Sekoilua hollantilaiseen ja suomalaiseen malliin

Eilinen kyllä osoitti hyvin, että kun muuttaa ulkomaille, kaikki ei suju ongelmitta. (Tämähän ei siis ole mikään Hollanti/expat-blogi, mutta kerrottakoon nyt vielä seuraavat kaksi tarinaa aiheeseen liittyen, sitten taas vakioaiheisiin.)

Minulla oli eilen aika paikalliselle lääkärille. Tarkoitus oli saada 10 suomalaista reseptiä uusittua. Lääkäri kuitenkin totesi, ettei uusi niistä kuin yhden ja jättää loput endokrinologille, jolle hän kirjoitti lähetteen. Sanoin, että lääkkeeni eivät riitä enää kuin pari viikkoa, mutta hän halusi silti tehdä näin, ei auttanut kuin siihen tyytyä. Aikaa käytetty: viisi minuuttia.

Marssin sitten apteekkiin lääkärin lehtiöpaperille kirjoittaman reseptin kanssa. Eivät tunteneet lääkettäni (joka lääkärille kyllä oli tuttu). Eivät löytäneet minua tietokannasta magneettiraidallisen sv-korttini perusteella. Myöskään lääkärin kirjoittamassa määrässä ei ollut järkeä. Lopulta ongelmat saatiin jotenkin selvitettyä ja sain lääkkeen, joka oli ilmeisesti vaihtanut nimeä. Aikaa käytetty: melkein tunti.

Menin kotiin ja soitin minulle annettuun numeroon sairaalan sisätautiosastolle ja kerroin, että lääkärini mukaan siellä on minulle lähete. Eivät onnistuneet löytämään minua tietokannasta sielläkään, kokeilivat kaikki mahdolliset sotut, postinumerot jne. Totesivat että pakko nyt kuitenkin jotenkin saada minua autettua ja tarjosivat endokrinologille aikaa 16.12. Sanoin, että en kyllä voi siihen asti odottaa mitenkään. Sain lopulta ajan parin viikon päähän. Saa nähdä olenko silloin tietokannassa… Aikaa käytetty: reilu 20 minuuttia. Hermoja jäljellä: melko vähän.

Illalla ovikello soi. Tiesin kyllä, että on Sint Maartens eli paikallinen Halloween-tyylinen hässäkkä ja lapset kiertävät ovelta ovelle. Sen tajuaminen, että nämä lapset voisivat tulla meidän ovellemme oli sitten jostain syystä epäonnistunut.

Ovikello pirisi vielä uudestaan ja minä juoksin avaamaan, mies kun oli vähissä pukeissa. Kolme sievää hollantilaislasta lauleskelee jotain. Normaalisti puhun ihan auttavaa perushollantia (mitä nyt kahden kuukauden asumisen jälkeen pystyy), mutta nyt olin vähän turhan hämmennyksissä. Sain sanottua “Ik spreek niet zo goed Nederlands”. Lapset uteliaina tiedustelivat, että “Wat spreekt u?” Vastasin “Engels” ja lapset olivat selvästi harmissaan (en sitten tiedä mitä vastausta he odottivat?).

Muistelin/päättelin, että lapset halusivat karkkia, mutta olisin halunnut varmistaa asian. En kuitenkaan onnistunut muistamaan, mitä karkki on hollanniksi. Lapset onneksi tajusivat ilmoittaa, että sitä olivat kärkkymässä. Huusin sitten miehelle, että tuo karkkia ja änkytin lapsille “Mijn man wil snoep brengen”. (Hollanniksi “willen” on toki “haluta” eikä mikään futuuri, mutta kaipa he tajusivat.) Annoin lapsille sitten Brunbergin tryffeleitä ja he olivat vaikuttuneita (omituisilla ulkomaalaisilla on kuin onkin karkkia!). Kiittelivät toki, mutta enpä osannut kiitoksiin vastata mitään.

Mies valitti, että ensi kerralla et kyllä avaa ovea. Sanoin, että itse lapsena olin niin ahne, että kävin Halloweenina kärkkymässä karkkeja naapureilta, vaikka Suomessa ei edes vietetä koko juhlaa. Pakko nyt tukea lapsia, jotka sentään viettävät jotain oikeaa paikallista perinnettä.

Kommentoi
Name and Mail are required