Palautemuusat työssään

Viime viikolla tuli koettua paljon tunnekuohuja, joista osa kirjojani koskevasta palautteesta. Ne olivat tosin kaikki positiivisia, vaikka palautetta oli kahtalaista.

Uusimmasta lääketiedekirjastani julkaistiin peräti kaksi arvostelua, jotka molemmat olivat hyvin positiivisia (samoin yksi pitkä blogikommentti, jotka sain aiheesta). Tällaisten kirjojen kirjoittaminen on aina jossain määrin kysymysmerkki. Tiesin kyllä, että kirja on helvetin hyvä, mutta olisiko se riittävän selkeä, helppotajuinen, mielenkiintoinen, lukijan mielestä oikeisiin asioihin pureutuva ja mielekkäästi järjestelty? Tällä hetkellä näyttää siltä, että kyllä. Helpottavaa!

Sitten toisaalta sain eräältä superihanalta beetalukijalta kasakaupalla palautetta Häpeämättömästä. Paljon hän löysi siitä ongelmia, mutta minä vain innostuin. Ongelmathan on tehty korjattaviksi. Ainakin suurin osa hänen listaamistaan asioista on vielä siedettävän helppo korjata tai parannella. Puin paria näistä asioista toisen koelukijani kanssa, joka antoi minulle myös lisää uusia ideoita eri aiheisiin liittyen.

Molemmat näistä palautteista tuntuivat voimaannuttavilta ja hyödyllisiltä, niin tietokirjan keräämät kehut kuin kässärin saamat risut. Olisin tietysti suhtautunut eri lailla, jos olisin saanut yhtä tarkan “virhelistan” jostain valmiista kirjastani, oli se sitten kauno-tai tieto-. Olisi harmittanut, että en pysty korjaamaan enää mitään, nyt sentään vielä voin. (Ja kirjan tärkeimmät asiat ovat lukijoiden mielestä kunnossa, joten ei tarvitse aloittaa alusta sentään.)

Palautteen antaja ehti hieman jo huolestua, että olikohan hän turhankin negatiivinen. Sanoin että ei – joskus kyllä palaute ottaa egon päälle (sitä en tosiaan kiellä, kyllä se ottaa kaikille meistä, mutta siihen pitää vain tottua), mutta tässä tapauksessa ei juuri lainkaan. Vastasin hänelle sähköpostiin seuraavasti:

Sen verran olen elämässäni saanut esim. hylkykirjeitä, että asiallinen palaute riipaisee paljon vähemmän kuin hylkykirjeet – koska niissä ei juuri koskaan kerrota, mikä mätti. Tulee joko sellainen olo, että inhosivat koko juttua, tai että pielessä oli vain joku pieni asia, jonka olisi voinut korjata.

Karuintahan oli, kun sain yhdeltä kustantajalta hylkykirjeen, jossa ainoastaan kehuttiin sitä kässäriä! Silloin kyllä tympi, että miksi ette sitten halua julkaista sitä.

6 Responses “Palautemuusat työssään”

  1. kahil77 says:

    Kiitos vierailustasi blogissani.
    Tuosta palautteesta minullakin on (siis käsikirjoitusten suhteen)jo hieman kokemusta. Ensimmäinen käsikirjoitukseni sai useimmilta kustantajilta lyhyitä, mutta positiivisia palautekirjeitä. Silti sen työstäminen lopulta jäi, sillä kasvoin jotenkin aiheesta ulos siinä vuosien kuluessa. Nykyään pidän sitä vain oppimatkana kirjoittamiseen, työnä, joka piti tehdä ihan oman oppimisen vuoksi.

    Tämän uuden työn kanssa taas, jota itse pidän paljon parempana kuin edellistä, on kolme neljästä palautteesta ollut se pelkkä raivostuttava standardimuotoinen ei. Niistä kolmesta on tullut tosi lytätty olo, tunne, ettei minua ja työtäni ole noteerattu ollenkaan. Mutta tämä yksi positiivinen palaute, se oli juuri sellainen ylitsevuotavaa kehua sisältävä, se oli lääkettä siihen lyttäykseen. Harmittaa tietenkin, ettei kustannusohjelmaan sopinut, mutta pahin pettymys kesti vain muutamia tunteja – nyt taas jaksaa uskoa ja yrittää.

    • Tietysti personoidun hylkykirjeen saaminen on ihan saavutus sinänsä. Ehkä 5-10 % enintään on niitä. Mutta yleensä personoidussa hylkykirjeessä kerrotaan, miksi kässäri ei kuitenkaan, ansioista huolimatta, kelvannut. Tämä voi olla joko kustannustoimittajan persoonallisia näkemyksiä, joita muu maailma ei jaa, tai äärimmäisen hyödyllistä tietoa. Teoksen ansiot eivät ole samalla lailla hyödyllistä tietoa, vaikka kehuja onkin kiva lukea.

      Toki minäkin olisin varmasti riemastunut kehukirjeestä ensimmäisillä kässärikierroksillani, mutta tämä tuli seitsemännelle kässärilleni, sen jälkeen kun olin jo saanut julkaistua yhden romaanin, vaiheessa jossa tiedän, että olen hyvä, mutta haluaisin tietää, miten voisin olla vieläkin parempi.

  2. Voimaannun myös, kun saan käsikirjoituksesta palautetta, joka kehottaa muutokseen, osoittaa epäkohdan tai heikkouden — eli toisin sanoen haastaa tekemään paremman.

    Sen sijaan valmiin, kansiin painetun, arvioiminen kuin se yhä olisi käsikirjoituksen keskeneräisessä tilassa, on vain ja ainoastaan turhauttavaa. (Tarkoitan tällä suurilinjaisia muutosehdotuksia, mielipide-eroavuuksia tai ylikriittistä nipotusta, joka perustuu lähtökohtaisesti eriäviin odotuksiin.) Usein palautteenanto kuitataan sillä, että tiedätpä seuraavan kanssa paremmin, mutta en olisi siitä niin varma. Jokainen romaanikäsikirjoitus on oma työsarkansa.

    • Se vähän riippuu. Osa kirjan saamasta palautteesta voi hyvinkin olla sellaista, josta on hyötyä tulevien kirjojen kanssa. Esim. Henna Helmin Heinonen kasasi joskus kasaan saamansa lehtiarvostelut ja löysi niistä ainakin kaksi asiaa, joihin aikoo jatkossa kiinnittää enemmän huomiota (mukana olivat vain lehtiarvostelut, ei blogieja). Itse olen saanut Marian ilmestyskirjasta samoin pari kommenttia, joiden uskon olevan hyödyksi muita romaaneja kirjoittaessani. Ehkä tähän työn alla olevaan uuteen kässäriinkin saamistani kommenteista jotkut ovat sellaisia, ja Makuuhaavoihin tulleesta palautteesta oivalsin myös yhden jutun (vaikka ko. kommentoija ei edes sanonut sitä, mutta oivalsin sen hänen sanomansa pohjalta).

      Kamalaa olisi, jos romaanin ensimmäinen arvostelu lyttäisi sen. Olin ihan kauhuissani, kun lähetin Marian ilmestyskirjasta arvostelukappaleita ihmisille. Olin varma, että kaikki vihaisivat sitä! Sitten kun kaksi ensimmäistä arvostelua olivat erittäin positiivisia, se rauhoitti mieltä. Nyt en enää juuri pahastuisi, jos tulisi negatiivinenkin arvostelu, mutta alussa se olisi voinut olla kauheaa.

      Jotenkin minun on vaikeampi lähettää niitä tekstejä arvosteluun kuin ottaa vastaan sitä palautetta. Tuntuu, että “entä jos se onkin huonoin ikinä, enkä vaan tajua?”

      • Olen ehkä vähän hassu, mutta sitten kun tuo esikoinen tulee pihalle, en oikeastaan isommin odota, että mitä arvioijat sanovat siitä (jos sanovat). Kirja on tehty, se ei enää muutu, ja olen oppinut siitä sen mitä olen oppinut.

        Luultavasti asenteeseeni vaikuttaa, että kyseinen käsikirjoitus on ollut jo valmistumisvaiheessa viidentoista valveutuneen lukijan syynin alla, kirjailijoiden ja kustannustoimittajan kommentoitavana, ja minusta tuntuu, että olen saanut siitä kaiken sen palautteen ja opettavuuden, mikä on ollut mahdollista.

        Seuraavat sitten… Niin, seuraavista käsikirjoituksista saan huomattavasti pienilaajuisempaa palautetta, joten ehkä tilanne muuttuu tulevien kohdalla.

Kommentoi
Name and Mail are required