Sielu on neuroverkko

Uskontoa, tiedettä, seksiä, huumeita ja kvanttifysiikkaa (paljon myös lakia ja oikeusjärjestelmää, vaikkei tätä takakannessa mainitakaan). Harva romaani voi luvata tällaista, mutta Ransom Stephensin The God Patent sisältää niitä kaikkia. Seksi ja huumeet tuntuvat tosin hieman päälleliimatuilta – ei kohuarvon takia soppaan sotketuilta, kyllä ne ovat juonen kannalta perusteltuja, mutta jotenkin silti.

Kirja kertoo fyysikko-kooderi Ryanista, jonka vaimo ottaa eron inhimillisen väärinkäsityksen takia. Ryan menettää myös hyvin palkatun työnsä, suistuu huume/sekoilukurimukseen ja menettää lapsensa huoltajuuden. Tavoitteena on saada se takaisin, mutta se ei ole helppoa, kun elatusmaksuja on rästissä kuusinumeroinen summa.

Ryanille selviää, että hänen entinen fyysikkotyökaverinsa Foster on nykyään kiihkouskovainen, ja yrittää tehdä rahaa heidän piloillaan kirjoittamillaan patenteilla, joissa Raamatusta saatiin irti energiantuottamiseen liittyviä teorioita (materia vs. spirituaalinen energia on yksi universumin suuria symmetrioita, tai jotain) ja sielukin oli neuroverkko. Fosterin uskisfirma aikoo tuottaa idealla energiaa, vaikka se nyt sattuukin rikkomaan termodynamiikan lakeja.

The God Patent

Soppaan sotkeutuu myös Ryanin uusi vuokraisäntä, kiero lakimies Dodge ja tämän fyysikkosisko Emmy, johon Ryan tuntee heti vetoa. Samassa talossa asuva taiteellinen matematiikkanero/angstiteini Katarinakin saa Ryanista varaisän ja hänkin innostuu fysiikkakoukeroista.

Kuulostaa hämärältä (ehkä hataraltakin), mutta Ransom Stephens ei ole kuka tahansa kirjailija. Hän on hiukkasfysiikan tutkija, joka on mm. ollut mukana löytämässä joitain kvarkkeja ja lisäksi hän on signaaliprosessoinnin ja neuroverkkojen asiantuntija. Kirjasta löytyy jopa fysiikan kaavoja ja piirroksia, mutta liian tylsä se ei ole, vaikkei aihetta tuntisikaan.

The God Patent oli alunperin “sensaatio” Scribd-verkkodokumenttipalvelussa, josta se päätyi kustantajansa tietoisuuteen ja painettuun muotoon. Kiinnostuin kirjasta niinkin hassusta syystä, että kuulin Stephensin kirjoittaneen sen alunperin NaNoWriMossa.

Kirjassa on kyllä sen jännitteistä ja muista kiistattomista ansioista huolimatta hieman omakustannemainen fiilis. Se olisi tarvinnut lisää editointia, enkä puhu vain typoista. Ei mitään fataaleja ongelmia, mutta esim. jotkut kohtaukset eivät oikein toimi.

Useimmat hahmot ovat mielenkiintoisia, mutta esimerkiksi Ryanin “pirihuora”-ex on täysin paperinukke. Vaikea kuvitella, miksi epätoivoinenkaan älykkö rakastuisi tällaiseen naiseen, jos tämän ainoa ulottuvuus on olla stereotyyppinen metaa käyttävä prostituoitu. Myös Fosterin vaimo tuntuu aika pahviselta ja tuntuu, että kohta sen on pakko saada lisää syvyyttä tai merkitystä, mutta sitten niin ei käykään. Ehkä Foster itsekin voisi olla vähän eläväisempi.

Jo aika varhaisessa vaiheessa alkaa jännittää, että toivottavasti tätä kirjaa ei nyt ole pilattu hölmöllä lopulla. No, ei ole, vaikka jotkut jutut ovat aika itsestäänselviä ja toiset taas aika hämmentäviä, ehkä hieman epäuskottaviakin. Vähän ärsyttää tietyt ideat naisten haaveista, joita jotkut muutkin mieskirjailijat viljelevät (kaikki naiset todellisuudessa haluavat naimisiin, vauvoja jne). Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja kuitenkin.

Kommentoi
Name and Mail are required