Hups, 50 000 tuli täyteen

En ikinä ajatellut saavani NaNoWriMoa valmiiksi näin aikaisin, kahdeksan päivää etuajassa, mutta näin siinä vain tänä vuonna pääsi käymään. Kuten aina ennenkin on ollut asia, olen nyt kirjan viimeisessä(?) kohtauksessa. Liuskoja on nyt 98, ykkösrivinvälillä. Yleensä on kai 100 liuskaa mennyt rikki.

Yllättävän helposti se tänä vuonna lopulta meni. Tuntuu että joka vuosi helpommin, mikä tietysti asettaa paineita ensi vuodelle. Vaikka ei tässä ole kriiseiltä vältytty, niin terveys- kuin muiltakin. Kässärin myöhäinen alku/keskiosan alkuosa on aikamoista sillisalaattia, mutta ehkä siitä vielä selvitään. Tutkimustyötä ja suunnittelua olisi voinut tehdä enemmänkin etukäteen, vaikka niitä itselleni tyypillisesti varsin paljon teinkin.

Nyt olen juhlistanut popsimalla tarkoitusta varten varattua merileväsalaattia. Vielä on jotain muitakin herkkuja kaapissa. Mies lupasi viedä minut huomenna ulos syömään, tiedossa lienee indonesialaista.

Pidän ehkä jopa loppuviikon vähän jotain loman kaltaista. Sitten pitää taas keskittyä kunnolla ruokakirjaani, jos haluan, että on mitään toivoa sen ilmestymisestä vielä kevään aikana. Parin viikon päästä alan editoida Häpeämätöntä. Minulla on jo kolme, mahdollisesti jopa neljä(!) beetalukijaa tiedossa, mutta vielä kaipaisin miespuolista sellaista, koska päähenkilöni on mies.

Yritin tähän loppuun vielä valita jotain nasevaa lainausta käsikirjoituksestani, mutta ei osunut silmiin mitään.

P.S. Minusta on pieni haastattelu Change The World With Words -blogissa.

4 Responses “Hups, 50 000 tuli täyteen”

  1. Ahmu says:

    Minuakin saa käyttää koelukijana ;) Huomasin nanon foorumilla topicin, mutta en tullut vastanneeksi kiireessä.

    • Kiva kuulla! Minulla on tosin ilmeisesti ainakin kaksi luettavaa kässäriä itselleni, joten ainakin tässä vaiheessa määrää rajoittaa se, kuinka monen muun kässärit jaksan/ehdin itse lukea. :->

  2. Tessa says:

    Onnea! Kiitos vielä niistä erinomaisista aiemmin jakamistasi vinkeistä (ja tekosyistä), ne kannustivat ainakin minua kovasti :)

Kommentoi
Name and Mail are required