Heterokulttuurin yökötykset

Asioita on paljon helpompi kritisoida ulkonäön tai muotoseikkojen perusteella kuin tärkeämmistä syistä. Missikisoihin liittyenkin yleisin purnauksen aihe on, että “nehän on ihan sikarumia, yök”. Gay pridejen ja muun homokulttuurin räikeys tuntuu herättävän joissain ihmisissä syvää vastenmielisyyttä. Eräs entinen kaveri – miksiköhän on entinen – totesi, että homot ovat ihan jees, kunhan eivät ole liian avoimesti homoja, sillä pridet ovat kauheita ja tyylittömiä (kuulemma myös yököttävyydessään “lietsovat vihaa”).

Tylsänä cisheteronakin minua ahdistaa paljon enemmän heteronormatiivinen ja paternalistinen valtakulttuuri, esim. kirkkohäät, joissa ahdistun aina syvästi, eikä kyse ole vain siitä, että koko uskonnollinen puoli on sisällöltään minulle Harry Potteria vastaava absurdi fantasiapläjäys. Kyliestä ja Tiktakista huolimatta viihdyn silti tuhat kertaa paremmin pridekulkueessa kuin perinteisissä häissä.

Miksi ei puhuta siitä, miten vastenmieliseen patriarkaaliseen kulttuuriin kaikki “morsiamen luovutukset”, neitseellisen valkeat puvut ja muut ällötykset perustuvat? Vielä kun tietää nykyisen hää- ja avioliittokulttuurin karmivan historian (kannattaa huvikseen selvittää vaikkapa se, mihin sukkanauhan heitto perustuu) – ja vaikkei tietäisikään, luulisi silti huomaavan, miten häiriintyneisiin arvoihin se perustuu.

Morsiamen luovutus - yök

Tästä ei pitänyt tulla mitään sukupuolineutraalin avioliiton puolustuspuhetta – sellaisia lienee kirjoitettu jo tarpeeksi – vaan enemmäkin kannanotto heteronormatiivisiin perinteisiin noin yleensä. Mutta jos totta puhutaan, heteroseksuaalisen avioliiton historia on jo niin perverssi, etteivät homot saisi tehtyä siitä enää vinoutuneempaa, vaikka kuinka yrittäisivätkin.

Ja mikä siinä on, että naiselta saa edelleen kysyä, miksei tämä ole hankkinut lapsia? Päätös on joko tietoinen tai sitten lasten saaminen ei ole halusta huolimatta ollut mahdollista, jolloin kysymys on vaihtoehtoisesti joko idioottimainen tai loukkaava. Varmaan jonkun kohdalla molempia.

Kuva sxc.hu-käyttäjältä harrykeely

Kommentoi
Name and Mail are required