Nainen on pahan akseli

Perinteinen naiskuvaan liitetty akseli on huora-madonna. Toinen, modernimpi akseli on ura-perhe. Ja kolmas on äly-ulkonäkö. Mutta sekään ei vielä riitä. Naiskuva on täynnä pahan akseleita. Koskaan ei voi voittaa.

Erityisen vahvoilla nämä akselit olivat 1800-luvulla. Silloin naista saatettiin syyttää nymfomaaniksi, esimerkiksi (epäillyn) avioliiton ulkopuolisen suhteen, flirttailun tai yleisen pään aukomisen vuoksi. Nymfomaanit tietysti suljettiin mielisairaaloihin, eikä sieltä hevin päässyt pois, ei ainakaan täysjärkisenä.

Hyvin ei silti mennyt toisessakaan ääripäässä. Lesbot ja poikatytöt olivat frigidejä. Moni tyytyi perinteiseen avioliittoon ihan vain välttääkseen tämän leiman. (Sitten kuviot menivät vielä absurdimmiksi, kun kuvaan astuivat Freud ja hänen opetuslapsensa, mutta tästä lisää joskus myöhemmin.)

Fiksu nainen on “nörtti” (kouluaikoina “hikke”). Jos ei onnistu vaikuttamaan yhtä fiksulta, on “bimbo” tai “pissis” (media näitä sanoja harvemmin käyttää, mutta sitäkin useammin ne on implikoitu).

Liian näkyvä nainen on “huomionhakuinen” tai “tyrkky”. Mutta ei akselin toisessa päässäkään lujaa mene. Itse olen saanut myös kuulla olevani “hissukka” ja “harmaahiiri” (melko osuvia kuvauksia ihmiselle, joka on kovin äänekäs, puhelias, sanoo asiat suoraan ja pukeutuu mieluiten sateenkaarenvärisiin vaatteisiin…) Glamourelämään mieltyneille pahin haukkumasana on “tavis”.

Ulkoiset avut eivät koskaan voi olla oikeanlaiset. Hoikka nainen on anorektikko, normaalipainon rajoissakin oleva taas helposti läski. Netissä eräs puolituttu nainen nimitti rintavarustustani “surffilaudaksi”. Toinen epäili, että minulla on silikonirinnat, koska hoikalla naisella ei voi olla sellainen povi (siis anteeksi mitä?!). Myös kommentteja “Hyi kun sä näytät vanhalta” ja “sä näytät ihan pennulta” on molempia sadellut sikinsokin viimeiset 10 vuotta.

Ulkonäön lisäksi nainen kohtaa kritiikkiä myös vanhemmuudestaan tai sen puutteesta. Moni kokee asiakseen kysellä tai ihmetellä, miksei naisella ole lapsia, ihan kuin se muille kuuluisi tai sitä pitäisi jotenkin perustella. Ja jos lapsia onkin, niin sehän onkin oiva syy leimata huonoksi äidiksi milloin mistäkin syystä.

Jos naisesta ei muuta vikaa löydy, niin vähintään hänen täytyy olla huora. Näin ainakin voisi kuvitella, jos lukee esimerkiksi Iltalehden Merja Mähkän blogia (kiitokset linkistä Juholle).

(Tämä blogiteksti on jatkoa viime viikon pohdinnalle, kun useampi mies kyseenalaisti sen, kritisoidaanko naisia oikeasti enemmän kuin miehiä ja muutenkin tuntui, että pureskelu jäi vielä kesken.)

2 Responses “Nainen on pahan akseli”

  1. Maria says:

    Eikä tietysti sovi unohtaa, että jos profiilikuvassa näkyy rinnat, niin niitä tuodaan tyrkyttävästi esille (ks esim Blag Hag: http://www.blaghag.com/2011/02/and-these-are-same-people-who-hate.html).

    Mitä nyt tulee siihen, kritisoidaanko naisia enemmän kuin miehiä, varsinkin netissä, jossa anonyymi huutelu on mahdollista; kyseessä on hyvin tunnettu ja dokumentoitu ilmiö. Jälleen Blag Hagilta yksittäistapaus: http://www.blaghag.com/2011/02/its-shit-like-this-ratheism.html . Tai sitten on tietysti supersuosittu James Chartrand (http://www.copyblogger.com/james-chartrand-underpants/). Tai Kathy Sierra, joka sai tappouhkauksia paitsi omaan blogiinsa, myös muiden tekniikkablogaajien kommentteihin ja josta tehtiin mm kuvamanipulaatioita, joissa sitä oltiin tappamassa varustettuna kuvateksteillä kuten “I dream of Kathy Sierra”. Lisäksi löytyy tietysti vaikka kuinka paljon muitakin yksittäistapauksia, jotka ei tosin välttämättä kelpaa todisteiksi, koska anekdootit ei yleensä kelpaa.

    Mutta esim Marylandin yliopistossa on tutkittu ilmiötä; ainakin 2006 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että naispuolisiks tunnistettavat osallistujat saa _25_kertaa_enemmän seksuaalisesti sopimattomia ja pahantahtoisia viestejä kuin miehet chateissa. Myös esim Salon-nettilehden editorit on huomanneet, että sen lisäks että naiskirjoittajat saa huomattavasti enemmän kritiikkiä kuin miespuoliset kirjoittajat, naisten saama kritiikki on myös yleensä huomattavasti vihamielisempää, malliin tuo mitä tuonne Merja Mähkän blogiin satelee, sen sijaan että kritisoitaisiin artikkelin sisältöä. Kyseessä ei juurikaan ole tuntematon ilmiö, sitä vaan ei oteta tosissaan, koska naiset on vaan herkkiä ja haluaa ettiä asioita, mistä loukkaantua *rolleyes*.

    Ja rehellisesti, jos joku ei usko, niin suosittelen esiintymään esim kuukauden ajan netissä aktiivisesti naisena, tekemässä mitä normaalistikin tekee, puhumassa omia mielipiteitään. Mitä suurempi palsta, sitä varmemmin tulee saamaan vähintään tusinan verran “stfu, näytä tissit”-mallisia viestejä, paljon enemmän “olet väärässä, tässä syy”-viestejä jne jne jne. Sopii kokeilla.

    • Onhan se kieltämättä hämmentävää, että joku voi tämän ilmiön kieltää, mutta miehillä on usein tapana onnistua olemaan täysin sokeita seksismille. Ja vielä ironisempaa se, että tämä kuitataan seksistisesti sillä, että naiset nyt vain ovat yliherkkiä/ylireagoivat, kuten sanot. Eräs (ei tänne blogiin kirjoitettu) kommentti viime viikon kirjoitukseen ja siitä syntyneeseen keskusteluun oli, että kyllähän miestäkin voi huoritella. Toki voi, mutta se ei ole missään määrin sama asia.

      On sinänsä jännä, että vaikka olen esim. kirjoittanut tietokonelehteen kuuden vuoden ajan, kirjoittanut useita kirjoja ja kirjoittanut paljon myös blogeihin, nettilehtiin jne, en ole saanut juuri vihamielistä kommenttia tekemistäni jutuista (ainoastaan taiteestani, en käytännössä mitään teksteistäni). Käytännössä kaikki kritiikki on liittynyt ulkonäköön, vääriin mielipiteisiin tai siihen että sä nyt vaan olet paska ja huono ja surkea ja nolo ja tyhmä. En toki valita, varmasti tuollaistakin vielä tulee vastaan.

Kommentoi
Name and Mail are required