Kun työllä ei elä
Ostin Nälkäpalkalla-kirjan Kirjatorilta eurolla parilla vuosia sitten (jolloin en edes vielä edes tiennyt, kuka on Barbara Ehrenreich). Muuten en tietenkään olisi ostanut suomenkielistä käännöstä. Harmittaa, että ostin, koska käännös oli ihan kauhea ja se häiritsi kirjan lukemista. On vaikea edes arvioida kirjaa, kun tuntui, että se on samaan aikaan huono ja hyvä.
Kirjassa Ehrenreich, tunnettu feministikirjailija, ryhtyy fyysisen työn pariin. Lähinnä akateemista työtä tehnyt, itseään hyvin sekä henkisesti että fyysisesti ravinnut nainen elää useammassa eri Yhdysvaltain osavaltiossa ja työskentelee anonyymina minimipalkalla, esimerkiksi siivoojana ja myyjänä.
Tavoitteena ei ole bongata pienintä mahdollista palkkaa, vaan päinvastoin: ongelma on se, ettei Ehrenreich ole löytää töitä, joista saadulla palkalla hän pystyisi edes elättämään itsensä. Joidenkin kaupunkien vuokra-asuntotilanne on niin huono, ettei vaihtoehdoksi asuntovaunuttomalle jää kuin elää lahossa motellissa, joka pursuilee erilaisia oravaa pienempiä otuksia. Keittiön puutteessa ei voi oikein syödäkään mitään fiksua.
Paitsi että palkka on surkea, sitä ovat myös työolot. Riittävien tienestien saaminen vaatisi kaksi työpaikkaa, mutta voimat ovat kortilla ja vuorolistatkin annetaan vasta viime tingassa. Päivät voivat olla 11-tuntisia, taukoja ei katsota hyvällä eikä sairaana voi jäädä töistä pois. Esimerkiksi siivousfirmassa ei asiakkaan kotona saa edes juoda omasta vesipullosta, vaikka olisi ökypalatsi puunattavana tappohelteillä. Jotkut Ehrenreichin kollegat elävät särkylääkkeillä ja kultakalakekseillä.
Useimmat työt, dementia-asuntolan ruokahuoltoa huolimatta, ovat puuduttavan tylsiä ja monet fyysisesti raskaita. Asiakkaat halveksivat ja pomputtavat. Työvaatteet joutuu usein itse ostamaan, ja ensimmäisten viikkojen palkka saatetaan pidättää, ettei tuore työmuurahainen karkaa heti kättelyssä. Ammattiliitoilla luonnollisesti pelotellaan kuin pahimmillakin demoneilla. Pomot ovat nihkeitä, mutta useimmat työkaverit sentään solidaarisia ja auttavat jaksamaan.
Kirja on karua luettavaa ja muistuttaa siitä amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta, jota elokuvat ja TV-sarjat harvemmin näyttävät. Olisi ollut tosin hyvä, jos Ehrenreich olisi lisännyt ajatuksiaan projektista vielä pidempään sen päättymisen jälkeen, esim. muuttuiko hänen myöhempi elämänsä kokemuksen ansiosta.
7 Responses “Kun työllä ei elä”
Hih, luulin tätä avatessani, että kyse on kirjoittajan pienistä palkkioista… siitä ettei kirjoittamalla elä.
Se on saatettu tarkoittaa monitulkintaiseksi. ;-P
Minäkin luulin, että kirjoitat omasta kirjoittamisestasi :D Ainakaan minä en (vielä, kenties milloinkaan) elä kirjoitustyöllä. Mutta kiinnostavan kuuloinen kirja!
Gilmoren tytöt -sarjan matriarkan tapauksessahan tästä kotiapulaisten kohtelustahan tehdään aikaa rankkaa pilaa, kun rouva Gilmorella ei ole yhdessäkään jaksossa samaa piikaa. Rouva G. kun antaa potkut heille mitä naurettavimmista syistä. Yksi kävelee liian kovaäänisesti, toinen ei avaa ovea ensimmäisen kellonsoiton jälkeen jne. Joku oli liian ystävällisissä väleissä perheen tyttärentyttären kanssa -> luokkaero oli liian suuri. Ok, rouva G. on tavallaan sarjan pahis, mutta toisaalta, kun tietää, millainen tilanne monilla jenkkilässä on, jossain vaiheessa se vitsi alkaa tuntua hieman kyseenalaiselta. :/
Hyvä, ettet kirjoittanut kirjailijoiden talousahdingosta. :)
Kiinnostava kirjaesittely, kiitokset taas. Olen kuullut tästä kirjasta ennenkin, muttei ole tullut vielä luettua. Harmi että suomi-käännös on kökkö, mutta jospa tuon saisi joskus läpi kahlattua kumminkin.
Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, vaikka suomennos onkin kökkö. Tämä on todella karua kertomaa siitä, millaista elämä Jusalan kultamailla on melko monelle tälläkin hetkellä. Hirrrrveää selviytymistaistelua, varsinkin naiselle! Suositan.
Ja yleensähän nämä minimipalkkaiset eivät koskaan pääse ääneen. Leffoissa he ovat vain sivuhenkilöinä, tarjoilemassa päähenkilöille pikkukaupungin kämäisessä lounaskuppilassa niitä rasvaa tirsuvia annoksia, jotka jäävät syömättä, kun pitää lähteä ammuskelemaan pahiksia. :-P