Palautetta ajatuksella

Sain tämän palautteen Marian ilmestyskirjasta sähköpostilla pari viikkoa sitten (kiitos!). Lähettäjä antoi luvan julkaista siitä osia.

Aloitin ilmestyskirjan lukemisen bussissa ja kun tulin kotiin, istuin sohvalle ja luin kirjan loppuun! Se kertoo paljon kirjastasi ja sen merkityksestä itselleni.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Se on helppolukuinen, vie lukijan mukaansa. Pidin kirjan ihmiskirjosta ja ihmettelen, millaisissa maailmoissa ne ihmiset elävät, joiden mielestä kirjan ihimisillä oli liikaa ongelmia tai että he olivat liian outoja. Minusta he olivat tavallisia ihmisiä ja tapasi kertoa heistä, tekivät heidät “normaaleiksi”, sana mitä inhoan, mutta en nyt keksi tähän parempaakaan sanaa. Terve ei ainakaan ole se sana! Tavallinen ehkä.

No, ihmiset elävät eri maailmoissa ja monet kulkevat elämänsä läpi silmät kiinni. Ehkä sellainen ihminen sitten ihmettelee vähän kaikkea, joka poikkeaa omista tutuista kuvioista. Uskon, että luottamus ystäviin näyttää ihmisille eri puolia heidän elämästään. Jos tärkeintä on pitää yllä “normaaliuden” kulissia, ei tällaista luottamusta tietenkään voi syntyä ja silloin elämä näyttäytyy kauniilta ja harmoniselta illuusiolta.

Pidin kirjan lopusta. Ei elämässä kulje draaman kaarta, se on olemassa vain tragedioissa ja sankaritarinoissa. Kirjasi oli slice of life-kirja tärkeästä asiasta: ota minut sellaisena kuin olen.

Kirjoittaja myös kertoi, että hänen tyttärensä on paljolti samanlaisessa tilanteessa kuin Maria. Ei siis kirjan muita ikäviä tapahtumia, mutta sairaus, lääkäreiden asenteet, pyörätuoli jne. Tuntui pahalta lukea sitä, tunteet tulivat pintaan.

Vaikka kirjassa monet asiat perustuvatkin tositapahtumiin, lähinnä tutuille sattuneisiin, niin lohdullista itselleni kirjoittajana on kuitenkin ollut se, että Maria on fiktiivinen hahmo. Tietysti on edelleenkin, mutta jotenkin silti tuntui siltä kuin ei. Vaikea selittää.

Marian ilmestykset -näytelmässä olen jo sivulla 51, eli yli puolenvälin tavoitteen kannalta. Vähän luulen kyllä, että näytelmästä tulee yli sata sivua pitkä. Tämä on hieman ongelma, koska yleensä katsotaan, että yksi liuska vastaa 1-1,5 minuuttia näyttämöllä. Pitää lopuksi miettiä, saisiko tuota jotenkin lyhennettyä. Hyvin suuri osa asioista on jo jouduttu jättämään pois tai käsittelemään vain pikaisesti.

4 Responses “Palautetta ajatuksella”

  1. Dee says:

    Normaalius-kommentti sai ainakin minut kiinnostumaan kirjastasi vielä enemmän. Minä sivuutin hieman käsiksessäni normaalin käsitettä, mutta se ei ole pääosassa millään lailla.

    Tsemppiä kirjoittamiseen – vaikka se näyttää sujuvan ilmankin. :)

    • Ei se sinänsä mitenkään erityisesti käsittele sitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Mutta joidenkin mielestä kirjan hahmot eivät ole olleet tarpeeksi normaaleja ollakseen uskottavia (siis yhdessä). Uusin romaanini (Häpeämätön) käsittelee tätä aihetta selvästi enemmän.

      Ihan hyvin on sujunut ottaen huomioon, että en ole nukkunut kahteen yöhön juuri yhtään. :-P Mutta aamullakin kirjoitin, vaikka olin niin väsynyt, etten ollut muistaa toisen yövieraamme nimeä. Ei mielestäni edes erityisen huonoa tekstiä. Huomenna tai viimeistään sunnuntaina toivottavasti pääsee taas hieman nopeampaan tahtiin.

  2. Aura says:

    “Normaali” on minunkin inhokkisanani! Aika samanlaisia ajatuksia kuin itselläni näkyy tällä palautteen kirjoittajalla olevan Marian ilmestyskirjasta muutenkin. Kun mietin omaa tuttavapiiriäni, niin ihan kaikilla, jotka oikeasti tunnen hyvin, on jotain sairauksia tms. ongelmia, jotka vaikuttavat elämänlaatuun pitkäaikaisesti/pysyvästi. Tietysti tunnen myös ihmisiä, joilla ei tietääkseni ole isoja ongelmia, mutta tunnenkin heidät vain pintapuolisesti. Sairastaminen ja siihen liittyvät asiat ovat minulle ihan jokapäiväistä elämää, osa tavallista arkikokemustani. Siksi Marian kaveritkin tuntuivat minusta aivan tavallisilta ihmisiltä kaikkine vaikeuksineen.

    • Useimmilla nuorillakin ihmisillä taitaa olla jokin sairaus, eri asia, miten he ja muut kokevat sen. Esim. heinänuha on tosi yleinen ja voi pahimmillaan olla todellinen vamma keväisin/kesäisin. Tai esimerkiksi migreeni, kivuliaat kuukautiset jne. Eivät nämä ihmiset yleensä pidä itseään (tai kavereitaan) vammaisina, mutta ihan hyvin se voi häiritä elämää yhtä paljon kuin vaikka pyörätuolin käyttö.

      Luulen, että moni voi kokea loukkaavana, jos sanotaan, että jokin kirja “ei ole uskottava” tai “on liian täyteen ahdettu erilaisia asioita”. Tietysti fiktio ja tosielämä pelaavat eri laeilla, mutta aika monen ihmisen elämä on todella “täyteen ahdettu” erilaisia ongelmia. :-P

      “Normaali” on sinänsä hassu sana, että joku voi kokea loukkaavana ajatuksen siitä, että ei ole normaali, mutta toisaalta myös sana “normaali” voi nykyään tuntua haukkumasanalta, kun se rinnastuu “tavikseen”, joka monelle tuntuu olevan kauhin mahdollinen kuvaus.

Kommentoi
Name and Mail are required