Archive for June, 2012
Uuden romaanini kansikuva
Tässä on vihdoin syksyllä ilmestyvän toisen romaanini Makuuhaavoja kansikuva (sen voi napsauttaa isommaksi, jolloin yksi “jippo” näkyy paremmin). Kannen on toteuttanut kanadalainen valokuvaaja-AD Stephen Caissie, joka teki minulle kansikuvia ensimmäisen kerran jo vuonna 2007, silloin omakustanteisiini.
Kansi ei ehkä ole yhtä kaunis kuin Marian ilmestyskirjan (se olisikin haastavaa!), mutta kirjaa se kuvaa yhtä hyvin. Halusin myös kannen, joka toimii myös peukalonkynsikoossa.
Sähköisiä arvostelukappaleita voi pyytää jo (ja Marian ilmestyskirjastakin niitä saa yhä), tosin niitä tuskin saa ennen elokuuta.
Muuta tulevaa: haastatteluni ilmestyy eräässä isossa lehdessä luultavasti reilun kahden viikon päästä, tosin muutkin ajankohdat ovat mahdollisia. Suomessa lienen seuraavan kerran n. 28.7.-5.8., jos joku haluaa tavata (joo, lennot pitäisi hommata, ei ole vielä pystynyt). Lisäksi olen Berliinissä 19.-24.8., mutta siellä minulla ei tietääkseni ole ketään tuttuja. Kaikki vinkit ko. kaupungista otetaan toki vastaan.
Ja ScriptFrenzy on sitten ainakin virallisesti lopetettu. :-/ En tiedä, onko tarkoitukseni kynäillä tulevan menestysleffani(tm) käsikirjoitusta silti ensi vuoden huhtikuussa, vai johonkin muuhun aikaan.
Elämä jäljittelee taidetta
Viime aikoina on taas saanut kuulla useita epäilyitä tai vihjauksia siitä, että Marian ilmestyskirja on todellisuudessa omaelämäkerrallinen teos. Kun sillä on se sairaus ja sullakin on… Kuulemma myös kirjan tyyli muistuttaa vahvasti tämän blogin tyyliä. Hyvin mahdollista.
Eräs kaveri oli vetänyt omia johtopäätöksiään myös siitä, että Marian mummi oli alkoholisti ja oma äitini oli alkoholisti (valitettavasti mitään muita yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä ei ole). Ja kirjassa juhlitaan Puistolassa ja eräs yhteinen tuttumme asui ennen Puistolassa, selvä yhteys siis.
Kyllähän minä sen tiesin etukäteen. Mutta erityisesti se häiritsee, jos kaverit lukevat kirjaa ja yrittävät keksiä kaikista jutuista jonkin yhtymäkohdan minun elämääni tai miettiä, mitkä jutut ovat tosiperäisiä. No, 95 % ei ole.
Minulla ja Marialla on osittain sama sairaus, minäkin olen kuvannut ja editoinut videoita (en tosin työkseni) ja olen ollut HYKSin infektiopolilla, mutta oireiden, kokeiltujen hoitojen yms suhteen yhteneväisyyksiä on hyvin vähän.
Oikeastaan ainoita tosielämään perustuvia asioita ovat muiden ihmisten reaktiot pyörätuoliin ja jotkut Marian lääkäri/terveydenhuoltokokemukset. Niistäkin suurin osa pohjautuu tuttujeni kokemuksiin – enhän ole koskaan ollut pyörätuolissakaan (vaikka lähellä se on ollut, tästä lisää myöhemmin). Kaksi kirjan sivuhenkilöistä perustuu jossain määrin todellisiin henkilöihin, mutta kukaan yhtään tärkeämmistä henkilöistä ei.
En tiedä, pitäisikö omaelämäkerrallisuusväitteet ottaa imarteluina (kirja on niin aito ja uskottava, ettei sitä uskoisi fiktiiviseksi) vai olla loukkaantunut siitä, että mielikuvitukseni arvioidaan näin heikoksi.
Seitsemän vuotta sitten sain eräältä puolitutulta hyvin huolestunutta sähköpostia kirjoitettuani aika masentavan novellin (joka mielestäni on kyllä edelleen oikein hyvä). Ei auttanut sekään, että päähenkilö oli mies, tämä tuttu oli heti hyysäämässä minua terapiaan. Koska ei kai nyt kukaan voi kirjoittaa masentavaa novellia masentuneesta tyypistä olematta itse masentunut?
Hollannin parhaat kaupungit
Hollannissa on paljon muitakin hienoja kaupunkeja kuin Amsterdam. Tässä omat suosikkini. Tämä on toinen osa Hollantia käsittelevässä matkailusarjassani, lue myös ensimmäinen osa ja viimeinen osa.
Näihin kaikkiin pääsee junalla vähintään kahdesti tunnissa, poikkeuksena Keukenhof, johon mennään bussilla. Muut junayhteydet ovat suoria, mutta Venloon mennessä pitää vaihtaa.
Kaupunkien nimen perässä matka-aika Amsterdamin keskusrautatieasemalta. Huomaa: Leideniin/Haagiin, Rotterdamiin ja Hoorniin pääsee kahta eri reittiä suoralla junalla, Leideniin mennessä matka-ajoissa ei ole juuri eroa, mutta Hoorniin ja Rotterdamiin mennessä on.
Koko Hollannin reitit löytyvät reittioppaalla 9292.nl, jota pystyy käyttämään myös ilman hollannin taitoja. Katso myös Actuele verktrektijden, joka kertoo, jos jollain raideyhteydellä on ongelmia/korjaustöitä (hyvin usein on).
“Turistisuus” viittaa siihen, kuinka paljon kaupungissa minun nähdäkseni käy turisteja, asteikolla 1-5 tähteä. On tietysti eri asia, pitääkö tätä hyvänä, huonona vai neutraalina asiana.
Hienoimmat kaupungit
Utrecht (30 min)
Utrecht on erittäin kaunis, viihtyisä ja vihreä, melko suuri kaupunki, jossa tuntuu myös olevan paljon enemmän ihania kauppoja kuin Amsterdamissa. Jos jonkin huonon puolen haluaa löytää, kaupungin joukkoliikenne on ruuhkaista ja matelee tosi hitaasti. Toisaalta kaikkeen kivaan jaksaa kyllä kävellä. Museum Speelklok on myös mukava, etenkin lasten kanssa matkustaville. Junamuseota on kehuttu, mutta en ole itse vielä ehtinyt käydä.
Turistisuus: ***
Älä missaa:
-kauppakatu Voorstraat (etenkin ekokauppa ja pari kivaa vintagevaatekauppaa)
-Lindt-suklaakauppa (Lijnmarkt 7)
-vietnamilaiset ravintolat, useita (mm. Voorstraatilla)
Haarlem (15 min)
Haarlem on todella kiva “sopivan kokoinen” kaupunki aivan Amsterdamin naapurissa. Monia historiallisia nähtävyyksiä ja shoppailijallekin piisaa tekemistä. Mainostetaan myös homokaupunkina. Monia tapahtumia, mm. festareita ja Stripdagen-sarjakuvamessut ulkona kesäkuussa.
Turistisuus: ***
Älä missaa:
-yhdet maailman tunnetuimmista uruista (vaikket olisi edes kiinnostunut uruista)
-ravintola Cocoloco (lue aiemmat kommenttini) (lopetettu)
-torit, joka päivä jotain, ainakin lauantaitoreihin kyllä törmää yrittämättäkin
Leiden (35 min)
Leiden on vanha, viehättävä yliopistokaupunki, johon piipahdetaan myös tulevassa Makuuhaavoja-romaanissani. Kaupungin kokoon nähden huima määrä maailmanluokan museoita. Lähiaikoina on ollut ihastuttavan pullollaan neulegraffitia. Sijaitsee matkan varrella Haagiin/Delftiin.
Turistisuus: **
Älä missaa:
-kasvitieteellinen puutarha (yksi maailman vanhimpia)
-Japani-museo Sieboldhuis ja Rijksmuseum van Oudheden (historiallinen museo, mm. runsaasti upeita muinaisen Egyptin juttuja)
-indonesialainen ravintola Toko Bunga Mas (Janvossensteeg 61)
Maastricht (2,5 h)
Maastrichtin suurin ongelma on, että se on Amsterdamista tullessa tosi kaukana. Historiallisessa, prameassa ja pompöösissäkin kaupungissa näkyvät vahvasti saksalais- ja ranskalaisvaikutteet. Michelin-tähtiravintoloita ja designkauppoja piisaa ja muutenkin hintataso on aika korkea (hotellin saa kyllä kohtuuhintaan, suosittelen Hotel D’Orangerietä). Toinen keväisen karnevaalin pääkohteista. Joukkoliikenne on kyllä huonoin käymistämme kaupungeista – muualla bussit menevät yleensä 10-15 minuutin välein, täällä 1-2 kertaa tunnissa ja ne ovat hitaita.
Turistisuus: ****
Älä missaa:
-edullinen ja herkullinen vegaaniravintola Loving Hut
-kaupungin alla olevat luolat ja tunnelit (opastetut kierrokset)
-keittiötarvikekauppa Kookhuis aan de Maes (päätorilla, ei voi missata)
Groningen (2 h)
Historiallinen hansakaupunki, shoppailukaupunki, yliopistokaupunki (ja siten myös bilekaupunki). Groningen on tämän Hollannin osan ainoa suuri kaupunki, mikä selittää mm. erinomaiset shoppailumahdollisuudet. Museoita sarjakuvista merenkäyntiin, kivoja ravintoloita ja kahviloita, kauniita erikoisia taloja. Kaupungissa käy paljon saksalaisia turisteja.
Turistisuus: ***
Älä missaa:
-arvostettu taide- ja historiallinen museo Groninger Museum, jossa on niin nykytaidetta kuin Rubensiakin
-kasvisravintola Bla Bla
-persoonallisia kauppoja tarjoava ostoskatu Folkingestraat
Muita kivoja kaupunkeja
Haag (50 min)
Ehkä Amsterdamiakin kansainvälisempi kaupunki, jossa on hyvin laaja joukkoliikenneverkosto. Rotterdamiin asti pääsee metrolla ja Scheveningenin merenrantakohteeseen ratikalla. Chinatown on hienompi kuin Amsterdamissa. Paljon vegekauppoja: Veggie4U, De Vegetarische Toko ja De Vegetarische Slager.
Turistisuus: ***
Älä missaa:
-Escher-museo vanhassa kuninkaallisessa palatsissa
-kansallisaarteena pidetty japanilainen puutarha Clingendael, auki muutaman viikon keväisin ja lokakuussa kaksi viikkoa
-Haagse Markt, valtava tori
Rotterdam (40 min kallis juna, reilu 1 h halvempi juna)
Rotterdamin arkkitehtuuri on hyvin erilaista kuin Amsterdamissa, välillä jopa New Yorkin mieleen tuovaa. Se ja yksi maailman suurimpia satamia ovat kaupungin tunnusmerkit. Joukkoliikenne on täälläkin erinomainen, mikä on hyvä, koska sille tulee käyttöä enemmän kuin Amsterdamissa. Junalla kannattaa yleensä ajaa Centraalin sijasta Blaakin (keskustan) maanalaiselle juna/metro-asemalle, joka tunnetaan myös nimellä viemärinkansi.
Turistisuus: ***
Älä missaa:
-Blaakin alueen käsittämätön arkkitehtuuri ja vanha satama
-Food Hall, huikea katedraalimainen arkkitehtuurikarkki, jossa sisällä ihana food court (ei voi missata jos ajat Blaakille)
-satamaristeilyt
Den Bosch (1 h)
Erittäin viihtyisä ja kodikas, varsin suuri kaupunki, arkkitehtuuriltaan varsin goottilainen. Varsinaisia nähtävyyksiä on vähemmän, paitsi kaupungin omalle pojalle Hieronymus Boschille omistettuja museoita ja näyttelyitä. Pari upeaa kirkkoa. Karnevaalin aikaan keväällä kaupungissa on valtavat bileet. Piipahda paluumatkalla Utrechtiin.
Turistisuus: **
Hoorn (30 min)
Arkkitehtuuriltaan hieman erilainen, pieni kaunis rantakaupunki. Täältä pääsee ajamaan myös museojunalla. Piipahda paluumatkalla Beverwijkiin ja/tai Haarlemiin.
Turistisuus: *(*)
Delft (1 h)
Jos käyt Haagissa, käy nyt saman tien Delftissä myös. Posliinistaan tunnettu kaupunki on muutenkin oikein mukava. Jos olet tervekroppainen, kiipeä Nieuwe Kerkin kirkontorniin ihastelemaan maisemia. Teknisen korkeakoulun pitämä tiedekeskus ei nyt ole mikään tajuntaa räjäyttävä, mutta kannattaa vierailla samantien sielläkin.
Turistisuus: ***
Yksittäisiä juttuja
Näillä paikkakunnilla on yksi yksittäinen nähtävyys, joka voi hyvinkin olla käymisen arvoinen, jos se aiheensa puolesta kiinnostaa sinua. Turistisuuspisteet annettu tälle yksittäiselle jutulle.
Venlo (2,5 h)
Maailman suurin puutarhamessutapahtuma, enemmän maailmannäyttelyä muistuttava 50 jalkapallokentän kokoinen Floriade, joka järjestetään vain 10 vuoden välein, tänä vuonna (2012) lokakuuhun asti. Amsterdamista valitettavasti melkoinen junamatka (me olimme yötä Maastrichtissä, tosin sinnekin on tunnin junamatka yhdellä vaihdolla).
Turistisuus: *****
Lisse (1 h 10 min)
Keukenhofin tulppaanit ovat yksi Hollannin tunnetuimpia nähtävyyksiä, joka itseltä on jäänyt vielä väliin. Monet ihastelevat, toisten mielestä blah. Maaliskuusta toukokuuhun kestävän tapahtuman kokokohta on Bloemencorso-kukkaiskulkue huhtikuun lopussa, mutta sitä kannattaa mennä katsomaan Haarlemiin.
Turistisuus: *****
Beverwijk (30 min)
Ainoastaan la-su auki oleva Bazaar on jotain aivan käsittämätöntä. Yli 2 000 kauppaa, joista yksi kauppakeskuksellinen pelkästään ns. etnistä roinaa plus ulkosalla tivolihenkistä meininkiä. Ei ehkä niinkään shoppailijalle, vaan WTF-kokemukseksi.
Beverwijkiin menee juna, mutta melkein suosittelisin ajamaan junalla Zaandamiin, tiputtamaan leukansa nähdessään aseman vieressä olevan hotellin (kts. kuva) ja ajamaan asemalta bussilla 59 suoraan Bazaariin. Paikasta ei voi erehtyä, sillä bussi tyhjenee täysin!
Turistisuus: ***
Dam-Looks
Muotiblogit ovat kovin suosittuja, niin ajattelin, että minunkin pitäisi nyt kesän kunniaksi hypätä kelkkaan. Tässä siis teille tuoretta katumuotia Amsterdamista. Kannattaa pukeutua näin, jos tulee tänne, ettei vaikuta liian turistilta.
Noita housuja voin kyllä vain kuolata. Nyyh.
Täällä ei juhannusta vietetä eikä siten vapaapäiviäkään heru, mutta Suomi tunnetusti menee moneksi viikoksi kiinni, ja se heijastuu minuunkin. Sain pienen jutun oikein kivaan lehteen sovittua ennen pyhiä, mutta yksi iso kustantamo harkitsee erästä projektiani (valitettavasti ei romaania) ja siten päätös mennee varmaan elokuun puolelle. Hermo! Parista muustakin paikasta odottelen tietoa selvästi pienemmistä asioista.
Ja odotan tässä nyt yhtä toistakin, ei-kirjoittamiseen liittyvää juttua, joka voi olla ihan suutari tai sitten muuttaa paljonkin. Yritän tietysti olla toivomatta liikoja, vaikka päässä myllää perinteinen spefi-kysymys: entä jos…
Kun työllä ei elä
Ostin Nälkäpalkalla-kirjan Kirjatorilta eurolla parilla vuosia sitten (jolloin en edes vielä edes tiennyt, kuka on Barbara Ehrenreich). Muuten en tietenkään olisi ostanut suomenkielistä käännöstä. Harmittaa, että ostin, koska käännös oli ihan kauhea ja se häiritsi kirjan lukemista. On vaikea edes arvioida kirjaa, kun tuntui, että se on samaan aikaan huono ja hyvä.
Kirjassa Ehrenreich, tunnettu feministikirjailija, ryhtyy fyysisen työn pariin. Lähinnä akateemista työtä tehnyt, itseään hyvin sekä henkisesti että fyysisesti ravinnut nainen elää useammassa eri Yhdysvaltain osavaltiossa ja työskentelee anonyymina minimipalkalla, esimerkiksi siivoojana ja myyjänä.
Tavoitteena ei ole bongata pienintä mahdollista palkkaa, vaan päinvastoin: ongelma on se, ettei Ehrenreich ole löytää töitä, joista saadulla palkalla hän pystyisi edes elättämään itsensä. Joidenkin kaupunkien vuokra-asuntotilanne on niin huono, ettei vaihtoehdoksi asuntovaunuttomalle jää kuin elää lahossa motellissa, joka pursuilee erilaisia oravaa pienempiä otuksia. Keittiön puutteessa ei voi oikein syödäkään mitään fiksua.
Paitsi että palkka on surkea, sitä ovat myös työolot. Riittävien tienestien saaminen vaatisi kaksi työpaikkaa, mutta voimat ovat kortilla ja vuorolistatkin annetaan vasta viime tingassa. Päivät voivat olla 11-tuntisia, taukoja ei katsota hyvällä eikä sairaana voi jäädä töistä pois. Esimerkiksi siivousfirmassa ei asiakkaan kotona saa edes juoda omasta vesipullosta, vaikka olisi ökypalatsi puunattavana tappohelteillä. Jotkut Ehrenreichin kollegat elävät särkylääkkeillä ja kultakalakekseillä.
Useimmat työt, dementia-asuntolan ruokahuoltoa huolimatta, ovat puuduttavan tylsiä ja monet fyysisesti raskaita. Asiakkaat halveksivat ja pomputtavat. Työvaatteet joutuu usein itse ostamaan, ja ensimmäisten viikkojen palkka saatetaan pidättää, ettei tuore työmuurahainen karkaa heti kättelyssä. Ammattiliitoilla luonnollisesti pelotellaan kuin pahimmillakin demoneilla. Pomot ovat nihkeitä, mutta useimmat työkaverit sentään solidaarisia ja auttavat jaksamaan.
Kirja on karua luettavaa ja muistuttaa siitä amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta, jota elokuvat ja TV-sarjat harvemmin näyttävät. Olisi ollut tosin hyvä, jos Ehrenreich olisi lisännyt ajatuksiaan projektista vielä pidempään sen päättymisen jälkeen, esim. muuttuiko hänen myöhempi elämänsä kokemuksen ansiosta.
Missä Amsterdamissa kannattaa käydä?
Lähiaikoina on vituttanut huolella, mutta yhdestä asiasta on lohtua: siitä, että asun täällä. Jos olet matkustamassa Amsterdamiin, kuten aika moni joskus on, tässä viisi paikkaa Amsterdamissa, joihin et luultavasti muuten törmäisi (ja joita ei ole useimmissa matkaoppaissa), mutta kannattaa törmätä. Kaikki paitsi ensinmainittu ovat myös täysin ilmaisia!
1. Yllätyksellisempi kanava-ajelu
Amsterdam on täynnä kanavaristeilyitä. Useimmat niistä ovat aika turistisia, mutta jos haluaa jotain vähän persoonallisempaa, kannattaa varata ajelu pienellä veneellä Boom Chicagosta Leidsepleiniltä, suositushinta noin 10 euroa. Valitettavasti kun kyselin näitä huhtikuussa, heillä ei ollut sillä hetkellä venettä käytössä, mutta ehkä nyt taas on.
2. Amstelpark
Unohda tylsä ja turistinen Vondelpark, Amstelpark on aivan älytön paikka. Se on hieman syrjässä, mutta metron varrella (RAI), ja sieltä löytyy mm. puiston ympäri ajava juna, hurmaava Galerie Papilon, kasvihuoneita, japanilainen puutarha, alppiruusutarha, labyrintti, pienoishuvipuisto, eläintila, “tietokoneistettu” leikkipuisto sekä albiinokenguruita (väitetysti piikkisikojakin, mutta eivät ole olleet kotona). Lapsille siis aivan ehdoton, mutta aikuistenkin kannattaa käydä.
3. Kylät
Amsterdamissa on useita pikkukyliä. Sloterdijk on hyvin pieni, mutta löytyy hämmentävästi Sloterdijkin aseman vierestä, aivan pilvenpiirtäjien tuntumasta. Sen löytää parhaiten ottamalla asemalta ratikan 12, sillä metrosta tai junasta sitä ei näe.
Isompia ovat pittoreski Sloten (aja 2:n päättärille ja etsi sieltä) sekä maalaishenkisempi Duivendrecht, jolla on oma metro- ja juna-asemansa (ei kuulu Amsterdamiin, mutta sijaitsee maantieteellisesti Amsterdamin ja Amsterdam Zuidoostin välissä).
Lisäksi pohjois-Amsterdamissa on useita kyliä, mutta niissä emme ole käyneet. Kartalta löytyy.
4. VU Hortus Botanicus
Hortus Botanicus on Amsterdamin keskustassa sijaitseva kasvitieteellinen puutarha, mutta VU-yliopiston viehättävä kasvitieteellinen puutarha on myös ihana, ja kaiken lisäksi ilmainen (auki vain arkisin 16:30 asti plus muutamana viikonloppuna vuodessa). Se sijaitsee lähellä 16:n ja 24:n päättäriä. Kannattaa yhdistää vaikka käyntiin Amsterdamse Bosissa, tai miksei Amstelparkissakin (bussi 62).
5. Muut puutarhat
Ei ehkä yllätä, että Amsterdamissa on monia siirtolapuutarhoita ja että ne ovat aivan ihastuttavia. Upein ja yksi suurimmista on Ons Buiten Amsterdamse Bosin kupeessa. Amstelglorie lähellä Overamstelin metroasemaa on myös valtava. Hieman lähempää keskustaa löytyy kiva myös Frankendaelin vierestä (Frankendaelkin on puutarha, muttei vedä vertoja tuolle siirtolapuutarhalle.)
Suosittelen myös Jordaanin kaupunginosasta Lijnbaangrachtia, jossa kerrostalot ja asuntolaivat tuntuvat kilpailevan siitä, kellä on överein terassi. Lopputulos on jotain viidakon ja puutarhakaupan kuvaston välistä.
Tunnetumpia nähtävyyksiä
Perinteisemmistä nähtävyyksistä Artiksessa ja Hortuksessa ei ole mitään vikaa, mutta Heineken Experienceä en ole koskaan ymmärtänyt. Anne Frankin talossa en ole käynyt, sinne on aina hirveät jonot. Tiedekeskus Nemossa olen ollut vain katolla, josta on mahtavat näköalat. Boom Chicagon komediat ovat yleensä hyviä, mutta ruoka ei ole kovin kummoista.
Amstelparkin lisäksi puistosuosikkejamme ovat Sloterpark, Flevopark, Westerpark ja Sarphatipark. Kaksi ensimmäistä ovat villimpiä, joissa voi nähdä vaikka mitä eläimiä, Sarphati on enemmän sievä pieni kaupunkipuisto, Westerpark jostain siitä välistä.
En ole käynyt kovin monessa museossa, mutta paras on ollut Tropenmuseum eli tropiikkimuseo Oosterparkin kupeessa. Amsterdam Museum Spuilla on sekin ihan mielenkiintoinen. Retropelimuseo ja optisen taiteen museo ovat OK, mutta pieniä ja edellämainittu on aivan ylihinnoiteltu.
Chinatownia keskustassa kannattaa ihmetellä, vaikkei siinä paljoa näkemistä ole. Sieltä kaupungin parhaat thairuoat (Bird) ja kiinalaiset (New King). Suositeltavaa ehdottomasti myös niille, jotka eivät pidä Suomen “kiinalaisesta!” Tietenkin kannattaa syödä myös indonesialaista, jota saa joka paikasta.
Albert Cuypstraatin Bazar-ravintola on “muslimidisko”-sisustuksineen käymisen arvoinen ja ruokakin maistuu. Länsimaailman ainoa pohjoiskorealainen ravintola Pyongyang löytyy Osdorpin lähiöstä. Kallis mutta hyvä.
Toreista suosittelen eniten etnistä Dappermarktia, turisteille tuntemattomampaa Ten Katemarktia, Lindengrachtin lauantaitoria, Spuin kirjakirpparia (pe), kangas/vaatepainotteista Noordermarktia/Lapjesmarktia (Westerstraatilla ma), vaikka ei Albert Cyupissa, Bloemenmarktissa tai Waterloopleinissäkään mitään vikaa ole. Kauppakaduista 9 Straatjes, Rozengracht ja Haarlemmerdijk.
8.7. järjestetään kirjamarkkinat Boeken op de Dam ja 19.8. Boeken aan de Amstel (Waterloopleinin luona). Näissä ja Spuilla on paljon myös englanninkielisiä kirjoja. Sunday Market -käsityötori Westergasfabriekissa kuukauden 1. sunnuntaina ei todellakaan ole mikään mummojen tori. Kesäisin samoin kuukauden 1. sunnuntaina Trammeland-päiväteknobileet Sloterdijkin asemalla.
Yöelämää emme niin harrasta, mutta parhaat bileet löytyvät OT301:stä (myös leffafestareita, keikkoja ja vaikka mitä) ja Ruigoordin kylästä joukkoliikennekartan aivan luoteisnurkasta (bussi 82). Kahviloista on vaikea valikoida mitään erityisiä, lähes kaikki ovat hyviä ja kohtuuhintaisia. Kaupungin hienoin vessa on muutenkin tyylikkäässä Dwaze Zaken -kahvilassa ihan aseman kulmilla.
Joka sunnuntai ajaa Haarlemmermeerstationilta museoratikka Amstelveeniin, mutta tätä emme ole vielä käyneet tutkailemassa.
En valitettavasti jaksanut kaikkia juttuja linkittää, mutta useimmat webbiosoitteet ovat paikannimi.nl. Tästä on tulossa kolmiosainen matkailusarja, loput kaksi osaa myöhemmin. Kysymyksiä aiheesta voi esittää kommentteihin ja vastaan mahdollisimman pian.
EDIT: 27.5.2014 Olen viivannut yli ne jutut, jotka on kokonaan lopetettu. Osaa tapahtumista järjestetään yhä, mutta koska tämä on 2012 kirjoitettu teksti, päivämäärät saa etsiä uudestaan. Veneen ja ratikan nykytilasta en tiedä.
Leikkauksia, ohjuksia ja mellakkapoliiseja
Uusimmassa Tukilinja-lehdessä on artikkelini siitä, miten Briteissä karsitaan rajusti vammaistukia ja miten vammaiset kokevat, että yhteiskunta ja media demonisoivat heitä. Artikkeli ei ole vielä netissä, mutta lehti on luettavissa verkossa näköislehtenä seuraavan numeron ilmestyttyä, eli noin elo-syyskuun ajan, linkkaan sitten kun se on. Lehdessä on muuten myös kolumnini siitä, mitä eroa on vammaisaktivismilla ja pitkäaikaissairausaktivismilla (arvaatko?).
Vammaiset ovat kaikkein huonoimmassa asemassa. Itsemurhia vammaistukiuudistusten takia on tehty paljon ja pelätään, että jopa sadattuhannet joutuvat kodittomiksi. He eivät kuitenkaan ole ainoita. Koska juttu on vammaisten koulutusta ja kuntoutusta käsittelevässä lehdessä, siinä ei käsitellä niinkään sitä, miten muu sosiaaliturva ja “hyvinvointiyhteiskunta” yritetään ajaa alas, esimerkkinä julkinen terveydenhuolto NHS.
Brittien tilanne on aivan kamala, vaikka siitä ei juuri muiden maiden mediassa puhutakaan. En ainakaan nähnyt yhdenkään suomalaislehden uutisoivan viimeisimmästä skandaalista, jossa työttömät pantiin palkattomaan työhön kuningattaren juhlia varten, he joutuivat yöpymään sillan alla ja vaihtamaan vaatteita muiden nenän edessä. Vessaankaan ei päässyt.
Viime kesän valtavat mellakat kyllä saivat julkisuutta (koska ne vaikuttivat tarpeeksi “sattumanvaraisilta”), mutta ne olivat jäävuorten huippu. Koko ajan siellä pyörii Occupyä, UK Uncutia ja muita protesteja ja jättimielenosoituksia, joissa tietenkin poliisi tyypillisesti kohtelee mielenosoittajia laittomasti, mutta valtaosaa ihmisistä ei kiinnosta ja BBC yms jättävät nämä uutisoimatta.
Rahaa ei liikene vammaisille tai muille heikompiosaisille, mutta sitä riittää kyllä kuninkaallisten juhlimiseen sekä esimerkiksi ohjusjärjestelmien asentamiseen olympialaisia “turvaamaan”. Mitä vittua, oikeasti? Ohjuksia olympialaisiin, asuintalojen katoille, miten niin voi tehdä?
Se on se kysymys, joka Brittien asioista lukiessa tulee yleensä päällimmäisenä mieleen. Mitä vittua, miten noin voi tehdä? Briteissä voi näemmä tehdä melkein mitä vaan. Sen kun tekee.
En ole nähnyt paljoa keskustelua myöskään Skotlannin itsenäistymishaaveista. En ole perehtynyt siihen, onko tämä missään määrin realistista, mutta en ihmettele halua yhtään. Olen käynyt Skotlannissa ja Englannissa, Skotlannista pidin (ja skotlantilaiset tekivät minuun erittäin syvän vaikutuksen), Englanti oli hirveä paikka.
Skotlannin kannalta itsenäistyminen olisi erittäin hyvä juttu. Loppujen Yhdistyneiden Kuningaskuntien kannalta asia on kaksipiippuisempi. Skotlannissa on perinteisesti ollut vahva tuki vasemmistopuolueille, joten maan erkaneminen unionista parantaisi poliittisen oikeiston asemaa.
Se voisi olla viimeinen niitti maan arkkuun. Tosin päin helvettiä siellä mennään kyllä iloisesti muutenkin.
Aina häviää
Viime aikoina on ollut harvinaisen mälsää. Jatkuvaa taistelua erilaisia sairauksia vastaan, aina altavastaajana. Erinäiset hermoja koetelleet hammas/purentaongelmat nyt varmaan saadaan vielä kuntoon, mutta diabetes insipiduksen raju paheneminen lienee pysyvää, samoin kuin yli puoli vuotta kestänyt kuntoni yleinen romahtaminen. Yleensä olen aina hyvällä tuulella, mutta nyt viime aikoina on lähinnä vituttanut. Paljon.
Sanottakoon, ettei diabetes insipidus eli “vesitystauti” ole puolikaimaansa sokeritautiin verrattuna kovin kamala sairaus. Lisämunuaisten vajaatoiminnan kanssa yhdistelmä on vaarallinen, mutta periaatteessa DI hoituu yhdellä lääkkeellä (joka tosin aiheuttaa jalkoihin turvotusta, jota vastaan olen vuosia taistellut, pahimmillaan lähes täysipäiväisesti).
On vain iso kynnys siirtyä satunnaislääkityksestä jatkuvaan. Myöntää, että jälleen on yhdellä rintamalla häviämässä, jälleen on tullut lisää vaurioita, jotka eivät korjaannu. Kun päivässä syö yli 20 pilleriä, yhden tai parin lisääminen ei pitäisi juuri tuntua, mutta kyllä se tuntuu. Menee niin paljon voimia vain siihen, että saa itsensä pidettyä edes hengissä.
Jatkuvasta taistelusta huolimatta tappioita on aina enemmän kuin voittoja. Viime marraskuun jälkeen tahti on vain kiihtynyt. Olenko hävinnyt lopullisesti? Siltä pahasti näyttää.
Myös B12-vitamiinipistokset olivat karvas pettymys. Tiesin hyvin, että ne eivät välttämättä toimi, mutta en ole kuitenkaan miltään hoidolta toivonut niin paljoa yli viiteen vuoteen. (Aikoinaan B12-tabletit piristivät minua hurjasti, mutta vaikutus lakkasi, eikä koskaan palautunut.) Nyt olisin todella kaivannut, tarvinnut sitä lisäenergiaa.
En osaa kaivata elämää terveenä, mutta kaipaan elämääni ennen viime marraskuun 23. päivää, jonka jälkeen mikään ei ole ollut entisensä. Kolmea hormonilääkitystä on lisätty, yksi jopa ~tuplattu, mutta vielä ollaan kaukana kunnosta, jossa olin sitä ennen.
Tällä hetkellä syön lähinnä kertakäyttölautasilta tai käytetyiltä lautasilta, jotta tiskiä säästyy. Olen ottanut käyttöön sähköposteihini vastaamisessa ns. haimasyöpäpolitiikan, koska san tosi paljon viestejä esimerkiksi pitkäaikaissairailta. En vastaa tällä hetkellä kuin töideni kannalta olennaisiin viesteihin, kavereiden viesteihin, fanipostiin sekä hengenvaarallisista sairauksista kärsivien (kuten haimasyöpä) maileihin. :-P Harmittaa, mutta en muutakaan voi.
No, Haarlemissa viime viikonloppuna oli sentään kivaa. En uskonut, että koskaan hehkuttaisin kirkkourkuja, mutta ne olivat melkoiset urut, joita Mozart, Händel jne ovat käyneet soittamassa.
Söimme ravintolassa, jonka omistajalta Wouterilta (katso kuva!) saimme maailman innostuneinta ja avuliainta palvelua. Hän perusti paikan viime syksynä vain 21-vuotiaana ilman muuta kokemusta ravintola-alalta kuin Mäkkäri! Nyt hänen ravintolansa tarjoilee fiinejä lähiruoka- ja sesonkipainotteisia herkkuja. Erityisesti on panostettu kasvissyöntiin ja muihin erikoisruokavalioihin.
Viime viikonloppuna piti myös kirjoittaa, mutta en vain pystynyt. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin 95 % valmis novelli lojumassa kovalevyllä viikkokausia! Turhautuminen, se on päivän sana. Vuoden sana.
Jo nyt hirvittää, miten NaNoWriMon käy. Tai seuraavan tietokirjani (nykyisenkin kanssa on ihan tarpeeksi vaikeaa). Tulisi nyt vaihteeksi edes jotain kivoja uutisia vaikka uran suhteen, mutta ei, ainoastaan huonoja.
Jotain olen sentään kuukausien ähräämisen jälkeen saanut valmiiksi: englanninkielisen cripfic-sivuni.
Koukuta lukijasi
En varmasti olisi lukenut Les Edgertonin kirjaa Hooked: Write Fiction That Grabs Readers at Page One & Never Lets Them Go, ellen olisi saanut sitä ilmaisena e-kirjana NaNoWriMon aikaan, yhdessä kuuden muun kirjoitusoppaan kanssa. Nimensä mukaisesti se keskittyy romaanien ja novellien alkuihin.
Useimmat kirjoittajat eivät koe, että heillä olisi ongelmia aloittaa tekstiään. Keskikohta tai joskus loppu on se, missä alkaa tökkiä, mutta alut sujuvat kuin leikiten. Todellisuudessa moni ei kuitenkaan kiinnitä tarpeeksi huomiota alkuihin, vaikka ne ovat se kohta, jossa lukija – tai kustannustoimittaja – todennnäköisimmin lakkaa lukemasta.
Yleisin virhe alussa on, että se ei ole tarpeeksi kiinnostava. Se alkaa väärästä kohdasta (yleensä liian aikaisin), se ei herätä lukijassa kysymyksiä (ensimmäisestä lauseesta lähtien), siinä on liikaa ekspositiota ja muita hidastavia osia. Kuvailu tai taustatarina ei ole hyvä tapa aloittaa!
Kirja korostaa sitä, ettei alussa saa olla juuri lainkaan taustoja, ei varsinkaan infodumppeja. Joissain genreissä sallitaan enemmän, mutta yleensä hyvin vähän. Taustoja voi ottaa varovasti mukaan, jos ne kytkeytyvät luontevasti tarinaan, niitä tulee vähän kerrallaan ja ne ovat erityisen mielenkiintoisia (sisällöltään tai kirjoitustyyliltään).
Kuvailussa pitää keskittyä yksittäisiin, tarkkanäköisiin, paljon kertoviin yksityiskohtiin. Jos esimerkiksi sanotaan, että joku oli viidettä kertaa naimisissa, se kertoo lukijalle kaiken oleellisen näistä avioliitoista ilman tarkempaa kuvailua. Joskus yksittäinen sana kuten “taas” voi lisätä paljon informaatiota (ja/tai lukijan kysymyksiä) lauseeseen.
Tekstin ensimmäiseen lauseeseen keskitytään paljon. Tässä on erityisen ilahduttava nähdä, että esimerkit eivät ole vain maailmankirjallisuuden klassikoista (joista monet tunnetaan nimenomaan ensimmäisistä riveistään), vaan tuntemattomampia romaaneja ja novelleja. Sama koskee kirjan muitakin osia.
Esimerkkejä on varsin runsaasti, yleensä hyvin lyhyitä, enintään parin kappaleen mittaisia. Kirjan lopussa on kysytty myös agenttien mielipidettä.
Tämä ei ole erityisen mieleenpainuva kirja eikä lukiemieni kirjoittamisoppaiden parhaimmistoa, vaikka ei siinä juuri vikaakaan ole. En välttämättä suosittelisi sitä hankkimaan, kun parempiakin teoksia löytyy. Toisaalta jollekulle tylsä alku voi olla juuri se kriittinen tekijä, joka on muuten lupaavan kässärin julkaisun tiellä. Ja Goodreadsissa tästä on kyllä tykätty.
Tarinat vailla loppua
Luin nyt viime viikolla useita englanninkielisiä “amatöörikirjallisuuslehtiä” verkossa ja tulin siihen tulokseen, että on paljon ihmisiä, jotka kirjoittavat tosi hyvin, mutta eivät silti osaa kirjoittaa.
Mitä ihmettä sitten tarkoitan tällä? Tuli vastaan vaikka kuinka paljon novelleja, joissa oli hyvä ääni/kirjoitustyyli, paljon osuvia havaintoja ja ajatuksia sekä tarkkanäköistä kuvailua, usein näppärää, aidonoloista dialogiakin. Silti niistä saattoi puuttua kokonaan koukku ja konflikti. Tarina ei koskaan alkanut tai vähintään ensimmäiset kolme kappaletta kuvailtiin vaikkapa päähenkilön asuntoa (vaikka se ei olisi tarinan kannalta kovin olennainen).
Osa novelleista ei tuntunut tarinoilta ollenkaan vaan ns. vigneteiltä. Minulla ei ehdottomasti ole mitään juonettomia novelleja vastaan, olenhan kirjoittanut sellaisia itsekin, mutta mielestäni juonettoman tarinan pitää olla sitten jotenkin idealtaan omaperäisempi ja/tai kerronnan todella sykähdyttävää (ja/tai koukun olla nimenomaan siinä, että mitään ei tapahdu).
Ihan liikaa tuli vastaan tekstejä, jotka olivat tasoa “Mies ruokkii lintuja. On kaunis kesäpäivä. Mies miettii entistä elämäänsä, jonka suhteen linnut ovat allegoria. Vihdoin hän oivaltaa sen. Mies menee takaisin sisään. Loppu.” Tällöin oivalluksen pitää olla todella mullistava, ettei lukija pety.
Joissain novelleissa oli kyllä tarina, mutta siihen ei tuntunut olevan mitään mielekästä loppua. Tai kyseessä olisi voinut olla ihan juonellinen tarina, mutta lopun puuttuminen sai sen vaikuttamaan vigneteltä.
Muutama näistä minun mielestäni torsoista novelleista oli jopa voittanut jotain novellipalkintoja tai ollut sellaisiin ehdolla.
Ja sitten joistain minun novelleistani (ja joskus romaaneistakin) on valitettu, että tarinalla ei ole riittävän selkeää loppua. Häh.
P.S. Näemmä tämä oli jo 200. postaus tässä blogissa. :-o
