Droom van Utrecht

..on Utrechtistä ostamamme herkullinen musta tee, jossa on mm. mansikkaa ja kardemummaa. Mutta tarttui sieltä ehkä mukaan jokin muukin unelma.

Kolmen viikon loma on nyt ohitse (ja siten tämä on tällä erää viimeinen postaus, jossa jauhan tästä kenties tylsästä aiheesta). Suomen lisäksi ehdimme Haagiin ja Utrehctiin, käytettyjen kirjojen markkinoille, katselemaan krishnojen juhlakulkuetta ja ajoimme metron päättärille Gaasperplaasiin, joka on oikein mukava järvi (josta tosin ei jostain mystisestä syystä löytynyt yhtään uimarantaa, paitsi nakuranta, eikä sekään kai ole uimista varten).

Haag ei oikein vakuuttanut. Kaupungin keskusta on tosi karu, täynnä pilvenpiirtäjiä eikä oikein muuta. Siitä vähän matkan päässä oleva kauppakeskusta on ihan okei, jos tykkää shoppailusta, sillä kauppoja riittää. Chinatown oli yllättävän iso. Jotenkin paikasta tuli jopa vähän Birmingham mieleen, tosin paljon paremmalla joukkoliikenteellä. Ratikoita on pari tusinaa, kaksi light railia lähikaupunkiin ja Rotterdamin metrolinjoista yksi tuleee Haagiin asti(!).

Utrecht oli sitten jo paljon mukavampi tapaus, oikein viehättävä kaupunki. Ei ihme, että siitä tuntuvat tykkäävän kaikki hollantilaiset. Satunnaisesti netistä valittu, kasvissyöjää miellyttävä vietnamilainen ravintola Saigon (joka miellytti suuresti myös lihansyöjää) sijaitsikin kadulla, josta löytyi myös kaksi ihanaa retrovaatekauppaa (joista toinen vielä hyvin edullinen) sekä loistava ekokauppa, ehkä paras jossa olen käynyt.

Utrechtin käynnin syy oli kuitenkin lääkärireissu. Suomessa tuli jo opittua, että normaali lääkärireissu aiheuttaa parin viikon stressin ja huonovointisuuden – enemmän stressiä kuin koko ulkomaille muutto! – siinä missä käynti kunnon lääkärillä saa aikaan leveän hymyn. Toukokuusta asti syömäni viruslääke tuntuu auttavan ja lääkäri valoi uskoa siihen, että kuntoni jatkaa kohenemistaan, annostakin kasvatettiin vähän. Hän määräsi myös lääkettä nestehukkaepisodeihini.

Nyt on ollut ensimmäistä kertaa elämässäni tunne siitä, että ehkä ihan kaikki lopulta järjestyy. Tavallaan pelottaa toivoa niin, jos se ei olekaan totta. Toisaalta uskon, että tuollainen tunne tekee hyvää, vaikka se joskus sitten osoittautuisikin vääräksi. Toisin kuin fiktiossa, elämässä ei ole “onnellisia loppuja”, vaikka asiat väliaikaisesti voisivatkin sujua kuinka hyvin.

Nyt kun vielä jostain napsahtaisi se kustannussopimus Makuuhaavoille…

Kommentoi
Name and Mail are required