Lisääkö kirjoittajan tuttuus tekstin kiinnostavuutta?

Omakustanteista sanottiin ennen, että niitä ostavat vain kaverit. Nykyään tilanne on toki muuttunut, mutta 2009 julkaisemani omakustanneromaanin Atlaskehrääjän ja sen englanninkielisen version The Atlas Moth myötä opin, että suurinta osaa kavereistakaan ei kiinnosta (ainakaan minun kavereistani).

Pari kaukaisempaa tuttua kiinnostui heti ja osti sen, mukaan lukien Marian ilmestyskirjan kansitaiteilija. Läheisemmässä kaveripiirissä juuri kukaan ei noteerannut sitä, paitsi paras ystäväni sekä toinen hyvä ystäväni, jolle annoin kirjan joululahjaksi ja hän piti siitä niin, että suostutteli äitinsäkin ostamaan sen.

Ajattelin, että ehkä kyse oli siitä, että se oli omakustanneromaani. Mutta eipä Marian ilmestyskirjakaan ole herättänyt juuri lainkaan kiinnostusta kaveripiirissäni. Kaksi kaveria, joista en olisi ehkä arvannut, hankki sen kiinnostuttuaan kirjan aiheesta. Muutama kaveri sanoo että “varmaan ostaa sen jossain vaiheessa”. Tietäähän sen, mitä tuo tarkoittaa. Jonkin verran tuttuja on ollut kiinnostunut, mutta aika vähän huomioiden, että tuttavapiirini on hyvin laaja.

Blogikollegoistani aika harva on kai kirjaani lukenut. Kirjablogaajista joo, kun ovat arvostelukappaleita saaneet, mutta ei kirjailijoista.

No, ei tietysti saisi purnata. Miksi jonkun pitäisi lukea kirja vain siksi, että minä olen sen kirjoittanut? Ei se ole mikään syy, joskus vain kuvittelin, että näin kävisi.

Ihmiset lukevat kirjoja, jos heitä kiinnostaa kirjan aihe ja se on sopivaa genreä. Joskus myös henkilökohtaisen siteen kautta, mutta oman kokemukseni perusteella näyttää todennäköisemmältä, että niin käy sellaiselle, joka “tutustuu netissä kirjailijaan”, kuin jos oma kaveri yhtäkkiä ryhtyykin sellaiseksi. Miksiköhän?

Ja totuus on, että en itsekään ole lukenut kovin monen blogikollegan romaaneja. Usean ulkomaalaisen tutun kirjat olen lukenut ja pari niistä on tosi hyviä (kts. A Life Transparent ja The State of ME). Mutta harvemmin luen lasten- tai nuortenkirjallisuutta tai fantasiaa (maaginen realismi ja slipstream kyllä menevät) ja useimmat suomalaiset kirjailijablogaajat tuntuvat kirjoittavan näitä. Myöskään viihdekirjallisuus, dekkarit tai historia eivät useimmiten hirveästi kiinnosta, vaikka en niitä millään lailla aliarvioikaan.

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaaneista kyllä tykkäsin kovasti. Seija Vilénin Mangopuun alla -kirjan luin vihdoin hiljattain ja pidin todella paljon (arvostelu tulossa myöhemmin). Myös Saara Henrikssonin Moby Doll vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Ihmisellä, ainakin minulla, on vain sellainen hassu bias, että jos jostain asiasta on itse kiinnostunut, niin täytyyhän sen kiinnostaa muitakin. Ehkä Atlaskehrääjä tai Marian ilmestyskirja eivät vain aiheensa puolesta kiinnosta suurta osaa ihmisistä. Mutta olisihan se toki kiva, jos kaikki kaverit ja tutut olisivat niistä automaattisesti innostuneet…

Kuulisin mielelläni muilta kirjoittajilta, miten paljon omat tekstinne, kirjat tai muut, kiinnostavat tuttavianne. Ja tietysti lukijoiden näkökulmaa myös.

19 Responses “Lisääkö kirjoittajan tuttuus tekstin kiinnostavuutta?”

  1. Luin kiireessä jälleen mielenkiintoisen bloggauksesi. olemme asuntoautolla matkalla halki Euroopan kohti Suomea ja nettiyhteys on satunnainen. Sen verran kuitenkin haluan kommentoida, että vaikka ystäväni, tuttavani ja laaja sukuni tietävät kirjoittamisestani, en kuitenkaan juurikaan odota heidän ostavan mahdollista julkaistua teostani ellei se nyt sitten sattuisi tulemaan ulos suurimman kustantamon kautta ja saisi Finlandia-ehdokkuutta;D Sellainen tuntuu herättävän uteliaisuuden myös henkilöissä, jotka eivät muuten harrasta suuremmin lukemista. Lähipiirini taitaa muutenkin olevan “dekkari-kansaa”, ja psykologinen romaanini ei välttämättä herätä kiinnostusta senkään vertaa.
    Kuulun niihin bloggareihin, jotka eivät ole lukeneet kirjaasi. Täytyy tunnustaa että kuluneena vuotena en ole lukenut muidenkaan kotimaisten kirjailijoiden tuotoksia. Jääskeläisen salakäytävät sain joululahjaksi ja sen olen lukenut kahteen kertaan. Ihailen Pasia ja hänen kirjojaan, ne ovat omaan makuuni. Vaikea vielä kuvitella oman kirjani asemaa ja tulevaa lukijakuntaa kun se vielä etsii kustantajaansa. Omakustanne on mielessäni vasta viimeisenä vaihtoehtona juuri tuon tuntemattomuutensa tähden. Olen itse lukijana taipuvainen lukemaan kirjoja, joista olen lukenut arvioita ja jotka ovat olleet suurten tai keskisuurten kustantamojen julkaisemia. Poikkeuksena Avain ja Atena, jotka ovat kaiketikin pienehköjä kustantamoja.
    Koen että kirjabloggarien arviot ovat muokanneet ainakin omaa kirjamakuani ja laajentaneet kiinnostustani myös vähempilevikkisiin ja tuntemattomampiin kirjailijoihin ja kirjoihin.

  2. Lukuhoukka says:

    Minä lainasin Marian ilmestyskirjan kirjastosta, koska olin lukenut blogiasi. Muuten en olisi varmaan sen olemassaolosta tiennytkään. Mutta olen iloinen, että luin sen.

    Minulla ei juuri ole varaa ostaa kirjoja, joten ajattelen tätä asiaa nimen omaan sen kautta, että saisiko kirjailijan tuttuus minut lainaamaan kirjaa. Kyllä se jonkin verran vaikuttaa. Minä luen paljon nuortenkirjallisuutta, ja monesti on kirjastosta lähtenyt mukaan kirja, joka on tuttu kirjailijan blogista. Mutta täytyy sen jotenkin muutenkin tietysti kiinnostaa.

    Jos saisin itse julkaistua kirjan, oletan, että se kiinnostaisi siskojani ja ehkä niitä, jotka ovat sitä etukäteen lukeneet. En kuitenkaan usko, että sukulaiseni siitä mitenkään kiinnostuisivat, koska he eivät muutenkaan harrasta kirjallisuutta, ja kaveripiirini ei ole hirveän laaja.

    Kirjasta kiinnostumisesta sanoit, että “näyttää todennäköisemmältä, että niin käy sellaiselle, joka “tutustuu netissä kirjailijaan”, kuin jos oma kaveri yhtäkkiä ryhtyykin sellaiseksi. Miksiköhän?” Ehkä siksi, että netissä kirjoista ja kirjoittamisesta kiinnostuvat etsivät kaltaisiaan. Omassa kaveripiirissäni on vain yksi tai kaksi kirjoittamisesta kiinnostuneita, lukemista harrastavia on toki jonkin verran enemmän. Kuitenkin blogien kautta olen löytänyt enemmän samanhenkistä seuraa, mitä tulee kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen. Jos joku kaverini yhtäkkiä ryhtyisi vaikkapa kuvataitelijaksi, niin tuskin olisin hänen tauluistaan ihan hirveän kiinnostunut, koska en ole ennenkään ollut.

  3. Leijona says:

    Lukijalle tuttuus lisää herkkyyttä tarttua kirjaan, mutta sen kiinnostavuutta/nautintoa se ei vähennä eikä lisää. Kirja on mikä on, lukija on mikä on, yhteensopivuus on mikä on :)
    Itse en kahlaisi läpi tylsää kirjaa vaikka sen olisi kirjoittanut oma äiti.

    Kirjoittajana taas lukee vähän eri tavalla, varsinkin jos tietää jo jotain kyseisen kirjan kirjoitusprosessista. Se lisää kiinnostavuutta ja saisi ehkä lukemaan ainakin pidemmälle kuin muussa tapauksessa.

  4. Ulkomaiset kirjeystäväni tuntuvat kovasti tsemppaavan kirjoittamisharrastustani. Se tuntuu mukavalta, vaikken ole koskaan tavannut heitä.

  5. Dee says:

    Minusta on hassua, että lähipiirisi ei ole jopa liioitellun kiinnostunut kirjastasi. Minulla oli koelukijoita jonoksi asti. Onkohan tässä ikäkysymys? Minun ikäisillä ei yleensä ole muita velvollisuuksia kuin opiskelu ja sekin saatetaan hoitaa niin ja näin. Ja ikäiseni harvemmin kirjoittavat pitempiä tekstejä. Ehkä minun frendeillä vain on enemmän aikaa.

    (Jos taas joku kavereistani alkaisi kirjoittaa, olisin innoissani. Minulla ei nimittäin ole montakaan kirjoittavaa frendiä.)

    Toisaalta – tai samasta syystä – minua kiinnostaa mikä tahansa teksti, jos edes etäisesti tunnen/tiedän tekijän. Esim. bloggaajien kirjoista olen kiinnostunut. Viimeksi luin Rina Rovion dekkarin. Ilman blogia en olisi ikinä tarttunut Ajan loppuun.

    Haluaisin lukea romaanisi, mutta kirjastomme ei ole toistaiseksi hankkinut sitä. (Minulla on kirjojen ostamisen suhteen sama homma kuin B.N.:lla.)

  6. Calendula says:

    Pohjakysymykseen vastattakoon: kyllä. Ehkä sen takia, että haluaa saada selville, miten joku tuttu kirjoittaa. Jos en tuntisi Saaraa, tuskin olisin tarttunut esim. Moby Dolliin, mutta nyt en kirjasta luovu.

    Vähän sama ilmiö kuin kavereiden lasten kohdalla :D Vieraat lapset saavat olla tosi kiinnostavia ennen kuin niiden kanssa jaksaa puuhata.

    Marian ilmestyskirja on vielä “to read” -listalla, mutta syytän taas ulkosavolaisuuttani. En pääse tuosta vain kirjastoon ja nykybudjetti sallii ainoastaan satunnaisten toisen käden pokkareiden hankkimisen omaksi.

  7. Ihan mielenkiintoinen kysymys. Mun eka kirjani oli kuvakirja, ja “kaikki” sukulaiset ja tutut ovat ostaneet sitä ja antaneet palautetta. Jostain syystä en usko, että näin tapahtuu Kerjäläisprinsessan kohdalla. Ajattelisin, että jälkimmäisen ostavat, tai ylipäätään lukevat, vain ne tutut, jotka ovat ylipäätään kiinnostuneita aihepiiristä (tai nuortenkirjallisuudesta). Eikä heillä siihen mitään velvoitetta tietenkään ole. Kirjan täytyy löytää lukijansa muutenkin kuin nepotismin kautta. :)

    Blogimaailmassa tai kirjallisuuspiireissä tavatut ihmiset ovat siitä eri juttu, että meitä yhdistää usein juuri ne kirjat. Niistä puhutaan yhdessä paljon. Silloin kirjasta muodostuu isompi osa ihmissuhdetta kuin muussa elämässä.

    Marian ilmestyskirja on lukulistalla. Se lista vain on nykyään kovin pitkä!

    • Lastenkirja on sillä lailla “helppo”, että sitä voi esimerkiksi ostaa kaikille lapsille lahjaksi ja kaikilla on tuttuja lapsia. Aikuisille pitää olla “sopiva” kirja (esim. oikeaa genreä), mutta lapsille katsotaan käyvän mikä tahansa oikealle ikäluokalle tarkoitettu kirja, jos se vaikuttaa kivalta.

      Toisaalta kääntöpuolena on se, ettei lastenkirjoja taideta juuri arvostella? Ainakaan kuvakirjoja.

      Minulle selvisi eilen, että 80-vuotias perhetuttumme, entinen naispappi, oli lukenut Marian ilmestyskirjan. Se tuntui vähän oudolta.

  8. Sepä se. Kuvakirjoja viedään paljon lahjaksi. Kuvakirja on myös nopea lukea velvollisuudesta tuttua kirjailijaa kohtaan, toisin kuin romaani. :D

    Mörkö Mööstä on ilmestynyt tähän mennessä viitisen arvostelua, joista tiedän. Pääosin kaiketi ihan positiivisia. En ole siis nähnyt niitä kaikkia vielä, kuullut vain. Mutta omasta mielestäni mukavasti pienten lasten kuvakirjaksi. Siinäpä onkin jännä ristiriita: kuvakirjoja ostetaan paljon, mutta arvostellaan vähän.

    Odottelen kieltämättä ihan mielenkiinnolla, ketkä tutut sitten Gigi&Henry-sarjaan loppujen lopuksi tarttuvat. Voi tulla yllättävää palautetta. :)

  9. Hanna-Riikka says:

    Mä en lue oman romaanin ollessa kesken juurikaan suomalaista kaunokirjallisuutta monestakin syystä. Mutta luen kyllä mielelläni taas sitten, kun seuraavan saan ulos joskus.

  10. Rina says:

    Kerroin reilu vuosi sitten kirjoittavani kirjaa ystävistä koostuvassa pöytäseurueessa. Hetken aikaa juttelimme aiheesta, ja moni tunnusti ajatelleensa samaa. Tämän jälkeen ainoastaan yksi kuudesta on kysellyt kuulumisia kirjoittamisen saralla. Eli ei se paljoa kiinnostanut.
    En ole kauheasti muille mainostanut tekemisiäni, tosin koelukijoina minulla oli äitini, ystäväni ja kirjoittajaystäväni. Ja nyt tuoreimpana kolme bloggarikollegaa.

    Olen elellyt blogistaniassa vasta alle vuoden, mutta olen löytänyt tätä kautta kolme kirjaa, jotka olisi saattanut muutoin jäädä lukematta. Yksi näistä kirjoista on Marian ilmestyskirja. Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjan tilasin pari viikkoa sitten ihan vain löydettyäni hänen bloginsa. Samon J.S.Meresmaan Mifongin perintö odottaa lukuvuoroaan.
    Toki täytyy tunnustaa, että välillä tulee kausia, jolloin haluaa lukea vain jotain tiettyä genreä. Mutta minusta on hauskaa ja opettavaistakin lukea muiden bloggaajien tekstejä.

    • “Kirjoitan” on kuitenkin vähän eri asia kuin “olen saanut kirjani julkaistuksi”. Omakustanteenkin lukisin melkein samaan, koska tosi harva niitä kuitenkaan tekee.

  11. Velma says:

    Omalla kohdallani tuttuus kyllä lisää kiinnostusta, mutta sitten se riippuu ihan kirjan teemasta, että lukisinko ja ostaisinko kirjan, jos se julkaistaan oikeasti.

    Mulla on muuten joku mystinen juttu sen kanssa, että omakustanteisuus vähentää kiinnostusta. Olen kuvitellut sen tarkoittavan sitä, että kirja on huonompi, jos se ei kelpaa oikeille kustantamoille. En tosin ole vielä onnistunut pääsemään tästä ajattelutavasta kokonaan eroon, vaikka yritystä on ollut.

    • Ei siinä ole mielestäni mitään mystistä, etteivät monet ihmiset ole kiinnostuneet omakustanteista. Iso osa niistä on huonoja kirjoja, tai vähintään huonosti editoituja, taitettuja yms. Sitten taas joitain ihan huippujakin on, tulee mieleen esim. pari romaania, keittokirja ja kaksi lääketieteellistä tietokirjaa.

      Toisaalta nykyään moni suhtautuu esim. omakustannesähkökirjoihin niin, etteivät he oletakaan välttämättä huippulaatua (esimerkiksi täydellistä kirjoitusvirheettömyyttä), vaan tekstiä kiinnostavasta aiheesta/genrestä edulliseen hintaan. Vähän niin kuin ns. kioskikirjat. Jos elämä täyttyy vaikkapa pitkistä bussi- tai junamatkoista, hinta voi olla laatua tärkeämpää.

  12. JohannaH says:

    Hei, tuli tuosta tekstistä ja (etenkin) kommenttipohdinnoista mieleen tämä sarjakuva :D http://kulkeekohenki.blogspot.com/2012/05/kirjailijauran-retrospektiota-3.html

    Itse olen melko varma, että kirjailijan tuttuus lisää omaa mielenkiintoani kirjaa kohtaan. Olisin varmaan vaan ihan puhtaan utelias, että mitä se kaveri onkaan saanut aikaiseksi. Joidenkin tuttujen gradujakin olen selaillut ihan vain sen takia, koska se on tutun ihmisen tekemä.

Kommentoi
Name and Mail are required