Taikamiekalla terveiden kirjoihin

Taikamiekka

Olen lähiaikoina yrittänyt yhä kuumeisemmin etsiä vammaisuutta käsitteleviä romaaneja. Suurin osa niistä on nuortenromaaneja. Jopa The Babysitter Clubissa on käsitelty erilaisia vammoja ja sairauksia, tosin ilmeisesti varsin surkeasti.

Erityisen paljon(?) vammaisista kertovia nuortenromaaneja löytyy fantasian piiristä. Näistä isolla osalla on yksi yhteinen piirre: (yleensä lopussa) vammainen sankari löytää taikamiekan tai muun vastaavan esineen ja simsalabim, tervehtyy! Miettikääpä kirjaa, jossa homo päähenkilö löytää taikaesineen ja sen avulla eheytyy heteroksi. Tällaisiakin varmasti “kristillisestä” nuortenkirjallisuudesta löytyy, mutta ei niitä kyllä kukaan täysijärkinen katselisi.

Törmäsin myös erääseen scifi-cripfic-kirjoittajaan, jolla on itsellään MS-tauti. Hän on kirjoittanut koko liudan novelleja, joiden päähenkilöt ovat vammaisia. Suurin osa oli joutunut “traagiseen onnettomuuteen” ja halvaantunut tai sairasti esimerkiksi spina bifidaa. Lisäksi löytyi jokunen kuuro, sokea ja Touretten syndroomaa sairastava.

Ei tietysti ole korrektia kritisoida muiden kirjoittajien hahmojen piirteitä, mutta sitä toivoo, että kirjoittajat hoksaisivat valita myös kliseepakkien ulkopuolelta.

5 Responses “Taikamiekalla terveiden kirjoihin”

  1. Velma says:

    Mun mielestä babysittereissä on käsitelty sairauksia yms ihan hyvin ja olen lukenut niitä kirjoja aika paljon. Mutta käsitys voi johtua ehkä siitä, ettei mulla ole kunnollista henk.koht. kokemusta samoista asioista (suomennetuissa osissa lähinnä kuurous, diabetes ja mummon sydänkohtaus).

    • Olen lukenut ne itsekin, joskus kauan, kauan sitten, joten en niistä mitään muista, mutta aika moni on niistä valittanut. Etenkin kuurous on sellainen aihe, jota on hyvin vaikea käsitellä, ellei sitä tunne hyvin. Siksi se on omalta osaltanikin jäänyt käsittelemättä, vaikka minua kiehtokin.

  2. Polga says:

    Dekkareista ja jännäreistäkin (aikuisille siis) löytyy: Tourettea, dysleksiaa, kuuroja, erilaisia psyykkisiä sairauksia… Eikä aina sivuhenkilöillä vaan ihan pääosassa ,)

  3. Aura says:

    Babysittereitä olen minäkin lukenut joskus aikoinaan, muttei ole kyllä minkäänlaisia muistikuvia siitä, millaisia vammaisuuden kuvauksia niissä on mahdollisesti ollut.

    Olen lukenut muutaman vammaisen henkilön omaelämäkerran, esim. Philippe Vigandin (yhdessä vaimonsa kanssa) kirjoittaman Kirottu hiljaisuus. Romaanikirjallisuuden puolelta ei kyllä tule kovin helposti mitään mieleen… Lady Chatterleyn rakastaja ehkä? Siinäkin vammaisuus esitettiin lähinnä perusteltuna syynä aviopuolison pettämiseen (osittain toki perillisen hankkimisen vuoksi).

    Eräässä amerikkalaisessa nuortenkirjasarjassa oli syntymäkuuro tyttö, joka jossain kirjassa parannettiin muistaakseni leikkauksen avulla. (Samassa sarjassa muuten eräs lihava tyttö laihdutti ja heti hoikistuttuaan muuttui syrjitystä hylkiöstä koko koulun suosituimmaksi tytöksi.)

    Niin, ja Nicholas Evansin Hevoskuiskaajassa on myös vammainen henkilö, auto-onnettomuudessa toisen jalkansa menettänyt Grace.

    Parantumistarinat ovat ehkä jonkun mielestä toivoa antavia yms., mutta minua pikemminkin ahdistaa, kun niille ei juuri löydy vastapainoa. Ihan kuin se paraneminen olisi ainoa vaihtoehto. Ehkä ei-vammaiset kirjailijat vain pelkäävät tarttua aiheisiin, joista ei ole omakohtaista kokemusta.

    Omissa tarinoissani on aika paljon vammaisia ja sairaita henkilöitä, mutta taikamiekat yms. olen ajatellut jättää väliin.

    • Parantumistarinoissa on myös se, että ne ovat draamallisesti helposti aika kökköjä. Vaikkapa kuolemaan johtavaa syöpää sairastava, joka viime hetkellä paranee ihmelääkkeellä on mielestäni vähän samaa sarjaa kuin “ja sitten heräsin, kaikki olikin vain unta”.

      Tuosta kuurouden parantamisesta leikkauksella saisi erittäin mielenkiintoisen kirjan, jos asiaa tuntisi riittävän hyvin. Hyvin suuri osa kuuroista (tai siis, Kuuroista) on moisia leikkauksia vastaan, eivät tietysti kaikki. Joten siitä saisi hyvin ajatuksiaherättävää ja mielenkiintoista draamaa, kun vaikkapa juuri täysikäistynyt nuori menisi leikkaukseen vanhempiensa toiveiden vastaisesti. Mutta siinäkin tietysti sorruttaisiin helposti kliseisiin, jos leikkaus joko “ratkaisisi kaikki ongelmat” tai sitten hän katkeroituisi ja katuisi sitä…

      Minä olen nyt monta kuukautta lukenut W. Somerset Maughamin kirjaa Of Human Bondage, jonka päähenkilöllä on kampurajalka. Se on melko vanha kirja, joten ainakaan päähenkilön nuoreen aikuisuuteen mennessä ei ole ollut olemassa mitään hoitoa siihen. En tiedä, voisiko sellainen kirjan loppupuolella jo ollakin ja valitsisiko päähenkilö sen.

Kommentoi
Name and Mail are required