Ihmisen itsepetoksesta ja eläimyydestä

Luin alkukesästä Jonathan Safran Foerin ansiokkaan ja mielenkiintoisen teoksen Eating Animals, suomennettu nimellä Eläinten syömisestä. Itsehän en ole syönyt eläimiä 12 vuoteen ja Peter Singerin Oikeutta eläimille tuli sekin luettua joskus kauan sitten (en ole aivan varma, oliko se edeltävää ennen vai jälkeen), joten en ajatellut kirjasta löytyvän paljoa minulle uutta tietoa, ainakaan erityisen merkityksellistä tietoa.

Safran Foerhan on kaunokirjailija ja kirja syntyi hänen perustettuaan perheen – hän halusi tietää, miten lihateollisuus toimi. Kirja kertoo karua kertomaansa eläinteollisuudesta, mutta kyse ei ole vain eläinten kärsimyksestä. Kyse on myös siitä, kuinka koko bisnes on monilla muillakin tavoilla epäeettinen – ja aivan mielettömän epäekologinen aina siihen asti, että se vaarantaa vakavasti monien ihmistenkin terveyden.

Kirjassa puhutaan kuitenkin myös eläimistä muuten. Voisi sanoa, että eläimyydestä, joka ei välttämättä ole yhtään niin kaukana ihmisyydestä kuin ajatellaan. Siitä, miten monet eläimet ovat paljon älykkäämpiä, kuin me kuvittelemme. Monilla niistä on kehittyneet kulttuurit, sellaisillakin, joita me yleisesti pidämme täysin aivottomina tai lähes epäeläiminä – kuten kalat.

Eläimetkö tyhmiä?

Ei ole sattumaa, että me pidämme ruokaeläimiä tyhminä. Lehmiin, lampaisiin, kanoihin ja hanhiin assosioituu voimakkaasti tyhmyys. Kala taas ei tunnu eläimeltä ollenkaan ja jotkut pitävätkin itseään kasvissyöjinä, vaikka syövät kalaa.

Suurin osa ihmisistä tietää, että sika on älykäs, mutta sikaan liittyy kieron paradoksaalinen idea: koska se on ällöttävä eläin, sen voi hyvällä omallatunnolla syödä. Jaloa ja kaunista hevosta moni länsimainen ei halua tietoisesti syödä sen enempää kuin koiraa tai kissaakaan.

Eläimet on haluttu esittää mahdollisimman typerinä hahmoina. Tutkimukset ovat tehneet siitä helppoa. Kun eläin ei puhu eikä tee Mensan testejä, sen on kovin vaikea esitellä älyään.

Vasta lähivuosina on tajuttu, että pieni lapsi saavuttaa tiettyjä älyllisiä kehitysasteita (käytännössä hahmottaa tiettyjä asioita) selvästi aikaisemmin kuin on luultu. Aiemmat testit ovat mitanneet sitä, suoriutuuko lapsi itse testistä, eikä todellista hahmottamiskykyä, sitä mitä on yritetty testata.

Myös autisteja pidetään usein selvästi tyhmempinä kuin he ovat, koska he eivät kommunikoi ulkomaailman kanssa tavalla, jota heiltä odotetaan (vaikka tiedettäisiinkin heidän olevan autistisia!). Tämä on koskenut myös monia autismitutkijoita. Miten usein ihmiset pitävätkään jotain arvottomana vain siksi, etteivät ymmärrä sitä?

Mitä on spesismi?

Peter Singerin kirja keskittyi paljolti spesismiin eli lajisyrjintään. Safran Foerkin kirjoittaa siitä paljon, vaikka ei käytäkään tätä termiä. Se on sekä sitä, että ihmiset luokittelevat eläimet eri kastiin ihmisten kanssa ja toisaalta eläinten keskuuteen luodaan

Nyt pääsen vihdoin pääpointtiini numero 2: siihen miten spesismi on jäänyt muiden syrjintätyyppien jalkoihin. Erilaisten vähemmistöjen tai syrjittyjen ryhmien keskuudessa osataan usein – ei toki aina – ottaa paremmin huomioon muut vähemmistöt. Moni ajaa useiden eri vähemmistöjen asiaa, esim. seksuaalivähemmistöt ja vammaiset, vaikka itse kuuluisi vain yhteen näistä vähemmistöistä.

Eläimillä ei mene näin hyvin. Toki eläinoikeusaktivisteja löytyy paljon, ja monet ajavat myös ihmisoikeuksia, mutta silti asia mielletään jotenkin erilliseksi. Ulkopuoliseksi. Alaviitteeksi. Eläinoikeusaktivisteille irvaillaan. Heistä tehdään karikatyyreja, stereotyyppejä. Valistunut aktivisti tunnistaa rasismin, ableismin, misogynian, homofobian, transfobian, ableismin, sekä luokka-, koko- ja ikäsyrjinnän, mutta spesismi jää sokeaksi pisteeksi.

Yksilönvapaus on laaja käsite

Minulle yksi tärkeimmistä tekijöistä elämänkatsomuksessani on aina ollut yksilönvapaus eli pro-choice, jonka jotkut mieltävät erheellisesti koskemaan vain naisen oikeutta aborttiin. Yksilönvapaus on kuitenkin huomattavasti laajempi kysymys, joka kattaa homo- ja polyavioliittojen, päihteiden sallimisen ja itsemurhan/eutanasian lisäksi paljon muutakin.

Joku sanoi, että “eating a steak and then planting a tree is like kicking a baby and then donating to charity“. Joku toinen totesi, että lihan syömisen pitäminen hyväksyttävänä, koska se maistuu hyvältä on sama, kuin hyväksyisi raiskaamisen, jos se raiskaajasta tuntuu hyvältä.

Eläinoikeuksien ja ihmisten oikeuksien erotteleminen toisistaan ja arvottaminen eri asteikolla on keinotekoista. Yhteiskuntaa mitataan sillä, miten se kohtelee heikkoja ja puolustuskyvyttömiä. Heikkojen puolustamisessa ei pitäisi koskaan olla mitään nolottavaa tai hävettävää.

Ja miten tämä liittyy tähän blogiin? Siten, että yritän parhaani mukaan antaa äänen sellaisille, joilta se muuten puuttuu.

(Kuva omista arkistoista.)

Tuesday, September 13th, 2011, by Maija Haavisto and is filed under "Muiden kirjat, Yhteiskunta, aivot, aktivismi, älykkyys, asenteet, autismi, ekologisuus, eläimet, eläinoikeudet, elämäntavat, etiikka, filosofia, halveksunta, hedonismi, humanismi, ihmisoikeudet, jonathan safran foer, kasvissyönti, kirja-arvostelut, kulttuuri, lainaukset, markkinatalous, peter singer, psyyke, ruoka, sokeat pisteet, spesismi, syrjintä, tappaminen, tietokirjat, ulkopuolisuus, vähemmistöt, väkivalta, yhdysvallat, yksilönvapaus". You can leave a response here, or send a Trackback from your own site.