Eläimiltä nirri pois

Eutanasia/itsemurha on luonnollisesti perusihmisoikeus, mutta minua on aina vaivannut, miksi eläimet on aina pakko “lopettaa”, jos ne sairastuvat tai vammautuvat. Eläimet “eivät saa kärsiä” hetkeäkään (jos ne siis ovat lemmikkieläimiä, tärkeitä kotieläimiä tai loukkaantuneita villieläimiä – jos ne ovat ruokaeläimiä ne toki saavat kärsiä ja se oikeastaan kuuluu asiaan).

Ja oletushan on, että vammainen eläin kärsii. Siinä missä vammainen ihminen automaattisesti kärsii, siinä missä ihmiset ovat sanoneet minulle, että minun asemassani tekisivät itsemurhan, siinä missä pyörätuolin käyttäminen liikkumisen apuvälineenä on “tragedia”.

En ilmeisesti ole ainoa, jota tämä on vaivannut. Löysin Disability Studies Quarterly -lehdessä ilmestyneen artikkelin, jossa Linda Andre kirjoittaa juurikin tästä aiheesta (en ole läheskään koko artikkelin kanssa samaa mieltä, kuten valheellisen ja erittäin loukkaavan väitteen, että koko vammaisoikeusliike vastustaisi eutanasiaa.)

Kun Andre oli itse vammautunut, hän halusi aluksi tehdä itsemurhan, koska koki ettei ollut enää kelvollinen ihminen. Kun hänen kissallaan diagnosoitiin syöpä, hän koki loukkaavaksi ajatuksen siitä, että kissa pitäisi heti lopettaa, vaikka se vaikutti vielä terveeltä ja hyvävointiselta.

For years afterwards, I wanted to die. Not because I was depressed or crazy. Not because I was in unbearable pain. Because I had lost my value as a human being.

[…]

In the tradition of hara-kiri and Enron officials, I saw suicide as the only honorable–and moral–choice. To live and be less than 100%, as one cat-euthanizer put it, was worse than death.

[…]

The value of your life is not diminished because of what you can’t do–or by what someone else (always someone else) thinks of its “quality”.

Jotkut vammat voivat tehdä elämästä niin kauheaa, ettei se ole elämisen arvoista. Se on kuitenkin ihmisen itse päätettävissä. Toiselle kamalin mahdollinen kohtalo olisi krooninen kipu (joka tosiasiassa vaivaa useaa prosenttia väestöstä – heistä moni tekeekin itsemurhan, mutta suurin osa ei), toiselle halvaantuminen.

Moni kuvittelee, että tappaisi itsensä, jos vaikkapa sokeutuisi. Todellisuudessa tämä on hyvin harvinaista. Tiedän ihmisiä, jotka ovat kokonaan tai lähes kokonaan vuoteenomia ja kokevat silti olevansa onnellisia. Se ei tee heistä parempia tai huonompia kuin ihmisistä, jotka ovat vuoteenomia ja haluavat kuolla. Molemmat ovat täysin mahdollisia vaihtoehtoja.

Eläinten kohdalla toki ongelma on se, että emme voi kysyä heiltä. Mutta sama koskee myös lapsia, joitain vanhuksia sekä vaikeasti sairaita/vammaisia. Useimmissa maissa oletus on, että meillä ei ole oikeutta arvuutella heidän puolestaan. Miksi sitten eläinten kohdalla on?

Miksi ihmisen voi olla useimmissa maissa mahdoton saada eutanasiaa, vaikka kärsisi sietämättömistä kivuista, mutta monien eläinten kohdalla raajan vammautuminen johtaa, ei pelkästään eutanasian hyväksymiseen, vaan sen pitämiseen ainoana oikeana vaihtoehtona? Miksi ruoaksi päätyvä elukka saa kärsiä rajattomasti, mutta söpökiva eläin pitää terminoida jo ennen kuin on pienintäkään mahdollisuutta kärsimykselle?

9 Responses “Eläimiltä nirri pois”

  1. JohannaH says:

    Hei, olen miettinyt aivan samaa. Tuntuu todella omituiselta, että (vakavasti) sairaan lemmikin kohdalla päädytään oikeastaan aina eutanasiaan ja perustellaan sitä sillä, että “se oli ainoa oikea vaihtoehto”, “rakastava teko”, “se kärsi eikä eläimen saa antaa kärsiä, joten hyvä lemmikinomistaja päästää lemmikkinsä pois” ja mitä näitä nyt on. En minä noihin siis sinänsä kantaa ota, mutta oudoksi juttu menee siinä vaiheessa, kun sama ei pädekään ihmisten kohdalla. Ihmiset saattavat haluta vanhan ja todella vakavasti sairaan sukulaisensa kohdalla tehtävän ihan mitä tahansa, ettei mummo tai pappa vaan kuolisi – ja pahimmassa tapauksessa syytetään hoitohenkilökuntaa, jos näin käy. Miksei läheisen ihmisen “antaminen kuolla” olekaan rakastava ja epäitsekäs teko, kun se lemmikin kohdalla lähes aina on niin.

    Tähän asiaan liittyy niin paljon sivupolkuja eikä minulla ole vastauksia näihin päälinjoihinkaan, joten en edes lähde pohtimaan esim. vammaisuutta ja tuotantoeläimiä tässä kohtaa, mutta halusin vain sanoa, että samaa on tullut pohdittua.

    • Joo, tämä on eettisesti todella hankala asia juuri siksi, että siihen liittyy niin monia erilaisia kimurantteja kysymyksiä. Tuo esiin nostamasi on erittäin hyvä pointti, vaikken sitä suoraan käsitellytkään. Alkuperäisen artikkelin kirjoittajahan päätyi lopulta lopettamaan lemmikkinsä – mutta vasta siinä vaiheessa kun sille alkoi tulla hengitysvaikeuksia, mitä ennen se ehti elää “kuolemantuomion saatuaan” vielä useita kuukausia ihan tyytyväistä kissanelämää ennen kuin syöpä äityi liian pahaksi.

      Täällä Hollannissa vauvojen eutanasia on herättänyt paljon keskustelua. Käsittääkseni täällä on ihan yleistä, että jos syntyvä lapsi on a) niin sairas/vammainen ettei voi mitenkään selvitä hengissä b) tämän lisäksi kärsii tilastaan, niin vauva saa eutanasian. Mutta tällaista ei taideta muualla tehdä…

  2. Pinatapai says:

    Läheiseen ihmiseen on kai aina syvempi kiintymys kuin lemmikkiin. Ja siten irtipäästäminenkin on vaikeampaa. Jotkut ei sitten pysty päästämään irti rakkaasta ihmisestä, mutta lemmikistä pystyvät.

    • En sanoisi, että ihminen kiintyy aina vahvemmin ihmiseen kuin eläimeen, mutta yhteiskunnassa on vahvana ajatus, että eläin ei saa kärsiä hetkeäkään, kun taas ihmisen elämän pituus on itseisarvo.

  3. Dee says:

    Hyvä teksti: en ole ennen miettinyt asiaa tuolta kannalta. Mielestäni eutanasia pitäisi olla mahdollinen vaikka totta kai siinä liikutaan ihan eri ulottuvuudessa kuin eläimen lopettamisessa. Itse kun asetan ihmisen ja eläimen eri sarjaan, enkä nyt tarkoita sitä että mielestäni eläimiä saisi kohdella miten sattuu.

    Lemmikin lopettaminen taitaa tehdä hyvää sille omistajalle eikä välttämättä itse lemmikille siinä mielessä ettei tarvitse sitten katsella jollakin tavalla sairasta tai vammautunutta eläintä.

    “Moni kuvittelee, että tappaisi itsensä, jos vaikkapa sokeutuisi.” Tämä oli minusta mielenkiintoinen väite, koska itse en voisi ajatella noin – vammautumista vähättelemättä – ja on myös vaikeaa kuvitella tuollaisen ajattelutavan olevan yleistä. Mutta ehkä olen jutellut ko. asioista vain tietynlaisten ihmisten kanssa.

    • Tuo on hyvä pointti, että lemmikin lopettaminen “säästää” omistajaa, kun ei “tarvitse katsella” vammaista lemmikkiä. Se kytkeytyy (vaikka tarkoititkin sitä vähän eri lailla) vaan niin surkuhupaisalla tavalla siihen kohteluun, mitä vammaiset ja etenkin pitkäaikaissairaat usein saavat. Yleinen reaktio esim. minun sairauteni tyyppiseen sairauteen on, että me sairaat aiheutamme vaivaa terveille ihmisille. Aijaa, no anteeksi että vaivaamme teitä, onneksi tämä ei meitä itseämme haittaa…

      Kyllä olen törmännyt aika moneen, joka sanoisi tappavansa itsensä, jos vammautuisi. Sokeudesta ei ehkä suurin osa, mutta kysypä huviksesi vaikka halvaantumisesta. Ja moni sanoo, että tappaisi itsensä, jos saisi vaikkapa parantumattoman syövän. Kyllä jotkut tappavattkin, mutta aika pieni vähemmistö. Moni tuollainen ihminen todellisuudessa takertuu henkeensä kynsin hampain, vaikka elämänlaatu olisi heikkoakin.

  4. Aura says:

    Tämä on varmaan yksi parhaista blogauksistasi! Olen aivan samaa mieltä siitä, että jokaisella tulisi halutessaan olla mahdollisuus eutanasiaan. Kärsivän ihmisen pitäminen elossa vastoin tahtoaan on kidutusta. Kukaan ei voi tulla sanomaan toiselle, mitä kaikkea “pitää” kestää, koska jokaisella on oma kokemuksensa, eikä kukaan muu voi tietää paremmin toisen kärsimyksen määrää. Kaikenlainen vertailukin, tyyliin “tyypillä X:kin on sitä ja tätä ja silti se haluaa elää” on turhaa, koska edelleen ihmiset kokevat asiat hyvin eri tavoin, eikä kenenkään kokemus ole oikeampi kuin toisen.

    Joillakin ihmisillä tuntuu olevan kumma tarve tuomita eutanasiaa haluavia siitä, että nämä “haluavat päästä helpolla”. Missä menee se raja, jonka yli kärsimyksen pitää mennä, jotta sitä olisi tarpeeksi? Kysyn vaan. Ja miksi ihmeessä jonkun pitäisi kärsiä vain siksi, että joku toinen haluaa niin? Ilmeisesti kärsimys on joidenkin mielestä jotenkin mahtavaa, se “jalostaa”, ja kärsivät ihmiset ovat inspiroivia. Itsensä tappaminen taas on säälittävää luovuttamista. Ja luovuttaahan ei saa, vaikkei käytännössä mitään toivoa paremmasta enää olisi.

    Onhan meillä tietysti ihan sanontanakin sellainen suuri viisaus kuin “kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa”. On siis vain pakko kestää kaikki, muuta vaihtoehtoa ei edes anneta. Jos joskus kirjoitan kirjan typeristä sanonnoista, joita käytetään toisten lyttäämiseen kun ei jakseta yhtään ajatella, tämä käsitellään varmasti luvussa yksi.

    Niin, ja ne eläimet. Olen itsekin joskus ihmetellyt, miksi lemmikki pitää lopettaa, jos esim. yksi raaja on vammautunut. Eläinten kärsimys ei ilmeisesti ole sitten “hienoa” samalla tavalla kuin ihmisten. Ehkä ajatellaan, että eläin on “vain” eläin, kun taas ihminen on korkeampi olento, joten ihmisen elämän pituus arvo, jota ei sovi loukata. Ihmiseltä ehkä myös odotetaan suuria saavutuksia (kuten kärsimyksen kestämistä), joilla voi todistaa olevansa “kelvollinen” olemaan jotain niin hienoa kuin ihminen, eikä itsemurhan tekeminen sovi tähän ihanteeseen.

    En mä tiedä, kunhan pohdin.

    Anteeksi avautuminen, pitäisi ehkä perustaa se oma blogi. Mutta kun valmiisiin postauksiin kommentoiminen on niin paljon helpompaa, ja sinulla on paljon hyviä aiheita. :)

    • Itsemurhan/eutanasian hyväksyminen aiheuttaa ikävän ongelman monelle: jos hyväksyy ne valideina vaihtoehtoina, hyväksyy samalla sen, että elämä voi joskus olla aivan käsittämättömän perseestä. Monelle meistä se on itsestäänselvyys, toisille taas ei.

      Eläimen elämää taas ei pidetä alunperinkään yhtä “jalona” kuin ihmisen, niin on helpompi uskoa sen olevan kehnolaatuista, jos vaikkapa yksi jalka menee poikki.

      Olisi kiva, jos noiden kaikkien ihanien “kärsi paljon, niin saat kärsiä vielä lisää” -henkisten sanontojen lisäksi olisi jotain myös aiheesta “sinun kokemuksesi ei välttämättä ole sama kuin jonkun muun kokemus”. Ei taida ainakaan suomeksi juuri löytyä.

      • Aura says:

        Totta. Ihmiset suojelevat itseään pitämällä kiinni uskomuksesta, että elämä ei koskaan voi olla niin kauheaa, että sen haluaisi lopettaa.

        Sanonnoilla on helppo tuomita muita ilman että joutuu perustelemaan kantaansa. “Se vaan on näin, usko nyt, joku homeiseen ikivanhaan kirjaan perustuva sanontakin sanoo että…” Sanonta itsessään on olevinaan pätevä perustelu. Ei minulle ainakaan äkkiseltään ajateltuna tule mieleen yhtään suomenkielistä sanontaa, jossa pyrittäisiin ymmärtämään toista kärsimyksen ihannoinnin ja paremmin tietämisen sijaan. Kertoo ehkä jotain ei-niin-miellyttävää täkäläisestä ajatusilmastosta… Se paljon puhuttu armokin on kai saavutettavissa vasta kuoleman jälkeen, kunhan kuolee “kunniallisesti” eikä oman käden kautta.

Kommentoi
Name and Mail are required