaan pitämiä parin sivun inspiraatiopuheita, jolloin alkaa vain etsiä, milloin kursiivi loppuu ja viitsii taas jatkaa lukemista.

Loppua kohden kirja alkaa muuttua aidommaksi. Siihen pääsee sisään paremmin, vaikka juoni ei sinänsä muutukaan jännittävämmäksi, mutta päähenkilöön saa paremmin yhteyden. Hänen menneisyytensä, erityisesti epätoivon, kuvaus on riipaisevaa, mutta ei liian siirappista. Kirjoitustyyli toimii ajoittain hienosti. Toisaalta yliluonnollisen puolelle harpotaan liikaa.

Alussa toiselta päähenkilöltä vaikuttava Sam jää oudon irralliseksi ja ikään kuin hiipuu kuvioista pois. Hän ei tunnu niinkään oikealta henkilöltä vaan sellaiselta pahviukkelilta (tai -akkelilta), jota tarvitaan potkaisemaan tapahtumakulku oikeaan suuntaan.

Romaanista jäi siis ristiriitaiset fiilikset monellakin tapaa. Toisaalta sitä ei missään vaiheessa ollut tosissaan jättämässä kesken, vaikka erityistä jännitystä siinä ei ollut.

Melkein sateenkaaren päässä

En ole hirveästi blogissa kommentoinut Tahdon 2013 -kampanjaa tai tasa-arvoista avioliittoa, paitsi yksi postaus heinäkuulta. Luonnollisesti kannatan sitä, mutta minulla ei ole ollut hirveästi lisättävää julkiseen keskusteluun.

Haluaisin kuitenkin erityisesti kiittää, paitsi tietenkin aloitteen luojia ja sen puolesta kampanjoineita, Perussuomalaisten Arja Juvosta, joka lopulta uskalsi äänestää Soinin tahtoa vastaan, sekä arkkipiispa Kari Mäkistä, joka nyt vihdoin uskalsi kunnolla myöntää tukensa aloitteelle. Mäkinen on muuten syntynyt 1955 eli selvästi “konservatiivirajan” tuolla puolen.

Paistaako aurinko yöllä -tahdonmeemi

Oli mahtavaa ja itselleni ainakin yllättävääkin myös nähdä tämän “vähemmistöasian” muodostuvan tavallisten ihmisten, melkeinpä koko kansan tai ainakin reilun puolikkaan siitä, sydämenasiaksi, jonka hyväksi kampanjoitiin, osoitettiin mieltä, pussailtiin ja monissa firmoissa ja oppilaitoksissa pidettiin jopa “kisastudioita”. Kunpa tällaista nähtäisiin myös kampanjoitaessa vaikkapa translain muuttamisesta tai vammaispolitiikasta!

Täällä Hollannissa muuten ensimmäiset epäviralliset “kirkkovihkimiset” saman sukupuolen pareille tapahtuivat vuonna 1986.

Sitten lopuksi laitan tämän videon Uuden-Seelannin vastaavasta äänestyksestä, joka on ollut tässä blogissa ennenkin, mutta on niin kiva, että ansaitsee toisenkin postauksen. Mukana maorinkielinen rakkauslaulu Pokarekare Ana, kannattaa katsoa!

Kustantajan katalogissa ja kaupan hyllyllä

Nyt se on vihdoin kevään katalogissa. Kymmenes minulta ilmestyvä kirja ja olen vihdoin ensimmäistä kertaa katalogissa!

Sisimmäinen katalogissa

Pahoittelen rumaa kuvankaappausta (minulla ei ole tässä mitään kuvankäsittelyvempaimia) sekä hyvin epäesteetöntä julkaisumuotoa. Laitan pian tietoja tekstimuodossa.

Näin lyhyesti: Viides romaanini Sisimmäinen, aiemmalta nimeltään Elviira, ilmestyy Myllylahdelta helmikuussa. Muikean kannen on tehnyt Satu Kontinen, joka muuten on kohta melkoinen julkkis, sillä hänen kuvakirjansa oikeudet on myyty useaan maahan, viimeksi englannin kielelle.

Lisäksi minulla on toinenkin erinomainen uutinen. Aiemmat romaanini tulivat hiljattain myyntiin Tulenkantajien kirjakauppaan Tampereella, mistä sivupalkissa on jonkin aikaa mainittukin. Nyt ne ovat ilmeisesti saatavilla myös Rosebud-kirjakaupoissa Helsingissä ja Kuopiossa.

En tiedä tarkalleen missä kaupoissa, koska verkkokaupassa (josta saatavuuden näkee joka teoksen ja kaupan kohdalta) niitä ei ainakaan vielä ole. Toivottavasti monessa. (Havaintoja sijainnista ja hinnoittelusta otan mielelläni vastaan!)

P.S. Vaihdan yhteneväisyyden vuoksi jossain vaiheessa kaikki Elviira-tagit blogista Sisimmäiseksi.

Kaiken yllä ällistys

Kaiken yllä etana on hyvin hämmentävä romaani useammallakin eri tavalla, kaikki niistä positiivisia. Romaanin maailma on todella merkillinen, varsin kafkalainen. Kirja on myös kirjoitettu niin hyvin, että se hämmensi.

Itse olen ajatellut Janos Honkosta lähinnä toimittajana, tekijänoikeusaktivistina ja sinä tyyppinä, joka soittaa thereminiä Älymystössä. Ja sitten käy ilmi, että hän on häikäisevän hyvä kirjoittaja, vieläpä esikoisromaanissaan. Eikä reilu vuosi sitten ilmestynyttä romaania ole noteerattu juuri missään. Hämmentävää.

Kaiken yllä etana sijoittuu surrealistiseen maailmaan, joka tuntuu enemmän tämän maailman ikävältä rinnakkaistodellisuudelta, mutta ilmeisesti sijoittuu tulevaisuuteen, vaikka sen teknologia lankapuhelimineen ja muinen onkin aika vanhanaikaista. Maailman silmiinpistävin piirre on, että paikat vaihtavat paikkaa satunnaisesti, ilmeisesti yön aikana. Jokaisen koti ja työpaikka ovat jatkuvassa liikkeessä.

Joskus ihmisetkin katoavat. Heitä voi yrittää etsiä menemällä jättiläismäisten etanoiden sisään ja hyvällä tuurilla etana plopsauttaa ihmisen kadonneen läheisen luokse. Aina niin ei kuitenkaan käy, sillä ihmiset voivat kadota myös pysyvästi.

Päähenkilö Arre on töissä virastossa. Tylsää ja byrokraattista työtä, vaikkakin siinä on myös hyvät puolensa. Arrella on tyttöystävä Masha, joka on mustasukkainen Arren ex-tyttöystävästä, räiskyvän eläimellisestä Imaesta, joka on kadonnut, mutta yhtäkkiä ilmestynyt takaisin. Kaveriporukkaan kuuluu myös eripurainen homopari Ludwig ja Samsa.

Kaiken yllä etana -kansi

Arrea alkaa seurata outo uwauwa-eläin ja hänen virastotyönsä muuttuu koko ajan kummallisemmaksi. Virastossa aletaan tutkia yleisesti huuhaana pidettyä teoriaa, että eri paikkoihin ilmestyvät uudet kielet olisivatkin samoja kuin vanhat kielet. Arre ajautuu yhä korkeammalle viraston hierarkiassa ja projektista, kuten itse maailmastakin paljastuu hänelle yhä hämmentävämpiä yksityiskohtia. Nukkua ei ehdi kun töitä on niin paljon.

Kaiken yllä etanan maailma on epäkonsistenttiudessaan ihanan konsistentti. Se on usein niin hämmentävä, että leuka meinaa loksahtaa auki, mutta ei koskaan sekava tai huonolla tavalla järjetön. Olen yrittänyt lukea erään puolitutun bizarro-romaania, joka oli tasoa “istuin appelsiinin päälle mutta se olikin kukkaruukku, sitten jättiläismäinen kilpikonna soitti banaania”. En pystynyt lukemaan sitä.

Tämä sen sijaan on erittäin luettava ja “helppo” romaani, mitä nyt vähän vinksauttelee aivoja rullalle. Itse olen pienestä pitäen fanittanut kovasti venäläistä Daniil Harmsia, jonka absurdit tarinat muistuttavat hieman Kafkaa ja tämä osuu samaan hermoon minulla, kirja tuntuu juuri minun makuuni suunnatulta.

Romaani on tosi hyvin kirjoitettu mukavan arkisella, rempseällä ja konstailemattomalla tavalla, samalla erittäin hiottu. Kuvailu toimii ja henkilöt on luotu taitavasti. Erityisen osuvia olivat muutamat “kännisekoiluiden” kuvaukset, jotka yleensä fiktiossa lähinnä ärsyttävät ja panevat kääntämään sivua, mutta tässä ne tuntuivat aidoilta ja joko aidosti koskettavilta tai aidosti hupaisilta.

Tarina kulkee eteenpäin juuri sopivaa tahtia ja sitä on melkein pakko lukea eteenpäin. Juoni on juuri sellainen, että vihdoin kun luulee keksineensä mistä on kyse, mitä tapahtuu seuraavaksi tai mikä selittää asian X, onkin väärässä. Juuri mitään ei pysty arvaamaan etukäteen, paitsi tietysti sen kaunokirjallisuudelle aika tyypilliselle piirteen, että asiat menevät keskimäärin aina vain pahemmin pieleen.

Aika vaikea romaanista on keksiä mitään vikaa. Joidenkin mielestä loppu on ollut liian avoin ja selittää liian vähän. Tavallaan. Toisaalta tuntuisi vähän hassulta, jos tällaiselle romaanille vaadittaisiin perinteinen loppu, jossa kaikkien henkilöiden tilanne kerrotaan ja kaikki asiat selvitetään.

Kirjan saa ilmaiseksi torrenttina kirjoittajan julkaisemana, mutta tämä on minusta ehdottomasti pukinkonttikamaa. Kirjan kansikin on minusta mahtava ja omaperäinen.

Disclaimer: Olen kirjan kustantaneen Osuuskumma-kustannuksen jäsen. En ole kuitenkaan osallistunut kirjan tekoprosessiin millään tavalla enkä myöskään tunne sen kirjoittajaa juuri lainkaan. Tämä ei ole maksettu tai muunkaanlainen mainos, vaikka ylisanat voisivat ehkä siltä kuulostaa. Jos et usko, voit itse tsekata asian vaikkapa siitä torrentista.

Na No More, na-na-na-na-na

Nyt on seitsemäs NaNoWriMoni paketissa. Koko aikana oli kaksi OK voinnin päivää. Itse kirjoittaminen sujui hyvin, ilman hypoglykemiaa olisi sujunut erinomaisesti. Ainoastaan pariin otteeseen tarina tuntui taistelevan vastaan. Lopputulos oli aika sellainen kuin ajattelin, paitsi rikkaampi, kompleksimpi ja sisäisesti loogisempi.

Edellinen romaani, jonka ilmestymisestä kerron lisätietoja hyvin pian, oli todellista tuskaa kirjoittaa. NaNon jälkeen tuntui, että olen kirjoittanut romaanin ilman juonta, hahmoja tai tunnelmaa. Editointi olikin pitkä, kimurantti ja tuskallinen prosessi, jossa olin lähellä luovuttaa monen monta kertaa.

Tällä kertaa minulla on hieno tarina ja tunnelma. Monet hahmot ovat turhan samanlaisia ja mitäänsanomattomia, mutta ne terävöityvät vielä editointivaiheessa. Olen yllättävän tyytyväinen, mistä blogasin myös alastomaan kirjailijaan.

Jos en nyt mystisesti hiffaa, että koko juttu onkin roskaa, editointivaiheen pitäisi tällä kertaa sisältää huomattavasti vähemmän itkua ja hammastenkiristystä, mutta edessä siintää vielä paljon taustatyötä. Edelliseen kahteen romaaniin sisältyi molempiin noin 15 opuksen, dokumenttielokuvien ja luonnollisesti lukuisten nettisivujen verran taustoitusta.

Nyt ajattelin välttyväni siltä, mutta minkä taakseen jättää… Adenoon hiipi arvaamatta vahva peliteema. Joudun siis lukemaan pelitutkimusta, pelillistämistä, pelisuunnittelua ja ylipäänsä kaikkea peleistä, lautapeleistä lisätyn todellisuuden peleihin. Onneksi kaveri on sentään pelillistämiseen erikoistunut tutkija.

Yksi hämmentävä piirre tässä romaanissa on, että siinä ei tällä hetkellä ole yhtään vammaista. Siinä on kyllä toistaiseksi aseksuaaleja, panseksuaaleja, androgyynejä, polyamoristeja, muita epätavallisia parisuhteita, useita miestenvälisiä parisuhteita, lihava päähenkilö, monia eri kansallisuuksia bangladeshiläisistä meänmaalaisiin jne, mutta vammaiseksi tarkoitettu henkilö päättikin olla vammaton. Saa nähdä pysyykö tilanne tällaisena.

Nyt NaNon jälkeen olisi paljon tehtävää. Haluaisin kirjoittaa näytelmiä. Viime vuonnahan kirjoitin vielä NaNon jälkeen samana vuonna alusta loppuun näytelmän Erveyskeskus (joka etsii yhä ohjaajaa). Nyt haluaisin saada Makuuhaavoja-näytelmän valmiiksi ja pari muutakin näytelmäideaa olisi.

Toxic Dreams -leffakäsikirjoitusta pitäisi editoida vielä vähän. Sukupuolen moninaisuutta käsittelevä spefinovelli pitäisi kirjoittaa loppuun. Runoja. Haluaisin joskus ihan oikeasti julkaista sen runokokoelman ja tällä hetkellä suurin ongelma on materiaalin vähyys tai sen hidas kertyminen.

Mutta niitä rästihommiakin on yhä se yli 2 000 tuntia. Mitä oikeasti pitäisi tehdä on sen ruokakirjan saaminen valmiiksi. Valmistuminen on jo niin lähellä. Eli maanantaista eteenpäin aherran sitä, mitä verensokeri nyt antaa myöten.

Ja ihan oikeasti haluaisin eniten siivota.