Kompastuksia
Amu Urhonen on eräs Suomen tunnetuimpia vammaisaktivisteja ja siksi halusinkin ehdottomasti saada käsiini hänen kirjansa Kompastuksia. (Jostain syystä vammaispoliittisissa tietokirjoissa on muuten pakko olla kansikuvassa pyörätuolisymboliin perustuva hahmo, tai siltä ainakin tuntuu saatuani lähiaikoina erään toisenkin sellaisen kirjan…)
Kompastuksia on julkaistu Into-pamflettisarjassa, mutta minusta se on ehkä vielä enemmän esseekokoelma kuin pamfletti, jos nyt sanan merkityksen ymmärrän. Ei sillä, kyllä se on kantaaottava, mutta ehkä kuitenkin vielä tärkeämpi tietopakettina ihmisille, jotka eivät tiedä paljoa vammaisuudesta.
Kompastuksia koostuu noin tusinasta artikkelista, jotka käsittelevät oikeastaan kaikkia vammaisuuden osa-alueita, kuten vammaisten kohtelua ja heihin kohdistuvia asenteita, yhteiskunnan tukea, vammaisuutta opiskelu- ja työelämässä, apuvälineitä, esteettömyyttä, vammaisten seksuaalisuutta, parisuhteita ja vanhemmuutta, vaikka kaikelle ei olekaan omistettu omaa artikkelia.
Teoksessa käsitellään monenlaista vammaisuutta, mutta koska Urhonen on ollut syntymästään asti liikuntavammainen, perspektiivi on tietysti erilainen kuin muulla tavalla vammaisella, vaikkapa minulla, olisi. Painopiste on nimenomaan Suomessa.
Kyseessä on teos, joka minusta jokaisen suomalaisen kannattaisi lukea, sillä se on vain reilu satasivuinen ja varsin helppolukuinen, mutta auttaa tervekehoista ymmärtämään vammaisasioita ihan eri tavalla. Ja vammaiskysymyksiä riittää kaikilla elämän alueilla!
One Response “Kompastuksia”
Kiitos vinkistä! Pitää lainata kirjastosta, kun seuraavan kerran käyn. Nämä asiat ovat alkaneet askarruttaa itseänikin enenevässä määrin “sattuneista syistä”, kirjaimellisesti sattuneista, heh.