Häpeämätöntä
Ensiksi pitää mainita, että sattuman kautta samana päivänä kun Marian ilmestyskirjan e-kirjaversio ilmestyi, tuli saataville sähkökirja myös 2010 ilmestyneestä lääketiedekirjastani. Eilen seurasi 2009 julkaistu ja kauan sitten loppuunmyyty kirjani Näin käytät Twitteriä. Nuo tietokirjat ovat siis PDF:iä, Marian ilmestyskirja on ePub.
Mutta sitten asiaan(?). Uusin romaanikäsikirjoitukseni Häpeämätön, Ilmestykset-“trilogian” viimeinen osa etenee hyvin, ehkä jopa aavistuksen aikataulusta edellä. Tarkoitus on siis saada se valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä. Se on jo reilusti sanamäärältään pisin kirjani, yli 56 000 sanaa tällä hetkellä. Ja minä kun pelkäsin siitä tulevan liian lyhyt! (Marian ilmestyskirja taitaa olla jotain 47k, aiemmin pisin kässärini oli Elinkelpoinen, 53k). 13 lukua, 45 kohtausta.
Kuten jo aiemmin hehkutin, koelukijoilta saatu palaute on ollut kullanarvoista. Kiitos siis A, E, J ja P (en kehtaa laittaa edes etunimiä tähän ilman lupaa, kun kahdella on harvinainen etunimi)! Kirjoittamisesta on tosi hyvät fiilikset, tuntuu että käsissäni on kultaa. Jos vaikka tämä olisi sitten se läpimurtoteos, joohan?
Ja sitten se olkapäällä istuva Murphy jaksaa aina muistuttaa, että ei se oikeasti voi olla, kuvittelet vain, kustantajat vain nauravat sinulle. Saatekirjeen kanssa jotenkin takkuilee kyllä enemmän kuin yleensä. (Tai ehkä en vain muista, miten takkuista se yleensä on.)
Häpeämätön kertoo siis Vesasta, joka on aika tavallinen nuori mies. Hänestä olisi voinut tulla radiotoimittaja, mutta nyt hän on Kelassa töissä ja nauhoittaa ihmisten puhetta vapaa-ajallaan. Hänen tyttöystävänsä Enna on sitäkin räväkämpää sorttia, hän työstää uusinta monimedianäyttelyään ja ehtiessään parantaa maailmaa. Ennalla on Ehlers-Danlosin syndrooma, mutta hän painottaa, että ei ole sairas.
Vesan perhe ei oikein ymmärrä, mitä Vesa näkee Ennassa. (Vaikka Enna on oikeasti mahtava tyyppi, joskin välillä tosi rasittava.) Joskus Vesakin sortuu kaipailemaan entisiä tyttöystäviään.
Tämä on hauska romaani, ainakin näin kirjoittajan mielestä. Vähän synkkä ja raadollinen välillä, mutta silti usein hauska. Kuten Marian ilmestyskirjassakin, siinä tapahtuu paljon juttuja, joita ei suunnilleen missään muussa romaanissa tapahdu.
– Kanssa? Enna kysyy epäileväisellä äänellä ja nauraa. – Kanssa? Jos viinin kanssa syö ruokaa, niin eihän se sitten mene päähän, mitä hauskaa siinä muka on? Mitä pitäisi olla, viinirypäleitä ja hienoimpia ranskalaisia juustoja? Minulla on tuolla jääkaapissa yksi paketti tofua, joka on niin vanha, että se ehkä käy homejuustosta.
Harkitsen myös vakavasti, että sisällytän käsikirjoitukseen suklaamuffiniohjeen, joka olisi suht relevantti. Ei kai siitä haittaakaan voi olla…
EDIT: Yhden beetalukijan kanssa jutellessa löytyi hyvä sijainti suklaamuffinireseptille, kyllä taidan ottaa sen mukaan. Ja samalla keksimme uusiakin kujeita!
P.S. Muut kirjailijablogaajat, haastan teidät postailemaan enemmän pätkiä kirjoistanne.
5 Responses “Häpeämätöntä”
Hyvä haaste! Minäkin toivoisin, että muut laittaisivat pätkiä tekeillä olevista kirjoistaan. Tietty sama pätee itseenikin. Olen ajatellut, että kun saan tekstin takaisin koelukijoilta, voisin joitakin lukunäytteitä taas pistää tulemaan :-)
Lukunäytteen laittaminen esiin saa kyllä uskomattoman itsetietoiseksi. Varsinkin lyhyessä pätkässä alkaa miettiä jokaista sanaa ja pilkkua, onko tuo nyt hyvin ilmaistu, voiko noin sanoa, kuulostaako tyhmältä. Jos siinä onkin jokin höhlä ilmaus ja sitten kaikki ajattelevat, että kirjani on ihan surkea! Heh.
Jos jaksaisin perustaa blogin, niin varmaan laittaisinkin sinne jotain pätkiä kirjoittamistani tarinoista. Valmistahan niistä tuskin koskaan tulee, mutta olisihan se hauska kuulla joskus muidenkin mielipiteitä omista teksteistä.
Tuo pätkä Häpeämättömästä on ainakin minusta hauska, olen joskus itse pohtinut ihan samaa kuin Enna. :D Lukunäytteet ovat muutenkin kivoja, koska niiden perusteella tietää vähän paremmin, minkä tyylisestä kirjasta on kyse. Ainakin itse ostin Marian ilmestyskirjan osittain juuri lukunäytteiden perusteella, enkä joutunut pettymään.
Jossain lukemassani romaanissa oli muistaakseni joskus ruokaohje ihan sellaisenaan, mutta ihan varma en ole. Kirjan nimestä ei mitään muistikuvaa.
Käsittääkseni ruokaohjeita kuuluu ihan olennaisena osana yhteen moderniin dekkareiden alagenreen. Muuten en tiedä niistä. Minun romaanissani resepti liittyy juoneen, sitä käytetään hahmojen syventämiseen ja kirjassa on muutenkin melko paljon ei-narratiivista matskua, kuten kuvitteellisia nauhoja litteroituna. (Ja ne muffinit ovat ihan hiton hyviä, eilen kehitin sen reseptin lopullisen version. ;-P)
Yhdessä sarjiksessa oli aivan mielettömän hieno suklaahippuleipien ohje :) Että kyllä se vaan istuu tekstiinkin taatusti, tuo leivontaohje, nimittäin.
Ja mitä tulee tuohon “kanssa” olen täysin samaa mieltä ;)