Älä vältä tätä Ruttoa

Kaihdoin pitkään nobelisti Albert Camus’ta, koska ajattelin, että hänen kirjansa ovat jotenkin tosi vaikeita (minulla ei ole mitään vaikeita kirjoja vastaan, mutta käytännössä sairauteni rajoittaa kaikkein raskaimpien opusten lukemista). Suunnitellessani Marian ilmestyskirjaa päätin kuitenkin tutustua Sivulliseen, koska se on tunnetuin ulkopuolisuutta käsittelevä romaani ja Marian ilmestyskirjan pääteemahan on ulkopuolisuus.

En tiedä oliko Sivullisen lukemisesta sinänsä “hyötyä”, sillä siinä sivullisuus on päähenkilöstä itsestään johtuvaa ja omassa romaanissani ympäristön tuotosta, mutta tykkäsin siitä kovasti ja totesin, että Camus on todellisuudessa erittäin helppolukuinen. Ainakin englanniksi tyyli ja kieli ovat hyvin yksinkertaisia, maanläheisiä. Camus’n kirjoja voi lukea monella tasolla, mutta mitään mystistä tai vaikeatajuista niissä ei ole. Lyhyitäkin ovat.

Keväällä kävin katsomassa entisen luokkatoverini Lauri Niskasen Mysteeriteatterille käsikirjoittaman ja ohjaaman, Camus’n Ruttoon perustuvan näytelmän, joka oli oivallinen. Jossain vaiheessa piti sitten tämäkin kirja lukea. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Algeriaan Oranin kaupunkiin, jonne iskee paiserutto, se perinteinen musta surma.

Pidin Rutosta vielä selvästi enemmän kuin Sivullisesta. Tämä tosin lienee melkein väistämätöntä, onhan Sivullisen päähenkilö käytännössä psykopaatti, johon on lähes mahdoton samaistua, saati sitten pitää hänestä. Rutossa taas sitä huomaa sympatiseeraavansa useimpia henkilöitä. Kirja on hyvä esimerkki tilanteesta, joka on useimmille täysin abstrakti – kokonainen kaupunki karanteenissa – mutta toisaalta sen ahdistavuus on erittäin helppo kuvitella.

Kirjailija löytää Camus’n tekstistä paljon taidokkaasti ja mielenkiintoisesti toteutettuja juttuja, esimerkiksi sen, että kohtaukset eivät vaihdu, vaan koko ajan liikutaan eteenpäin ja koko kirjassa on häviävän pieni määrä mitään katkoksia. Ja toki on myös hersyvä piruilu kirjailijasta, joka kirjoittaa vuosien ajan “täydellistä romaania” ja on siinä ajassa saanut valmiiksi ensimmäisen virkkeen – joka sekään ei ole tarpeeksi hyvä.

Tylsänä loppukaneettina voikin todeta, että Ruttoa pystyy suosittelemaan lukemiseksi ihan kaikille.

Kommentoi
Name and Mail are required