Ulkomaanmatkailua

Suomen reissu on ohi. Nyt on ns. takki tyhjänä, kun on puolitoista viikkoa ravannut paikasta toiseen ja viime viikonloppunakin viidessä eri tapahtumassa. Aika paljon siinä ajassa ehti tekemään.

Uin (liian viileässä sisäuima-altaassa). Söin hyvää kasvisruokaa useammassa ravintolassa. Keräsin vadelmia (puutarha- ja villi-), punaherukoita, karviaisia ja pakurikääpää. Ihastelin Suvilahden graffiteja. Kävin omituisessa pubikahvilassa Hämeenlinnassa. Söin liikaa pullaa, lettuja, pannaria ja jäätelöä.

Olin suosikkibändini keikalla. Nukuin kerrossängyssä. Tanssin Alppipuiston nurmikolla. Piirsin Espan asfalttiin kirahvin. En jaksanut ottaa juurikaan valokuvia, paitsi Slutwalkilla ja kadunvaltauksessa (okei, jotain 8 gigaa, mutta se on vähän). Ostin siniset kengät (ja melkein oranssitkin). Join litrakaupalla kookosvettä pysyäkseni hengissä. Sain kaksi kertaa lievän ruokamyrkytyksen.

Maisemaa Suvilahdesta

Haastattelin ja valokuvasin nettituttuni lehtijuttua varten käytännössä entisen kotitaloni pihassa. Kävin ensimmäistä kertaa siirtolapuutarhamökissä. Viihdytin vauvaa ja kuusivuotiasta. Opettelin käyttämään omakotitalon hälytysjärjestelmää. Meinasin vahingossa puhua hollantia useamman kerran. Kävin kiihkeitä sosiopoliittisia keskusteluita suomeksi ja englanniksi. Piirsin ASCII-kuvan valmiiksi. Esittelin Marian ilmestyskirjaa. Annoin syväluotaavan haastattelun. Tein työkeikan Tohlopissa.

Tapasin ala-astekaverini ja useita muita kavereita, joita en ollut tavannut vuosiin (jopa kahdeksaan vuoteen) sekä pari nettituttua, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Bongasin käsittämättömän monta julkkista sekä pari entistä tuttua, joita en ollut nähnyt 9-13 vuoteen (en mennyt puhumaan heille). Käytin kahden tunnin matkaan viisi tuntia, koska bussiaikataulussa oli virhe. Katselin oravaa aamuauringossa. Luin kaksi kirjaa ja paluumatkalla melkein puolet kolmannesta.

Tulevaa romaania en ehtinyt suunnitella juurikaan, mutta sain siihen pari tosi hyvää ideaa, joista suurimman osan paluumatkalla lentokoneessa (kiitos mm. edessä istuneiden pissisten). Idea on myös haikurunoon, jota en ole vielä ehtinyt kirjoittaa.

Kommentoi
Name and Mail are required