7 asiaa, joita et tiennyt

Nyt tämmöinen blogihaaste/meemi, johon kollegani Elina Rouhiainen minut haastoi. Kannattaa tutustua hänen blogiinsa, etenkin jos paranormaali romanssi kiinnostaa, sillä hänen syksyllä ilmestyvä esikoiskirjansa edustaa tätä genreä – ilmeisesti ensimmäisenä Suomessa.

Nyt luvatut seitsemän faktaa minusta/kirjoistani/kirjoittamisestani, joita ette vielä tiedä. Ei tullut näemmä mitään Marian ilmestyskirjasta, koska siitä höpötän muutenkin niin paljon, että ne mielenkiintoisimmat anekdootit on kuultu jo täällä tai muiden blogikommenteissa moneen kertaan. Tuo #7 on sekin kaikkien(?) tuttujeni tiedossa, mutta ajankohtaisuutensa takia otin sen silti mukaan.

1. Monet kirjoittamisoppaat väittävät, että kukaan kirjailija ei oikeasti pidä kirjoittamisesta, vain lopputuloksesta (ja siitä, että ovat kirjailijoita). No, olen vähän eri mieltä. Kirjoittaminen on lempipuuhaani, enkä juuri koskaan joudu itseäni siihen patistamaan. Ruoka-aiheisen tietokirjani, käytännössä keittokirjan, tekemiseen sen sijaan usein pitää, se vaatii niin hurjasti voimia. Se on niitä asioita, joista periaatteessa pidän, mutta jotenkin ei vain huvittaisi.

2. Annoin kerran, jänskätyksestä täristen, Twitteriä käsittelevän tietokirjani käteen eräälle julkisuuden henkilölle, joka on/oli todella innokas Twitterin käyttäjä. Olin tosi ylpeä nerokkuudestani ja varma, että hän hehkuttaisi kirjaani kaikille Twitterissä ja myynti räjähtäisi. Näin ei koskaan käynyt (kirja myi kyllä silti loppuun nopeasti).

3. Minulla voi mennä romaanin lukemiseen kauemmin kuin kirjoittamiseen. Esimerkki: Somerset Maughamin Of Human Bondage. Mainio romaani, ei erityisen raskas/vaikea, mutta aloin lukea sitä lokakuussa ja olen saanut vasta 2/3 luettua. Eli siinä menee lähes varmasti pidempi aika kuin keskeneräisessä kässärissäni!

4. En ole saanut markkinoitua vuonna 2008 julkaisemaani omakustanneromaaniani läheskään yhtä paljon kuin pitäisi, koska minulle tuli alitajuinen asennevamma, että koska se on omakustanne, sen täytyy olla huono (nettisivutkin olen näemmä päivittänyt joskus 2009…). Vaikka kaikki kaverini, sellaisetkin jotka uskaltaisivat sanoa jos eivät tykkäisi, ovat tykänneet paljon (paitsi mieheni). Nyt hiljattain rohkaistuin myymään sen englanninkielisen version parille hollantilaiselle tutulleni.

5. Joskus tuntuu, että en osaa oikeasti kirjoittaa kaunokirjallisuutta. Vaikea selittää, siis niin että en kirjoita “oikein”, niin kuin moni kirjailija kuvaa kirjoittavansa. Olen huono dramatisoimaan, en “näe” asioita edessäni, minulla ei ole hienoa tyyliä, vaikka haluaisin. Eli siis kirjoitan “väärin”. Sitten kun loistavina pitämilleni novelleille satelee hylkyjä eivätkä ne koskaan sijoitu kirjoituskilpailuissa, niin tämä vahvistaa tulkintaani, että teen jotain perustavanlaatuisesti väärin.

6. Käytän hurjasti mieheni ja IRC-kanavien apua tietojen kyselemiseen, brainstormaamiseen ja sanojen ehdottamiseen. Mikä automerkki voisi olla tällaisella ja tällaisella tyypillä? Mistä alkoholijuomasta tulee törkeän värinen oksennus? Mikä verbi kuvaa nojatuolissa istumista, mutta ei ole flegmaattinen kuin vaikka röhnöttää? (Mieheni antaa joskus tahallaan ihan järjettömiä ideoita, mutta useamman kerran hänen “järjettömistä ideoistaan” on tullut valtava ahaa-elämys, kuten tulevan Marian ilmestyskirja -näytelmän kohdalla!) IRC on loistava, koska sieltä saa lähes vuorokauden ympäri vastauksia, esim. eräs kielitiedettä opiskeleva tuttu on ollut monesti avuksi ja eräs beetalukijoistani on siellä. Joskus käytän tähän Twitteriäkin.

7. Tänään tulee täyteen viisi vuotta siitä, kun aloitin pieniannoksisen naltreksonin eli LDN:n, joka pysäytti neurologisen sairauteni etenemisen, paransi kuntoani ja sain sen myötä ns. uuden elämän. Ennen sitä olin niin huonossa kunnossa, että pieninkin rasitus vei vuodelepoon (esim. pinaattikeiton tekeminen pakastepinaatista). 50 metrin kävely tuotti suuria vaikeuksia. Tällä hetkellä kävelen jopa useita kilometrejä päivässä. Enpä tuossa kunnossa oikein pystynyt kirjoittamaankaan. Siihen ovat tosin auttaneet todella merkittävästi myös useat kognitiota parantavat lääkkeet. (Jotkut väittävät pirasetaamin “tappavan luovuuden”, mutta olen tästä täysin eri mieltä.)

12 Responses “7 asiaa, joita et tiennyt”

  1. Kiva että vastasit haasteeseen, ja kiitos mainospuheesta :)

    Olen itsekin ihmetellyt sitä, miksi kirjoittamisesta annetaan aina niin ankea kuva. Vaikea uskoa, että kukaan ammattilainen kirjoittaisi vain kirjailijaimagon vuoksi. Liittyy kirjoittamiseeni tuskaakin, mutta vähintään yhtä paljon nautintoa.

    • Ei ehkä sen imagon, mutta sen lopputuloksen. Joku sanoi, että “I hate writing, I love having written” tai vastaavaa. Sitten taas Katri Manninen muistaakseni totesi, että kirjoittaminen on parempaa kuin seksi.

  2. Aura says:

    Minulla on vähän kaksijakoinen suhde kirjoittamiseen. Toisaalta vihaan sitä, toisaalta tykkään silloin, kun homma sujuu. Näen usein kohtaukset “elokuvana” päässäni, “kuulen” repliikit ja sitten vain laitan ne paperille. Ei se tietysti aina näin yksinkertaista ole, mutta yksittäisten kohtausten kirjoittaminen on kuitenkin yleensä helpointa. Se tuska alkaakin sitten, kun ne pitäisi jotenkin saada sidottua yhteen järkevällä juonella… Lisäksi minulla on ihan liikaa ideoita ja henkilöhahmoja päässäni, joten jutut tuppaavat sekoittumaan, ja on vaikea keskittyä vain yhteen kerrallaan. Kognitiiviset vaikeudet eivät hirveästi auta tässä. Tiedonpuutekin vaivaa, pitäisi jaksaa opiskella ihan kamalasti ja sitten vielä muistaakin jotain lukemastaan…

    Omakustanneromaanisi kuulostaa mielenkiintoiselta!

    • Niin, minä en näe mitään juttuja edessäni, monet (useimmat?) ilmeisesti näkevät. Se on yksi syy siihen, että tuntuu kuin kirjoittaisin väärin. Joskus jutut syntyvät suunnitteluvaiheessa, mutta usein vasta sillä hetkellä, kun kirjoitan niitä. Kirjoitustapojahan on monia, mutta vaikea olla miettimättä, kirjoittaisiko paremmin, jos näkisi ne jutut jotenkin elävästi.

      Luulen, että pitäisit Atlaskehrääjästä. Jos ei häiritse, että päähenkilö on vähän rasittava, mutta ei sekään ole häirinnyt muita paitsi miestäni.

  3. Dee says:

    Mitä kirjoitusoppaita sinä oikein olet lukenut ja miten ne kehtaavat sanoa noin!

    Minä en vihaa kirjoittamista – koskaan. Vihaan sitä, jos kirjoittaminen tökkii, en koskaan kirjoittamista. Pois se minusta. Mitä helvettiä.

    Itse olen kuullut lähinnä sellaista settiä, että jos kirjoittaa kirjailijuuden takia, on parasta sulkea läppäri ja mennä tekemään jotakin muuta. Mistä olen sama mieltä, vaikka kirjailijuuden tavoittaminen ei edes ole pahin “vääristä” syistä kirjoittaa. Kyllä minäkin haluan kirjailijaksi, mutta en lakkaa kirjoittamasta vaikken koskaan julkaisisikaan mitään. Syy on siinä, että minä tunnen kirjoittamista kohtaan täysin muita tunteita kuin _vihaa_.

    Kolmoskohdasta: ainakin sinä luet romaanit ajatuksella! Minä aina kiidän ne läpi varmaan yhtään ajattelematta.

    • Minä en varmaan jaksaisi kirjoittaa ikuisesti romaaneita, jos niitä ei koskaan julkaistaisi. Se on kuitenkin niin kuluttavaa ja aikaavievää puuhaa. Mutta en tietenkään lopettaisi kirjoittamista kokonaan tällaisessakaan tilanteessa.

      Yleensä minä luen kyllä tosi nopeasti. Pystyn lukemaan reilusti yli 100 sivua tunnissa. Joitain kirjoja ei vain käytännössä lue kuin sen puoli tuntia viikossa tai sitten saattaa tulla pitkiä taukoja. (Tuo Of Human Bondage on siis yli 1 000 sivua tuossa versiossa mitä minä luen, joissain laitoksissa on “vain” 700 sivua.)

  4. Jotenkin vaikeaa kuvitella, miten voit kirjottaa näkemättä tapahtumia mielessäsi. Mitä siis “näet”? Pelkkiä kirjaimia ja niistä muodostuvia sanoja?

    Jos kirjoitat “hän otti pöydältä vasaran” niin, etkö näe häntä, pöytää, ottamista tai vasaraa?

    Uteliaisuuttani siis kyselen, kun kuulostaa niin omituiselta :)

    Ircciä pitäis kyllä joskus taas itekin kokeilla. Edellisestä kerrasta kun alkaa olla kohta 10 vuotta. Vähän pelkään vaan, että jäisin sinne jumiin ja jäisi kirjottaminen sitten vähiin.

    Miltä kannuilta löytyy sen tyyppisiä ihmisiä, joita ei ärsytä ton tyyppiset kysymykset?

    • Se on hyvä kysymys. :-> En minä näe mitään, minusta vain tuntuu, että näin tapahtuu. Kyllä minä saatan jotain tapahtumapaikkoja yms “nähdä”, mutta en sitä tilannetta sellaisenaan. Jos joku hahmo jotain sanoo, silloin hän sen “haluaa sanoa” ja usein se voi olla ihan eri juttu, kuin mitä olin kaavaillut, että hän ehkä sanoisi. Samoin tapahtumista vaan tuntuu, että näin se menee.

      En ole missään varsinaisella kirjoittajakanavalla (suomenkielisistä tiedän vain kanavan #nanowrimo), mutta kyselen paljon kanavalla #protu, jossa minulla on paljon kavereita ja jonka olen aikoinaan perustanut vuonna 1998. Sieltä löytyy mm. diplomi-insinöörejä, kielitieteen opiskelija ja kaksi biologian opiskelijaa, sekä ihmisiä eri puolelta Suomea. Joskus kyselen muiltakin kanavilta, riippuen mitä alaa kysymykseni käsittelee.

  5. Kiitti vastauksesta. Kuulostaa edelleen hyvin erikoiselta :)

    Jos opiskelisin jotain aiheeseen liittyvää niin tosta saisi mielenkiintoisen tutkimuksen aiheen.

    Hyvältä kuulostaa toi irc-kannu. Pitänee jossain vaiheessa piipahtaa. Irccailu hyytyi mulla aikoinaan siihen, ettei kannuilla juurikaan suvaittu ns. älyllisempää keskustelua.

    Tosin se johtu varmaan siitä, että eksyin silloin väärille kanaville ja luulen, että irccaajien keski-ikäkin oli silloin alempi.

    • Heh. Taidan lukeakin kirjoja usein samalla lailla: ennemmin “koen” tapahtuneet kuin “näen” ne. Olen kyllä muuten ihan visuaalinen ihminen: maalaan ja teen muunlaista taidetta, katson elokuvia, olen kiinnostunut estetiikasta, graafisesta suunnittelusta yms.

      #protu on hyvä esimerkki aika tyypillisestä IRC-kanavasta: välillä keskustelu on erittäin älyllistä ja korkeatasoista, välillä taas menee täysin älyttömäksi sisäpiirihuumoriksi. Tosin suuri osa kanavista on vain jälkimmäistä. Itsekin aikoinaan 90-luvulla tullut koettua kaiken maailman #kukat ja #freenetit. Enää sellaisia yleiskanavia ei Suomessa edes taida juuri olla, lähinnä aihekanavia, paikallisia ja kaveripiirien kanavia.

  6. JohannaH says:

    Minusta kaikki kanavat muuttuvat jossain vaiheessa kaveripiirien kanaviksi. Tai sitten aihe- tai yleinen kanava hajoaa pienempien porukoiden kanaviksi – tosin joo, siinä tapauksessa se yleinen kanava saattaa toki pysyä ainakin jossain määrin yleisenä, mutta kyllä isommillekin kanaville yleensä syntyy sisäpiirin huumoria ja ulkopuolisten “joinaaminen” mukaan käy hankalaksi (joskaan ei mahdottomaksi ollenkaan).

    • Joo, niinhän se on. Itse en ole varmaan edes liittynyt yhdellekään uudelle kanavalle joskus ~2005 tai 2006 jälkeen, suurin osa on 90-luvun tai varhaisen 2000-luvun peruja. :-P Moni noista alkaa tosin nykyisin olla aika pystyynkuolleita, vain pari on oikeasti aktiivisia.

Kommentoi
Name and Mail are required