Kaikki tai ei mitään

Kaikki kuolevaiset, joiden kalenteri ei ole koko ajan täynnä, tuntevat sen ilmiön. Välillä ei ole mitään, välillä on sitten kaikki. Samaan aikaan tai vähintään samassa sumpussa.

Yleensä meillä ei ole täällä mitään ohjelmaa, mutta nyt on ollut vähän poikkeustilanne. Ensin heti synttäriäni seuraavana päivänä 4.4. pikkusiskoni ja tämän poikaystävä tulivat käymään. He vieläpä sairastivat täällä rajun, Suomesta tuodun vatsataudin, joka onneksi ei tarttunut meihin, varsinkin kun minulle se olisi ollut hengenvaarallinen.

Heti seuraavana päivänä heidän lähdettyään tavattiin miehen entistä työtoveria Suomesta ja siitä seuraavana Itävallassa asuvaa suomalaista nettituttuani, joka oli täällä päiväseltään. Sitten oli miehen työkaverin läksiäiset, hän kävi meillä kylässä (meillä ei yleensä ikinä käy vieraita…) ja vielä läksiäisten rääppiäisetkin (samana päivänä olisi ollut NaNoWriMo-miitti, mutta se siirtyi muista syistä tälle viikolle).

Lauantaina tapasin kirjailija Hanna van der Steenin, joka oli Amsterdamissa käymässä. Oli tosi mukava tavata! Oli tarkoitus käydä myös mieheni kanssa Haarlemissa tapaamassa tuttua ja olisimme nähneet kukkakulkueenkin, mutta ilma oli liian mälsä. Ehkä hyvä niin – kiitos kauhean junaonnettomuuden olisi ollut vaikea pästä sieltä pois (onnettomuusjunissa emme sentään olisi olleet, ne menivät eri raideosuudella, vaikka Amsterdamissa kuitenkin).

Ensi viikolla tapaan ehkä yhden tuoreen tuttavuuden. Lisäksi luoksemme tulee viikoksi punkkaamaan Espanjassa tilapäisesti asuva suomalainen ystävä, jonka piti tulla ensin pitkäksi viikonlopuksi, sitten melkein viikoksi ja nyt hän tuleekin koko viikoksi, kun ei saanut muuten lentoja. Tosi kivaa muuten, ei siinä mitään, paitsi että kun minä olen sen parisataa tuntia töistä jäljessä… Aiomme ehkä uhkarohkeasti lähteä Kuningattarenpäivänä suuriin teknobileisiin.

Sitten kaverin lähdettyä alkaa loma, jolloin on tarkoitus käydä Venlossa ja Maastrichtissä, Utrechtissä (lääkärillä) ja sitten Suomeen, jossa on noin 16 eri juttua neljän kokonaisen ja kahden puolikkaan päivän aikana. Sitten 16.5. koko hullunmylly taitaakin olla ohitse. Kesäkuussa saattaa tulla kaksikin kaveria käymään, mutta tuskin kauheasti muuta.

Kalenterin lisäksi äkillisestä ähkystä on kärsinyt myös kirjahylly, jonka kohdalla se toki onkin erittäin suotavaa, varsinkin kun viime viikolla sain viisi kirjaa luettua loppuun. Sain synttärilahjaksi kai peräti kahdeksan kirjaa, lähinnä suomalaisia, sitten posti kiikutti Amazonista kolme tietokirjaa ja Suomesta SusuPetalin kirjan ja em. läksiäistyyppi lahjoitti kaksi opusta (olisin huolinut enemmänkin, sen verran laatukirjoja miehen hylly pursui!).

Useampi blogaaja on nyt täyttänyt tällaisen vapaamuotoisen Jos minä saisin päättää… -meemin/haasteen, niin ajattelin, että jospa minäkin, enkä jaksa perustaa sille omaa postausta. Saa vastata, jos et vielä ole niin tehnyt. (Tässä ei kai ollut mitään virallisia määriä, joten päädyin mukavaan tasalukuun 5+5. )

Jos minä saisin päättää…

Itselleni

  • Jokin ulkomainen kustantaja kiinnostuisi Marian ilmestyskirjasta (aion siis tehdä asialle jotain, enkä vain odotella).
  • Häpeämätön saisi ison kustantajan.
  • Leffakässäristä, jonka aion kirjoittaa ensi vuonna, tehtäisiin leffa.
  • Tuttuni saisi rahoituksen Marian ilmestyskirja -elokuvaan lähivuosina.
  • Rikkimenneen aivolisäkkeen voisi korjata.

Maailmalle

  • Suomalaiset oppisivat purnaamaan asioista tahoille, jotka voivat tehdä niille jotain, eivätkä vain toisilleen/Facebookissa, ja muutenkin nousemaan barrikadeille, jos jokin asia on oikeasti pielessä. (Toki olisi tärkeää myös osata kiittää, mutta tuo olisi vieläkin olennaisempaa siinä, että Suomesta saataisiin ehkä vielä joskus asuinkelpoinen paikka.)
  • Suomen “terveydenhuolto” ei olisi hengenvaarallisen paska ja odotusajat jopa yli kymmenkertaisia sivistysmaihin verrattuna.
  • Lääkikseen valittaisiin soveltuvuuskokeilla, ei pääsykokeilla, tai joidenkin maiden tapaan koulumenestyksellä (useissa maissa käsittääkseni valinta perustuukin ainakin osittain haastatteluihin).
  • Kenellekään autoimmuunisairauksia sairastavalle ei tarjottaisi immunosuppressantteja, jotka ovat paskoja lääkkeitä ja vain pahentavat sairautta pidemmän päälle, vaan pieniannoksista naltreksonia ja muita immunostimulantteja, jotka ovat paljon tehokkaampia ja turvallisempia.
  • Kukaan ei tekisi lukukelvottomia blogeja, joissa on tyyliin pinkkiä Comic Sans -tekstiä vaaleanvihreällä taustalla.

4 Responses “Kaikki tai ei mitään”

  1. Tuosta juuri eilen postasin, että väsyttää kauheasti aina vierailut, mutta on hyvin ilahduttavaa, että luonani käydään :) Voimia hullunmyllyn keskelle!

    • Niin, ulkomailla asuvalla on aina se, että kaverivierailuita on aina joko liian vähän tai liikaakin, ja 90% ajasta ennemmin liian vähän, ainakin meillä. Pikkusiskoni käy 1-2 kertaa vuodessa ja kaikki muut käyvät alle kerran vuodessa.

  2. Pauliina says:

    Hiphei! En tiedä oliko meininki kommentoida noita Jos minä saisin päättää… -juttuja, mutta koska julkaisit ne blogissasi teen rohkeasti sen päätelmän.

    Tuosta toiseksi viimeisestä – itselleni immunosupressantit olivat pelastus omaan autoimmuunisairauteeni (Crohn), pääsin eroon jopa kortisonista niiden avulla (tiedän, immunosupressantti sekin). Kokemusta tosin ei ole immunostimulanteista, en tiedä voisiko niitä edes omaan sairauteeni käyttää.

    Viimeisestä en voisi olla enempää samaa mieltä.

    Iloista kevättä Amsterdamiin!

    • Kyllä voi! Pieniannoksinen naltreksoni on nimenomaan ylivoimaisesti tehokkain ja turvallisin hoito Crohnin tautiin. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21380937 Suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän hoitoon.

      Autoimmuunisairauksissa on pohjimmiltaan kyse immuunivajauksista ja pidemmän päälle immunosuppressantit vain pahentavat sairautta. Plus niillä on paljon muitakin sivuvaikutuksia. Erään kaverini parikymppinen sisko kuoli Crohnin taudin hoidoissa käytettyjen immunosuppressanttien seurauksena ja toinen kaveri sai pysyvät munuaisvariot niistä. Nyt on jo vuosia käyttänyt LDN:ää.

      Valitettava tosiasia on, että suurimmalla osalla lääkäreistä ei ole harmainta aavistustakaan sairauksien hoidosta – ei edes sellaisten sairauksien, joiden hoidossa he ovat mukamas asiantuntijoita. (Mieleen tulee eräs HYKSin neurologi, joka kehui itseään MS-taudin asiantuntijana, mutta tehokkainta MS-hoitoa ei tuntenut lainkaan, eikä kyllä tiennyt neurologisista sairauksista muutenkään mitään.) Ainoa tapa saada kunnon hoitoa on yleensä se, että ottaa asioista itse selvää. Jos itse olisin uskonut lääkäreitä, olisin jo aikaa sitten kuollut tai makaisin hoivakodin sängyssä.

Click here to cancel reply.

Kommentoi
Name and Mail are required