Naistenlehti Liisa tekee vammaisuudesta trendikästä

Tänään ilmestyy ensimmäinen numero uutta Liisa-naistenlehteä. Kuullessani siitä ensimmäistä kertaa ajattelin, että onpa vanhahtava nimi. Sille on kuitenkin selitys: kyseessä on henkiin herätetty, alun perin 1950-luvulla ilmestynyt lehti, jonka moni lukijoistani siis muistaa lapsuudestaan.

1950-luvun Liisa oli tietysti erilainen kuin vuoden 2012 Liisa. Aikansa julkaisuksi silloinen Liisa oli varsin edistyksellinen ja rohkea – sen kuvissa saattoi jopa nähdä naisilla housuja. Lehti muistetaan etenkin eräästä kuvasta, jossa vihjataan miehen laittavan ruokaa! Silloin aika ei ehkä vielä ollut kypsä tällaiselle. Nyky-Liisa on kuitenkin ajassa elävä, lähempänä Trendiä tai Cosmoa, mutta näitä uskaltavampi.

Miksi minä kirjoitan tästä? Koska minut on pestattu freeksi Liisan toimituskuntaan. Päätoimittaja Aila Prillip arveli, että erikoisalani vammaisuus/pitkäaikaissairaus on naistenlehtien uusi nouseva trendi. Hän on jopa tehnyt gradunsa siitä, miten eri sairauksien suosio mediassa on vaihdellut. Esimerkiksi masennus ja parannettavissa oleva rintasyöpä ovat pitkään olleet mediaseksikkäitä.

Nyt Prillip kuitenkin uskoo, että tässä skenessä siirrytään kohti rohkeampia aiheita. On nähty jo viitteitä siitä, että kuolemisen ja kuolemaanjohtavien sairauksien mediaseksikkyys on lisääntynyt. Haimasyöpä voi olla uusi rintasyöpä.

Hän uskoo myös, että pian vuorossa ovat esimerkiksi kipuoireyhtymät, ihosairaudet, kehitysvammaisuus sekä erilaiset suolistosairaudet. Ensimmäisen Liisa-lehden kannessa poseeraakin 23-vuotias vaikeasta ruusufinnistä kärsivä Susan. Seuraavan numeron kannessa on ilmeisesti tarkoitus olla Kerttu, joka pitelee avannepussiaan kädessään.

Aila Prillip luki Marian ilmestyskirjan ja tykästyi siihen kovasti. Liisa-lehden on tarkoitus lanseerata myöhemmin tänä vuonna myös teinitytöille tarkoitettu lehti Lissu, joka muistuttaa hieman Miss Mixiä. Prillip pyysi, että voisin kirjoittaa siihen jatkokertomuksen. Innostuin ja kynäilin viisiosaisen tarinan CP-vammaisen Annan heräävästä seksuaalisuudesta (joka ei muuten ole pelkkää heteroilua). En malta odottaa sen julkaisua.

Uusin Liisa on siis ilmestynyt, kannattaa käydä kysymässä kioskeista!

14 Responses “Naistenlehti Liisa tekee vammaisuudesta trendikästä”

  1. Dee says:

    Kuulostaa todella hyvältä, onnittelut uudesta duunista!

    Pidän Cosmoa ym. vähän roskalehtenä, mutta Liisa vaikuttaa asialliselta. Vaikka täytyy myöntää, että eniten minua kiinnostaisi Annan tarina. Minäkään en taida malttaa odottaa sen julkaisua.

  2. SusuPetal says:

    Onnittelut, mielenkiintoinen lehtiuutuus.

  3. SusuPetal says:

    Äääh, ei kai tämä ollut aprillipilaa…. :(

  4. Dee says:

    Eipä tullut mieleenkään aprillipilan mahdollisuus!

    Sairauksista kyllä puhutaan tässä mielestäni kylmään sävyyn mutta yhtä laillahan sen voi tulkita tyylillisenä valintana.

    Ja neiti/rouva Prillip tosiaan!

    • Minun ei oikeasti edes ollut tarkoitus huijata ketään! Halusin vain kirjoittaa hauskan satiirin, joka herättäisi ihmiset ajattelemaan, että entäpä, jos tämä voisikin olla tositarina, ja samalla hieman tölviä esim. naistenlehtiä. Siksi ripottelin tekstin täyteen erilaisia jäyniä ja vihjeitä (keskimäärin lukijani eivät varmaan ole eläneet lapsuuttaan 1950-luvulla jne), mutta en kai vetänyt kuitenkaan tarpeeksi överiksi.

  5. Vera Vala says:

    Minuun meni aivan täydestä, kunnes luin tuon Miss Mixin :) Eli erittäin onnistunut aprillipila, koska se pilan luonne paljastui vasta ihna viimeisessä kappaleessa :) Mutta mitä sitten kertoo meistä, että otimme tämän jutun ansi alkuun ihan tosissamme? Ehkä aika tosiaan ON kypsä erilaiselle naistenlehdell? Hiukan kyllä ihmettelin, että onpa outoa sinuklta, että puhut kuolemaanjohtavien tautien mediaseksikkyydestä ja muutenkin niin kritiikittömästi tautien hyödyntämisestä lehtien myynnissä, mutta ajattelin saavani asiaan selityksen jutun lopussa. Ja niin sainkin :D

  6. Aura says:

    Minut sait myös lankaan aluksi. :D Sitten tulin narutetuksi myös eräässä toisessa blogissa, minkä jälkeen aloin miettiä, että ehkä tämäkin oli pila… En tajunnut heti edes tuosta nimestä Aila Prillip. :D Vähän hidas tai jotain… Joka tapauksessa hyvä näpäytys naistenlehdille kyllä!

    Samaa mietin minäkin, kuin Vera Vala tuossa ylempänä, että ehkä erilaiselle naistenlehdelle olisi tosiaan jo tilausta. En siis tarkoita, että pitäisi ruveta retostelemaan ihmisten kärsimyksellä yhtään enempää kuin nyt jo tehdään, mutta asiallisia ja hyvin kirjoitettuja juttuja erilaisista ihmisistä ja elämäntilanteista varmaan moni saattaisi lukeakin.

    • Arvaa vaan, olenko sellaista kaivannut! Haaveilen aina, että sellaisen perustaisin, mutta en tosiaan ole mitään yrittäjätyyppiä (vaikka freelancer olenkin), enkä haluaisi oikeasti olla päätoimittaja. Tai haluaisin, mutta samalla lailla kuin haluaisin asua omakotitalossa: vain ne kivat puolet, ei niitä hankalia ja vaivalloisia.

      Minulle selvisi kyllä vasta ehkä vuosi sitten, vaikka aikakauslehtinarkki olenkin, että Suomessa on femininistinen aikakauslehti Tulva. Enpä siihen ollut koskaan törmännyt. Jenkkiläinen feministiaikkari Bitch on sentään käsittääkseni ihan näkyvä, “oikea” naistenlehti.

      Jenkeissä ja kai Briteissäkin on myös vammaisille/pitkäaikaissairaille tarkoitettuja aikakauslehtiä. (Siis nimenomaan ns. tavallisia lehtiä, joita voi ostaa kiskalta, ei sellaisia kuin vaikkapa Invalidiliiton IT-lehti.) Jenkeissä oli jopa fibromyalgiaa sairastaville oma aikakauslehti, joka käsittääkseni on tosin lopetettu. Sehän on useimpien lehtien kohtalo, lopettaminen. Suomessa lähinnä “klassikot” (Anna, Apu jne) ovat pysyviä, mutta Jenkeissä on viime vuosina mennyt kumoon kymmeniä tosi vanhoja ja arvostettujakin aikakauslehtiä.

  7. Polga says:

    Melkein meni läpi, sillä oikeahan on suunta ;) Voih, miten mediaseksikkääksi tässä oikein pääseekään… *muahahahahah*.

    • Jos joskus perustan Liisa-lehden (kuten uhkasin jos voitan lotossa ja paranen), niin pääset kyllä pitämään sitä Polgan sisustus- ja ulostuskolumnia, vai mikä sen nimi olikaan.

  8. JohannaH says:

    Haha, minäkin luin koko jutun loppuun ja uskoin ihan täysin, ennen kuin luettuani aloin miettiä, että mikäs se julkaisupäivä olikaan…

    Mutta aihe lehdelle olisi kyllä kiinnostava! Olisi mielenkiintoista lukea artikkeleita paitsi itseäni koskevista asioista, eli suolisto-ongelmista, niin myös muista ei-niin-tunnetuista sairauksista, asiallisesti kirjoitettuna tietysti :)

    • Ehkä sitten joskus kun a) olen tullut terveeksi b) olen voittanut lotossa/kirjoittanut kansainvälisen bestsellerin/myynyt kässärin Hollywoodiin perustan tämän Liisa-lehden. ;->

  9. Kaimasi says:

    Meni täydestä, jos olisin lukenut tämän sunnuntaina niin ehkä olisin älynnyt.. ehkä.. :)

  10. Rina says:

    Hahaaa! Mulla meni täydesta Lissuun asti ;-D Tämä oli onnistunut ja hauska aprillipila, myös näin päivän viiveellä luettuna.

Kommentoi
Name and Mail are required