Toisen romaanin kirous

Jos saat yhden romaanin julkaistua, seuraava on väistämättä huono ja sen kirjoitusprosessi katastrofaalinen. Ainakin amerikkalaiset kirjallisuusagentit tuntuvat uskovan tähän. Ilmeisesti myös kirjailijat itse.

Jenkeissähän kustannussopimukset kirjoitetaan yleensä useammalle romaanille, jolloin kirjoittajan niskassa painaa deadline ja kustannustoimittajan lempeän painostava hengitys. Lukijoiden odotukset ovat korkealla ja kriitikot odottavat kuola valuen päästäkseen tyrmäämään lupaavan debytoijan kakkoskirjan.

Oma sopparini koskee vain yhtä romaania, joten sinänsä minulla ei ole huolenhäivää. Periaatteessa kukaan ei odota minulta mitään. Paitsi minä itse. Vaikka ei olisikaan saanut mitään julkaistua, sitä odottaisi aina uuden romaanin olevan edellistä parempi, ainakin nyt ensimmäisen kymmenen kohdalla.

Kirjoitan parhaillaan seitsemättä romaanikäsikirjoitustani, jota olen hautonut mielessäni jo pitkään ja suunnitellutkin hyvin. Sinänsä minun siis pitäisi tietää mitä teen. Ehkä vielä tärkeämpää, tunnen romaaniani ja sen henkilöitä kohtaan intohimoa. Tämä on tärkeiden ihmisten tärkeä tarina ja haluan kertoa sen. Sieluni silmin näen loisteliaan lopputuloksen.

Jotenkin silti tunnen olevani aivan pihalla. Jokaisen kohtauksen kasaaminen tuntuu loputtomalta haasteelta ja romaanimittaan asti pääseminen mahdottomalta. Yhtä koko kirjan tärkeimmistä asioista tuntuu olevan vaikea mahduttaa mihinkään. Juonikin on ihan liian Salkkarit. Hahmot jauhavat puutaheinää ja kaiken varmuuden vuoksi kailottaa esiin Kapteeni Itsestäänselvyys.

Tässä vaiheessa epäilyttää. Ja tietysti mielessä painaa kauhu siitä, että entä jos kukaan ei julkaisekaan tätä? Siitä seuraa väistämättä neuroottinen slippery slope -reaktio. Jos kukaan ei julkaisekaan tätä, entä jos en saakaan enää koskaan mitään romaania julkaistua.

En usko siihen oikeasti, mutta entä jos kuitenkin? Eikö joku voisi kirjoittaa tämän minun puolestani?

Kommentoi
Name and Mail are required