Suitsutusta satelee

Marian ilmestyskirjasta (ja muistakin kirjoistani) on tullut taas paljon palautetta sähköpostilla – erästäkin pari päivää sitten saamaani suitsutusta voisi pitää jopa fanipostina! *punastus* Eräs blogini ahkerimmista (ja mielestäni kiinnostavimmista) kommentoijista, nimimerkki Aura, puolestaan kirjoitti viime viikolla pitkän sähköpostin, josta tuli sellainen olo, että hän oli kenties eniten lukenut samaa kirjaa, jonka koin kirjoittaneeni. Ei että muiden arvostelijoiden tulkinnat olisivat vääriä, mutta silti. Tietysti kun viesti oli käytännössä pelkkiä kehuja, niin varmasti helpommin tulee tällainen fiilis. :->

Hän antoi minulle luvan julkaista kommenttejaan tässä blogissa. Leikkelin tätä hieman, en niin että olisin poistanut negatiivisia kommentteja (kun niitä ei käytännössä ollut), vaan poistin esim. kohtia jotka mielestäni voivat paljastaa kirjan juonta liikaa. Lisäsin myös muutamia kappalevaihtoja helpottamaan lukemista.

Sain tänään iltapäiväpostin mukana viime viikolla tilaamani Marian ilmestyskirjan käsiini. Lukemisen lopetin juuri äsken (vähän ennen yhtätoista illalla, ennen kuin aloin kirjoittaa tätä mailia). En nyt heti muista, milloin viimeksi olisin lukenut jotain näin intensiivisesti ja lyhyessä ajassa. Joskus vuosia sitten pystyin lukemaan kaunokirjallisuutta satoja sivuja päivässä helposti, mutta viime aikoina en ole lukenut juurikaan mitään Aku Ankkaa vaativampaa.

Etukäteen ajattelin, että romaanin lukemiseen voi mennä viikkokin, koska en nykyään jaksa juurikaan lukea pitkiä tekstejä. No, olin väärässä, eihän tässä mennyt kuin yksi päivä. Jossain välissä kerkisin jopa reissata toiseen kaupunkiin ja takaisin, sitten kotona taas heti kirja nenän alle ja eikun jatkamaan lukemista…

Kirja siis tempaisi mukaansa jo ensimmäisillä sivuilla. Ihan alussa varsinkin hihittelin ihan ääneen monessa kohtaa – en siksi, että Marian vakava sairastuminen olisi sinänsä jotenkin hauskaa, vaan siksi, että lääkäreiden, opettajien ynnä muiden suhtautumista kaikessa älyttömyydessään kuvattiin niin osuvasti. Esimerkkinä nyt vaikka kohtaus sivulta 14, kun Marian äiti ehdottaa, että Maria hankkisi lehti-ilmoituksella kirjeystäviä, “jotka ovat myös pyörätuolissa”. Vähän niin kuin se olisi jokin edellytys ystävyyden syntymiselle.

Mielestäni kirjassa onkin sopivasti huumoria (etenkin ironista sellaista) vakavien ja ikävien sattumusten lisäksi. Jossain arvostelussa joku taisi kirjoittaa, että kirjassa on liikaa pahoja asioita ja kaikilla menee koko ajan huonosti, mutta minulle ei tullut sellaista tunnetta. Tapahtuuhan kirjassa paljon hyviäkin juttuja, ja sitä paitsi, miksei kamalista asioista saisi kirjoittaa niin kuin ne ovat? Ei minusta hyvän kirjan tarvitse olla yltiöpositiivinen selviytymiskertomus superihmisestä, joka ei koskaan lannistu mistään.

Paljon kiinnostavampaa on lukea aidon oloista tekstiä, jonka tapahtumat voisi hyvin kuvitella todellisiksi. Ehkä jonkun (terveen) mielestä on epäuskottavaa, että myös Marian melkein kaikilla tutuillakin on jotain ongelmia, mutta minä näen asian toisin. Johtuu ehkä siitä, että omassakin tuttavapiirissäni monilla on sairauksia ja ongelmia, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Marian äitiä oli muistaakseni myös joku sanonut epäuskottavaksi, mutta olen tuosta vähän eri mieltä.

Äiti on kyllä todella epäempaattisen ja kylmäkiskoisen oloinen, mutta kai jotkut ihmiset ovat sellaisia. Äitihän tuntuu odottavan ja vaativan, että hänen tyttärensä on suunnilleen täydellinen, eikä täydelliselle ihmiselle tietysti voi koskaan sattua mitään ikävää, joten ikävät asiat ovat automaattisesti Marian oma vika. Eikä äiti kumminkaan ole ihan yksipuolinen hahmo, onhan hänellä tunteitakin. Itselläni ei ole lapsia, joten voi olla, että “lapselliset” ajattelevat Marian äidistä eri lailla.

Äitiin ei ehkä ollut kovin helppo samaistua, mutta moniin muihin kirjan henkilöhahmoihin oli. Marian lisäksi esim. Sini ja Lyydi olivat sellaisia, joiden vaatteisiin minun lukijana oli monessa kohtaa helppo pukeutua. Monissa repliikeissä tuli sellainen olo, että “olipas hyvin sanottu, noinhan se juuri on”. Mummi oli myös mielestäni kiehtova henkilöhahmo, hyvin inhimillinen ja ilmeisesti Marialle läheinen, vaikka käyttääkin runsaasti alkoholia. Alkon käyttö ei kumminkaan määrittele mummia ihmisenä kokonaan.

Marian henkilöhahmo on myös mielestäni moniulotteinen ja aito. Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että Maria on hyvin tavallisen oloinen ihminen. Hän haluaa määrätä itse elämästään, tehdä töitä, harrastaa ja tavata ystäviä, vaikka sairaus välillä estää kodin ulkopuolisen elämän kokonaan. Kuitenkin hän jaksaessaan tekee samoja asioita, mitä monet terveetkin nuoret. Maria ei ole mikään sukupuoleton ja ylikiltti enkeli, vaikka onkin kroonisesti sairas ja vammainen, vaan hyvin elämänmakuinen hahmo.

Kirjan loppupuolella meinasin alkaa itkeä pariin otteeseen, mikä on merkki siitä, että kirja on onnistunut koskettamaan. Mielestäni kirja ei loppunut kesken, vaikka joku taisi olla tätäkin mieltä. Päinvastoin, mielestäni lopussa jonkinlainen ympyrä sulkeutui, vaikka toisaalta Marian tulevaisuus jäikin avoimeksi.

5 Responses “Suitsutusta satelee”

  1. Aura says:

    Kiva kun laitoit palautettani tänne. :) Ajattelinkin jo kirjoittaessani, että teksti spoilaa juonta muutamassa kohdassa aika paljon, joten hyvä, että leikkelit ne kohdat pois.

    • Kiitos itsellesi. :-> Minua on vähän häirinnyt joissain arvosteluissa se, että ne tuntuvat paljastavan kirjan juonesta ja tapahtumista tosi paljon, mutta enhän minä voi mennä muille sanelemaan, mitä he arvosteluihinsa kirjoittavat… Pari pitkää arvostelua on kuitenkin ollut jotka olivat hyviä esimerkkejä siitä, miten kirjasta voi sanoa paljon paljastamatta juonta (sitten taas esim. Tukilinja-lehden arvostelu oli erittäin lyhyt ja minusta silti spoilasi turhan paljon).

  2. Varmasti kiva saada tuollaista palautetta!

    En ole ikävä kyllä vielä (!) lukenut kirjaasi, mutta se kuulostaa kiehtovalta. Jäin miettimään tuota äidin hahmoa. Olen itsekin saanut joskus negatiivista kritiikkiä juuri niistä hahmoista, jotka ovat lähinnä todellisia ihmisiä. Että “ei kukaan noin tekisi/sanoisi” ja “ei tuollaisia ihmisiä ole olemassa!” Fiktion logiikka kulkee eri latuja kuin tosielämän. Tai ehkä tunnen vaan outoja tyyppejä? :)

    Lisäksi äitikultti on edelleen voimakas. Äiti, joka reagoi huonosti lastensa tarpeisiin on tabu, vaikka suurin osa äideistä mokaa joskus.

    • Kirjan äiti on ehkä hivenen (joskaan ei täysin) yksiulotteinen hahmo, mutta joitain on vaivannut enemmänkin se, että heidän on vaikea uskoa, että kukaan äiti voisi tehdä julmia asioita tyttärelleen. Yleensä nämä ihmiset ovat itse äitejä. Ymmärrän sinänsä, että sellaisen ihmisen voi olla lähes mahdoton kuvitella, että joku tekisi lapselleen pahaa.

      Oma äitini on tosin tehnyt minulle sellaisia asioita, joita kenenkään olisi vaikea uskoa ihan vain siksi, että ne ovat niin absurdeja (mm. heittää läppää ystävättäriensä kanssa siitä, että pahoinpitelee minua, piilottaa kengät, jotta en pääsisi ulos, piilottaa ruoat jne). Yleisesti olen tullut siihen tulokseen, että jos aikoo tehdä jotain törkeää, kannattaa tehdä jotain todella, ylenpalttisen kauheaa, oli sitten poliitikko tai koulukiusaaja. Näin ihmisten on vaikea uskoa koko asiaa todeksi ja sille on helppo viitata kintaalla.

      Marian äidin inhottavuutta selittää hänen ajattelemattomuutensa sekä uskonsa ns. oikeudenmukainen maailma -teoriaan – mikä on erittäin yleistä. Ihmiset ajattelevat, että jos jollekin tapahtuu jotain pahaa, sen täytyy olla hänen oma vikansa. Monen kohdalla tämä usko koskee myös omia perheenjäseniä.

  3. Aura says:

    Äitikultti nimenomaan. Monesti kuulee sanottavan, että “eihän kukaan äiti voisi tehdä lapselleen mitään pahaa”. Eivät äidit kuitenkaan ole mitään pyhimyksiä sen enempää kuin muutkaan ihmiset.

    Tuntuu, että monesti ihmiset yleensäkin nähdään joko yksiselitteisen pahoina tai hyvinä. Eli jos äiti rakastaa lastaan, hän ei ikinä voi vahingoittaa tätä millään tavalla. Oikeasti se ei kumminkaan ole ihan näin mustavalkoista. Itse en ole äiti, mutta minulla on äiti, ja tiedän kokemuksesta, että joskus äideillekin sattuu ylilyöntejä, vaikka pohjimmiltaan välittäisivätkin lapsestaan.

Kommentoi
Name and Mail are required