Läpinäkyvä elämä ja sen taustat

En yleensä lue jännäreitä, mutta A Life Transparent on ensiluokkainen scifitrilleri, enkä sano näin siksi, että tunnen sen kirjoittajan Todd Keislingin. Se ilmestyi omakustanteena muutamia vuosia sitten ja mielestäni osoitti hyvin, ettei omakustanne ole yhtä kuin huono tai raakile. Päinvastoin, jos kriittinen massa vain ylittyisi, ALT:lla olisi ehdottomasti bestseller- ja jopa Hollywood-potentiaalia.

ALT on ensimmäinen – ja toistaiseksi, tosin enää vain pari päivää, ainoa romaani – josta olen kirjoittanut arvostelun lehteen. (Luin sen äsken ja totesin, että ihan hyvä arvostelu tuli kirjoitettua, toimituskin oli samaa mieltä.)

A Life Transparent kansi

Siitä on nyt 2,5 vuotta ja kirjasta on ilmestynyt uusi versio, joka on kirjoitettu kokonaan uudestaan tai ainakin rankasti editoitu, ja saanut uuden kannen (tykkäsin kyllä edellisestä enemmän). Minusta tällaiselle ei kyllä olisi ollut tarvetta, mutta kuka tietää, ehkä uusi versio on vielä parempi, en ole sitä vielä lukenut.

ALT:n sanoma ei ole mitenkään ainutkertainen, mutta se herättää varmasti ajatuksia. Juonessa on joitain aika kliseisiä elementtejä ja ainakin aiemmassa versiossa henkilöhahmot olivat hieman latteita. Toisaalta tämäntyyppisessä genrekirjallisuudessa hahmot eivät ole pääosassa. En kirjoita tähän varsinaista arvostelua, koska se löytyy linkin päästä, mutta luin koko romaanin yhteen putkeen, ehkä se kertoo jotakin.

Uuden version syntytarina on sekin mielenkiintoinen. Todd kyllästyi omakustannepalvelu Luluun – eikä ihme, palvelussa on vaikka mitä rasittavia puolia ja hinnat ovat aika ikävät.. Hän onnistui keräämään mukavan määrän rahallisia avustuksia KickStarter-palvelun kautta ja perusti oman kustantamon Precipice Booksin, joka julkaisi ALT:n. Voisiko ajatella niin, että joku kenties jopa helpommin lahjoittaisi rahaa tällaiseen hyvään tarkoitukseen ja saisi vastineeksi kirjan, kuin vain tylsästi ostaisi sen?

Todd on myös hyvä esimerkki kirjailijasta, joka on saanut markkinoitua omakustannettaan varsin hyvin hyödyntämällä esimerkiksi sosiaalista mediaa. Mitään kikkailua tai ovelia “viraalitemppuja” tähän ei ole tarvittu, hän enimmäkseen vain puhuu kirjastaan jatkuvasti (mm. Twitterissä), on verkostoitunut hyvin, lähettänyt joitain arvostelukappaleita ja pitänyt pari kilpailua. Sekin toki auttaa, että kirja on hyvä, sillä on tyylikkäät kannet ja nettisivut (Toddin graafikkovaimon Erican käsialaa) ja se vetoaa suureen yleisöön.

ALT:n jatko-osan, nimeltään The Liminal Man, pitäisi ilmestyä loppuvuodesta.

Kommentoi
Name and Mail are required