Hiljaa, nainen

Henna Helmi sulki eilen suositun bloginsa ja kertoi, mitä kaikkea paskaa oli saanut niskaansa. Valitettavasti tämä ei yllätä minua yhtään. Meinasin sanoa, että netissä ihmiset voivat olla erityisen julmia, mutta se ei ole aivan totta. Netissä ihmisten julmuus ja paukapäisyys tulee vain hyvin esille.

En ole koskaan ollut julkkis, mutta olen ollut nettijulkkis. Sellainen, joka tunnistetaan kadulla (niin on käynyt monta kertaa), sellainen joka taatusti tunnistetaan netissä. Häissäni eräs mieheni ystävä totesi hämillään “Ai sä olet se DiamonDie”.

Olen saanut bannit (=porttikiellon) lukuisille IRC-kanaville, joillekin ensivierailullani, ennen kuin olen ehtinyt sanoa sanaakaan. Minut on poistettu ainakin yhdeltä sähköpostilistalta. Foorumeillekin on tullut banneja. Reaalimaailman osoitteeni on postattu Usenettiin. Osoite oli vanhentunut, mutta kyse oli eleestä – Usenetissä kun jonkun oikean elämän tietoja aletaan kaivella, se on sodanjulistus, sama kuin löytäisi ovestaan kirveen.

Olen saanut tappouhkauksia, muita uhkauksia sekä uhkailupuheluita. Eräs tappouhkauksia ladellut on muiden ihmisten nenän edessä hetkellisesti kuristanut minua (ketään ei kiinnostanut). Minulle on omistettu IRC-kanava, jonka nimi loppui must_die. Kilpailutöitäni on hylätty kilpailuista, kun raadille on selvinnyt “anonyymisti” arvosteltavien töiden tekijä (tämä ei ole epäily tai vainoharhaisuutta, vaan raadin jäseneltä kuultua).

Hiljaa!

Minusta on levitelty monia erilaisia huhuja liittyen mielenterveyteeni ja ihmissuhteisiini. On mm. väitetty että sairastan paranoidia skitsofreniaa, tai että en uskalla poistua kotoani ja laitan vanhemmat käymään kaupassa puolestani. Oikeita sairauksiani on toki ilkuttu myös.

Olen saanut kokonaisia kaveriporukoita haukkumaan itseäni, ulkonäköäni ja pukeutumistani verkossa. Tämän kommentoinnin infantiilius sai jo hulvattomia piirteitä, kun “haukut” olivat tasoa “tää kuva on varmaan otettu jossain vallatussa talossa” (kaverini vanhempien olohuoneessa).

Vihakommentteja on sadellut sekä sähköpostiini että kotisivujeni vieraskirjaani, niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kerran sain vahingossa eräälle toiselle ihmiselle tarkoitetun yksityisviestin, jossa minua haukuttiin typerykseksi. Viestin lähettäjä toki kielsi lähettäneensä mitään tällaista, jostain mystisestä teknisestä virheestä täytynyt johtua.

Eräällä nimeltä mainitsemattomalla taidesivustolla kimppuuni on systemaattisesti hyökätty, myös ylläpitäjien toimesta. IRCissä entinen kaverini lietsoi tuttaviaan “seuraamaan” ja haukkumaan minua, mukaan lukien nuoren autistisen pojan. Tekemisiäni netissä on seurattu ja tietoja yritetty käyttää muiden ihmisten manipuloitiin. Kuviani on manipuloitu.

Miksi?

Mitä sitten olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken? Kehdannut sanoa mielipiteitäni ääneen. Vääriä mielipiteitä. Jossain tapauksessa kyse ei edes ollut mielipiteistä, vaan faktoista, esimerkiksi tutkimustuloksista.

Pahempaa, olen nainen. Se on olennainen seikka. En sovellu perinteisen naisen muottiin, en pukeudu muotivirtausten mukaan, en käytä meikkiä ja minulla on silmälasit. Nämä ovat olleet yksi ilkkujien lempiaiheita. Vaikka tuskin se auttaisi, vaikka olisikin merkkivaatteet ja meikkiä. Ne olisivat kuitenkin vääränlaiset.

Ei tarvitse olla edes julkkis ollakseen paskaimuri. Eräs lähinnä omasta elämästään blogaava kaveri on saanut ihan uskomatonta “konsultaatiota” elämänsä suhteen sivujensa vieraskirjassa. Anonyymina, tietenkin. (Minulle on sadellut paljon törkyä kyllä ihan omalla nimelläkin.)

Nettikiusaaminen ei rajoitu lapsiin tai nuoriin. Se on sitä ihan samaa kiusaamista, jota on tehty kouluissa, työpaikoilla ja perhepiirissä aina (koulussa en koskaan ollut kiusattu, perheeni keskuudessa kyllä), erityisesti naisille, naisille jotka ovat uskaltaneet puhua suunsa puhtaaksi.

Naisia on hiljennetty kautta aikain. 1800-luvulla äänekkäät naiset leimattiin mielisairaiksi ja heidät saatettiin sulkea loppuiäkseen laitokseen. Mielisairaaksi leimaaminen on toki vieläkin suosittua, niin maallikoiden kuin lääkäreidenkin keskuudessa.

Sitten on tietysti huorittelu ja lutkittelu. Siitä en ole kärsinyt. Se toinen ääripää on myös suosittu, vihjaillaan, että et sä kellekään kelpais, ei sua kukaan ottaisi. Mitätöinti. Tissitkin sillä on pienet!

Tyrkky!

Henna Helmiä on sanottu tyrkyksi. Minä olen kuullut ihan samaa. Olen ollut attention seeker mm. siksi, että laitoin nettiin kuvan, jossa olen sairaalassa. Unitutkimuksessa. Huomionhakija on yksi pahimmista haukkumanimistä naiselle. Miehistä sitä ei juuri käytetä, miten sattuikaan. Jossain ihmisten mielissä elää yhä se ajatus siitä, että tytöt saavat näkyä, eivät kuulua.

En ole antanut kiusaamisen suuremmin järkyttää maailmaani, mutta toisille se on murskaava kokemus. Ja kyllä se on nostanut kynnystä toisiin asioihin. Toisaalta jokainen saavutus, mukaan lukien kirjan julkaisu, tuntuu uudelta askeleelta näiden ihmisten yläpuolelle. Toisaalta on isompi kynnys tulla esille omana itsenään, vammaisten ja kroonisesti sairaiden puolestapuhujana.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kaikilla, jotka luulivat, että minut olisi niin helppo hiljentää, on vielä opittavaa. Paljon opittavaa.

11 Responses “Hiljaa, nainen”

  1. Jouni Kemppi says:

    Puuttumatta muuhun juttuun tahdon huomauttaa tästä:

    Pahempaa, olen nainen. Se on olennainen seikka.

    Sinällään tuo ei ilmeisesti ole saamaasi kohtelua pahentava seikka, ero esim. minuun on se, että kukaan ei huomauttele ulkonäöstäni vaikka aihettakin olisi. Tosin, on myönnettävä että nettihäiriköissä on paljon näitä misogynisiä idiootteja.

    Näyttäisi siltä, että saamani kohtelu netissä on ollut pitkälti samankaltaista kuin sinunkin, tosin sillä erolla että myöskin perheeni on uhattu tappaa (Mikä oli viimeinen pisara kävin tekemässä asiasta ilmoituksen poliisille).

    Mutta jottei kuva jäisi liian synkeäksi, niin on sanottava että reilut 20 vuottani netissä ovat tuoneet enemmän ystäviä kuin vihamiehiä. Ja olemma onnistunut netin kautta luomaan suhteita joista on ollut apua irl.

    • Huh. Saako kysyä, mistä syystä noin karmiva uhkaus tuli, vai oliko sille mitään selkeää syytä?

      Minä keskustelin perheenjäsenen kanssa oikeusjutun tekemisestä jostain noista uhkauksista, mutta lopulta päädyimme olemaan tekemättä niin (vakavimmat saamani uhkaukset tulivat henkisesti erittäin epävakailta ihmisiltä, jotka tuskin olisivat käytöstään muuttaneet mitenkään). Olin myös fyysisesti hyvin huonossa kunnossa silloin ja stressi pahentaa sairauttani.

      Naisten ja miesten kohteluiden erona on näkyvimmin juuri ulkonäköä koskeva kommentointi, mutta mielestäni siinä on paljon muutakin. Totesin pian tuon tekstin kirjoitettuani, että joudun palaamaan tähän asiaan vielä ensi viikolla, siihen miten nainen on aina vääränlainen (pihtari vs. huora, nörtti vs. bimbo, seinäkukkanen vs. tyrkky jne).

  2. Jouni Kemppi says:

    Erinäisten tapahtumien (mm. minuna esiintyen muiden ihmisten uhkailujen yms) jälkeen minä, osin suhteilla, mutta täysin perustellusti, sain hänen operaattorinsa katkaisemaan hänen nettiyhteytensä. Kuulin muuten äskettäin että ko. kaveri on nyt pakkohoidossa.

    Hmmm… oletettavasti minun miehenä on hankala ymmärtää kuinka nuo ulkonäköön ja seksuaalisuuteen kohdistuvat kommentit loukkaavat naista. Minua ei pätkääkään kiinnosta jos minua haukutaan rumaksi tai lihavaksi tjsp. Samoin seksuaalisuuteeni kohdistuvat loukkaukset ovat vain huvittavia ja toisaalta, vaikken homo olekaan, minä OLEN queer.

  3. Arttu Raittila says:

    Ehkä netin kehitys on kuitenkin menossa parempaan suuntaan tietyillä tavoilla?

    Facebookissa ja Twitterissä toimitaan omalla nimellä, jolloin kynnys törkyilyyn on suurempi.

    Web-analyytikkona taas ihastelin Hanna Helmen tapaa ottaa selvää häiriköistä blogin kävijätilastoista. Itse olen tosin toiminut vastaavan kaltaisissa tilanteissa hieman jyrkemmin ja paljastanut/blokannut salanimellä toimivat jo silloin kun lokaa on oltu heittämässä.

    Tilaisuus anonyymiin kiusaukseen saa jotkut sortumaan siihen. Miksi antaa sitä tilaisuutta?

    Kun useampi oppii, ettei netissä voi olla oikeasti anonyymi, ehkä kiusaamisesta tulee harvinaisempaa ja siitä tulee näiden henkisesti epävakaiden “yksinoikeus”?

    Uskoisin että nettikiusaukseen puututaan enemmän myös lainsäädännön keinoin – viimeistään siinä vaiheessa kun nuorten itsemurhat herättävät, kuten Yhdysvalloissa on käynyt.

    • Minusta taas tuntuu siltä, että on ihan järjetön määrä tuttuja (kaikki naispuolisia, heistä suuri osa kroonisesti sairaita) jotka ovat saaneet Twitterissä tai Twitterin takia törkyä niskaansa. :-/ Moni on päätynyt sulkemaan tunnuksensa, suojaamaan tweettinsä tai vaihtamaan tunnusta (entinen kiinni, tilalle uusi suojattu). Joitain on kiusattu esiintymällä heinä Twitterissä. Moni vainoaja on ollut (tai epäilty olevan) perheenjäsen.

      Erästä tuttua vainosivat hänen edesmenneen aviomiehensä veljet, jotka jatkuvasti häiriköivät mm. hänen blogissaan, syyttivät suunnilleen tuttua miehensä kuolemasta (mies kuoli perinnöllisistä syistä johtuneeseen syöpään!).

      Samaa mieltä siitä, että propsit Henna Helmille häiriköiden paljastamisesta. Itse en ole tätä joutunut juuri tekemään. Minua ovat häiriköineet lähinnä muutama yksittäinen tyyppi avoimesti omalla nimellään (uhkaussoittojen soittaja soitti ne jopa työpuhelimestaan niin, että numero näkyi – eipä ollut kauaa siinä työpaikassa) ja sitten jotkut isommat kaveriporukat, joiden kohdalla on sinänsä ollut yksi ja sama, kuka siellä riekkuu.

      Lainsäädäntö tosiaan laahaa jäljessä, itsekin olen noita nettikiusaamisen aiheuttamia itsemurhia (tai siis niiden jälkipuintia) seurannut :-/ Toisen ihmisen elämän voi pilata monella tavalla, jotka eivät ole laittomia.

      EDIT: Twitterissä nimenomaan on helppo esiintyä anonyymina, koska esimerkiksi IP-osoitteita tuskin saa tietoonsa, ellei epäillä kovemman sortin rikosta. Uusia tunnuksiakin saa käytännössä loputtomasti. Tässä suhteessa blogin kautta vainottu on paljon paremmassa asemassa.

  4. Vera A. says:

    Huh! Järkyttäviä kokemuksia! Ja minä kun olen luullut jo lukeneeni kaikenlaista tietyillä vauvafoorumeilla tai suosittujen blogien kommenttibokseissa… En kyllä edes tiedä, mikä on irc-galleria enkä ehdi juuri keskustelupalstoillakaan käymään ja taidan vastaisuudessakin pysyä täällä Blogistania lintukodossa…
    Ja itsekin olen arvannut ainakin muutamissa blogeissa kirjoittelevien ilkeämielisten anonyymien olevan yksi ja sama persoona, niin kuin HHH:kin paljasti. Itselläni on tapana kirjoittaa vain omalla nimelläni ja ensimmäisessä blogissani ei pitkään aikaan voinut anonyyminä kirjoittaa lainkaan, olen siinä mielessä vanhanaikainen, että myös virtuaalimaailmassa haluan tietää ainakin pysyvän nimimerkin kautta, että kenen kanssa seurustelen ;) Mutta tuo on aivan totta, että sukupuolineutraalisti suhtaudutaan vain mieheen, naisen rooliin liittyy liikaa tunnelatauksia, vaikka olenkin loppujen lopuksi sitä mieltä, että valtakulttuuri sallii naisen sukupuoliroolille sallitaankin vapaampi liikkuminen kuin miehiselle. Mutta siltikin nainen arvotetaan useimmiten sukupuolensa kautta, kun taas miestä arvotetaan enemmän hänen tekemisensä ja mielipiteidensä kautta ilman viittausta sukupuoleen.

  5. Juho says:

    Alkaa olla pakko myöntää, että näköjään ihan sinänsä sukupuolella on merkitystä suhtautumiseen, ainakin joidenkin kohdalla.

    Juuri tulin lukaisseeksi ennen tätä:
    http://blogit.iltasanomat.fi/satamaata/2011/02/07/he-pitavat-minua-ilotyttona/

    Outo maailma näkyy netti-ikkunasta, ei voi muuta sanoa.

    Peace.

  6. Arttu Raittila says:

    Ehkä olisi tilausta järjestölle (tai jopa yritykselle), joka auttaisi nettikiusauksen uhreja?

    Luulisi että monelle kiusatulle tai näiden vanhemmille olisi helpotus, jos kiusauksen lopettamiseen saisi asiantuntevaa ulkopuolista apua. Kaikilla ei ole ehkä voimia tai taitoa puhdistaa netti roskapuheesta ja selvittää kiusaajien henkilöllisyys (jos salattu).

    • Pelastakaa Lapset käsittääkseni auttaakin. Tosin tietysti vain lapsia. Pitäisi tosiaan olla joku järjestö, joka ajaisi eri lailla kiusattujen/häiriköityjen aikuisten oikeuksia. Kukahan sellaisen perustaisi?

  7. Eponyymi says:

    Samaistuin tähän kyllä vaikka en ikinä onneksi mitään noin kamalaa ole kokenut. Netissä voi käydä huonostikkin kun on yleistä mielipidekonsensusta vastaan. Itse tässä taas sain monen kuukauden bannit eräälle nettisivulle kun en hyväksynyt logiikkaa “mies pettää -> naiset huoria”.

    Kuulemma huomiohuoraan sukupuolellani (jota en yleensä mainitse), trollaan, ja yritän “pilata tahallisesti tasoa”. Onhan se kamalaa kun joku on eri mieltä.

    Onneksi netissä on ihan asiallisiakin keskustelusivuja. Uusi Suomi on ihan asiallinen blogialusta, vaikka sielläkin kyllä on joskus vaikeaa olla ylipäätään mitään muuta kuin persu.
    Eilen sattumalta kirjoitin sinne itsekin postauksen nimellä Naiset internetissä.

    • On toki netissä paljon asiallistakin keskustelua. Itse olen ylläpitänyt yhtä foorumia seitsemän vuotta, enkä ole joutunut bannaamaan koskaan kuin yhden käyttäjän, senkin siitä syystä, että hän levitti vaarallisia terveysväitteitä, eikä mistään riidasta.

      En ole tainnut tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen saada osakseni mitään vastaavaa, vaikka pidän kahta usein varsin provosoivia mielipiteitä sisältävää blogia ja olen ollut viime vuosina useita kertoja isoissa lehdissä. Tietyt IRC-kanavat, Usenet, eräs suomalainen keskustelufoorumi ja tuo nimeltämainitsematon taidesivusto olivat ne pääasialliset paikat, joissa tuli paskaa niskaan, ja kun niitä olen välttänyt, niin olen välttänyt myös hyökkäykset (*kop kop*).

      No, eiköhän sitä vielä ehdi tulla, kun olen ensi viikolla suuressa TV-ohjelmassakin jne. :-P

Click here to cancel reply.

Kommentoi
Name and Mail are required