Lynkkaajien pottafetissi
Suomalainen ei puhu eikä pussaa. Lynkkausmentaliteetti kyllä passaa. Hesari uutisoi hiljattain, että tällä hetkellä paljuun (eli ämpäriin) pissivät vangit vessattomissa selleissä saavat vessat. Edistystä, minä tuumin. Suomen kansa oli kuitenkin eri mieltä.
Joo, myönnän tunkeutuneeni pahuuden valtakuntaan eli Hesarin keskustelupalstalle. Ei olisi pitänyt. Sen verran masentavaa (ja yhtäpitävää) oli “keskustelu”. Käytännössä kaikki tuntuivat vastustavan ideaa. “Vankilan pitää olla rangaistus, ei hotelli.” “Vanhuksetkin joutuvat pissaamaan vaippoihin.”
Vankilako ei ole rangaistus, jos saa vessan? Jokaisen sopii kokeilla itse, millaista on olla poistumatta kotoaan esim. pariin viikkoon tai kuukauteen. (Itse olen tätä jo ei-vapaaehtoisesti kokeillut Suomessa asuessani, koska en voi olla pakkasella ulkona. Vaikka minulla on puoliso, se oli hirveää.)
Vankilan toinen nimitys on vapausrangaistus, joka viittaa juurikin siihen, että ihmisen (liikkumis)vapautta rajoitetaan. Sen nimi ei ole esimerkiksi nöyryytysrangaistus tai pissaa ämpäriin -tuomio.
Vankilan idea on rangaista, mutta tarkoitus on, että vankilaan laitetaan ihmisiä ja sieltä tulee ulos ihmisiä, jotka hyvällä tuurilla vielä pystyvät elämään osana tätä yhteiskuntaa. Nöyryyttäminen ei todellakaan palvele tätä tarkoitusta. Omalla kohdallani Suomen viranomaisilta ja “terveydenhuollolta” saamani epäinhimillinen ja nöyryyttävä kohtelu johti siihen, että aloin tuntea vastenmielisyyttä koko suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.
Jossain elää myös kuvitelma siitä, että mitä pahempi rangaistus, sitä parempi. Vankeustuomioiden esimerkiksi seksuaalirikoksista koetaan olevan liian lyhyitä, mitä ne epäilemättä usein ovatkin. On kuitenkin hyvin tiedossa, kuinka vähän vaikutusta tuomion pituudella tai kovuudella, kuolemanrangaistuksellakaan, on rikosten määrään.
Onko oikein, että vanhukset joutuvat tekemään tarpeensa vaippoihin, joita usein kukaan ei ehdi tai jaksa vaihtaa? Ei tietenkään. Pitäisikö asialle tehdä jotain? Taatusti!
Miljoonilla ihmisillä ei ole käytössään vessaa. Maailmassa, Suomessakin, on pahempia ihmisoikeusongelmia kuin vankien kohtelu. Sitä ei kuitenkaan ratkaista niin, että suhteellisen helposti korjattavissa olevia epäkohtia ei korjata, jos jokin asia on vielä huonommin, sen enempää kuin lapsen syyllistäminen syömättä jääneellä ruoalla ei auta Afrikan nälänhätää kärsiviä lapsia.
Suomessa on empatian nälänhätä. Vanhusten kohtelu alkaa vihdoin nousta tapetille, koska useimmat tiedostavat voivansa joskus olla näitä toisia. Vankien osalta ongelma on sama kuin vammaisillakin: he ovat toisia, ulkopuolisia, ryhmä joihin minä en tule koskaan kuulumaan.
