Potkua tanssista

Kirjoittajan – ja kenen tahansa – aivoille tekee hyvää altistua välillä erilaiselle kulttuurille. Itse vedin viime viikonloppuna tanssiöverit. Eilen katselin alusta asti seuraamani The Ultimate Dance Battlen finaalin, jonka voitti ihanainen Isabelle ryhmineen (ei löydy YouTubesta, olisin muuten linkannut, mutta Silverlight-lisäosan asentaneet voivat katsella täältä).

Tykkään Hollannin/Belgian tanssiohjelmista, etenkin tuosta, koska niissä on niin mukavia ihmisiä ja yleisvire on todella lämmin, mitä ei voi sanoa laulukilpailuista. Esimerkiksi Isabelle piti tanssiryhmäänsä lähinnä lapsinaan ja kilpailijat halailevat ja pussailevat toisiaan ihan koko ajan. Ja jos joku joskus kuvitteli, että baletti on mälsää, niin eipä kyllä tuota ohjelmaa katsottuaan enää ajattele niin.

Lauantaina kävimme miehen kanssa konemusiikkibileissä, jotka alkoivat hieman epätavalliseen tapaan nykytanssiesityksellä, johon kuului myös akrobaattista ilmatanssia. Hassua kyllä, tätä ihailtiin myös edellisissä bileissäni Sencityssä, mutta nämä ilmatanssit olivat aivan erilaisia: Sencityssä se oli nopeatempoista ja flirttailevaa, tankotanssimaista, näissä bileissä taas intensiivistä ja ekspressiivistä.

Pitkän esityksen lopuksi yleisöä alettiin kiskoa mukaan tanssimaan. Minua ei tarvinnut kahdesti kysyä – ei sitä joka päivä pääse vetkuilemaan ammattitanssijoiden kanssa (ja julkisesti höhlältä näyttämiseenkin olen tottunut). Hauskaa oli, vaikka lihakset menivät tietysti muhjuksi. Vähän myöhemmin tanssin vielä lisää loistavan rumpubasson tahtiin. Tanssi on oiva tapa päästä uusiin mielentiloihin ja aikoinaan sain aina parhaat inspiraatiot reiveissä.

Entinen Hollannin elokuva-akatemia, sittemmin vallattu talo ja nykyinen kulttuurikeskus OT301 on kyllä loistava paikka. Siellä järjestetään paljon erilaisia poikkikulttuurillisia tapahtumia: tanssia, elokuvailtoja, lasten breakdancea, itsepuolustusta, akupainantaa, sirkusta jne. Samassa talossa on myös mainio vegaaniravintola, valitettavasti auki vain muutaman illan viikossa klo 19 jälkeen.

Meille annettiin bileissä flaikku, jossa mainostetettiinn argentiinalaisen “tropipunk”-bändin keikkaa. Normaalisti pidättyväinen ja ehkä omiin kaavoihinsa kangistunut mieheni (joka ei siis kuuntele punkkia) oli selvästi päässyt oikeaan mielentilaan, sillä hän innostui heti: mennään tuonne! Ja voisihan sitä mennäkin. Koskaan ei ole tullut huonoa argentiinalaista punkkia vastaan.

Kommentoi
Name and Mail are required