Varo mitä toivot
Viime vuoden kesä-heinäkuu meni pitkälti kirjoittaessani Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjaa, joka venähti huimasti laajemmaksi kuin alunperin oli tarkoitus. Tein usein 15-tuntisia päiviä ja parhaimmillaan syntyi 20 000 sanaa kahdessa viikossa. Se on aika paljon tekstiltä, joka vaatii jatkuvaa tutkimustyötä. Ei voi vain naputella päästään, kuten romaania.
Päätin, että seuraavana kesänä en tekisi yhtä paljon töitä, jotta ehtisin enemmän nauttimaan Hollannin kesästä. Eipä sillä, viime vuoden kesä oli surkea. Huhtikuu oli ihana (minulla oli jo huhtikuussa selvät rusketusraidat jaloissa, enkä rusketu kovin hyvin) ja toukokuukin taisi olla kiva, mutta kesäkuun 1. viikon jälkeen lässähti pariksi kuukaudeksi. Suurimman osan heinäkuuta oli 12-15 astetta ja satoi.
Be careful what you wish for. Kuinkas sitten kävikään? Tälle kesälle tuli hommia ihan yhtä paljon kuin edelliselle, kiitos kuntoni romahtamisen. Mutta sain kyllä lomaa – sairaslomaa (josta en toki saa mitään rahaa). Murehdin pitkään sitä, miten paljon kuntoni huononi marraskuussa ja sitten kesäkuun alussa se romahti vielä paljon lisää.
Nytkään säät eivät ole olleet kovin kummoiset – kaatosateita on piisannut -, mutta töitä riittää ja toisaalta kehno vointi on pitänyt minut paljolti sisätiloissa. Fyysinen kuntoni ei ole kovin radikaalisti heikentynyt siinä mielessä, että hyvänä päivänä kävelen edelleen yli 5 km, mutta joinain päivinä lyhyempikin tökkii, etenkin päivisin. Kroppani herää usein kuin taikaiskusta 18-20 aikoihin, mutta torille en välissä päässyt moneen viikkoon.
Nyt lähiaikoina olen pystynyt taas hieman enemmän lukemaan, välissä se ei oikein onnistunut (tai jos olisin pystynytkin lukemaan, olin työkunnossa, nyt pystyn usein lukemaan, mutta en tekemään töitä). Se säästää hermoja paljon. Nauhuri on onneksi täynnä leffoja, mutta olen kyllästynyt toljottamaan niitä. Välillä ei ollut kolmeen viikkoon kuin yksi “hyvä” päivä ja sekin olisi ennen viime marraskuuta luokiteltu huonoksi.
Tällä hetkellä aktiivista aikaa on päivässä 1-3 tuntia, yleensä iltaisin ja joskus aamuisin tai päivällä. Pystyn siis yhä kirjoittamaan – tietysti paljon vähemmän kuin ennen. “Huvikirjoittaminen” menee paljolti viikonloppujen puolelle, koska arkisin pitää tehdä töitä jos pystyy, vaikka kello olisi 22. (Blogeja kirjoittelen siis silloin, kun en ole riittävän hyvässä kunnossa tekemään mitään hyödyllisempää.)
Sain valmiiksi viime lokakuussa(?) aloitetun 3 500 sanan eeppisen scifinovellini (loppurutistus vei vain noin 1,5 kk…) ja pari muuta novellia. Työn alla on vielä jokunen novelli ja vähän runojakin.
Olen suunnitellut paljon myös seuravaaa romaaniani, vaikka NaNoWriMoon on vielä aikaa. Yleensä aloitan tehokkaan suunnittelun vasta elokuun tienoilla, mutta nyt aivotyö on ollut tehokas tapa hyödyntää aikaa, jolloin pystyn ajattelemaan, mutta en kirjoittamaan.
Olen tehnyt paljon myös tutkimustyötä sen suhteen. Kirjahan käsittelee osittain muinaista Egyptiä, vaikka ei tapahdu siellä, vaan nykyajassa. Yksi kirja on luettavana nyt, toinen on hankittu. Reissu Leidenin historiallisen museon muumioita ja muita ihmettelemään on viivästynyt, mutta toteutuu toivottavasti tänä viikonloppuna. Berliinin Egypti-museoon on tarkoitus päästä reilun kuukauden päästä.
Olen miettinyt myös liikaa tulevaa leffakässäriäni, joka piti kirjoittaa alunperin ScriptFrenzyssä ensi huhtikuussa. ScriptFrenzy on kuitenkin lopetettu, joten en tiedä, kirjoitanko sen silti silloin vai muuhun ajankohtaan.
Tämäkin projekti vaatisi kuitenkin paljon historiallista tutkimustyötä. Sapettaa, kun tärkein aineisto löytyy Yalen arkistoista, 120 laatikkoa, mutta enhän minä sinne mitenkään pääse. En ole koskaan ollut mikään historiafriikki, vaikka voisi ehkä kuvitella. Nämä projektit vain valitsivat minut.
Kääntötyöt lopetan varmaankin saatuani tämän kirjan käännettyä loppuun. Myös lehtikirjoittamista, josta ehdin keväällä taas innostua, pitänee vähentää reilusti, jotta pystyn keskittymään olennaiseen, eli kirjoihin. Toinen olennainen on tämä kaupunki (ja Hollanti muuten), mutta ehkä sitä ehtii vielä nähdä.
8 Responses “Varo mitä toivot”
No voih..toivon sinulle voimaantumista!! Kuulostaa silti siltä, että olet saanut paljon aikaan!
Kiitos. Ainakin pääni sisällä. ;-P
Toivon myös voimia sinulle. Minustakin kuulostaa siltä, että olet saanut tehtyä tosi paljon huonosta kunnosta huolimatta. Egypti-ideasi kuulostaa kiinnostavalta!
Kiitos. Jostain syystä ihmiset aina sanovat minulle tuota, että “kuulostaa että saat paljon aikaan”. En tiedä miksi? No, jossain vaiheessa tietysti sainkin, mutta sitä ennen ja sen jälkeen.
Kun aktiivinen aika päivässä kutistuu 80 % ja siihen pitäisi mahduttaa kaikki pakollisetkin jutut, esim. kotityöt, kaupassa käynnit sun muut. Ja suurin osa tuosta ajasta on mennyt siihen kirjakäännökseen. Parissa kuukaudessa noin 2 000 sanaa fiktiota ei nyt mielestäni ole ihan huikea saavutus.
Minuun verrattuna ainakin saat paljon aikaan. :) Kun ottaa huomioon, miten vähän aikaa sinulla on käytössä esim. kirjoittamiseen, niin käytät sen ajan kyllä tehokkaasti. Itsellä tuppaa menemään siihen, että projekteja on liikaa enkä osaa kunnolla tarttua oikein mihinkään.
Kun aikaa on vähän, se on pakko käyttää tehokkaasti. Lienee sama ilmiö, kuin mistä NaNoWriMon perustaja Chris Baty puhuu. Hänen mielestään NaNoWriMo on sitä helpompaa, mitä kiireisempi on. Jos raivaa kuukautensa tyhjäksi, päätyy vain surffailemaan Wikipediaa ja kaivelemaan varpaitaan. Aiemmin sain kyllä tosi paljon aikaan, oikeastaan aamusta iltaan, koska tiesin, ettei se aika ollut itsestäänselvyys. Eikä selvästi ollutkaan. Motivaationi on rautainen, keho vain pettää.
Apua!, sinä kävelet päivässä enemmän kuin minä. Ennen koiramme nivelrikkoa tein 2-3 tunnin lenkin joka päivä. Myös 84 vuotias äitini kävelee joka päivä 5 kilometria, vaikka on vasta pari vuotta siitä, kun hän painoi 35 kiloa ja oli rankoissa syöpähoidoissa. Siis en tajua, mikä saamattomuus minuun on iskenyt…On kuin en muka ehtisi lenkille.
Pitää todellakin varoa, mitä toivoo: Minä rakastan sadetta ja vihasin kahta edellistä kuivaa -37 astetta suvea, jotka vietin päivät kellarissa ja yöt kastellen isoa puutarhaa. Nyt rukoilin sadetta, mutta taidamme valua puutarhoinemme Päijänteeseen ja Suuriruhtinatar Olgakin on ihan masentunut eikä viihdy yhtään ulkona. Siis koira, joka ui, mutta märällä nurmikolla nostelee tassujaan loukkaantuneena kuin kissa.
Saat sinä paljon aikaan: Se on fakta.
Kävelen yleensä joka päivä (ellei ole aivan karsea sää) sellaiset 1,5-2,5 km. Ehkä kolmekin? Joskus saattaa tulla tehtyä kaksi lenkkiä samana päivnä, mutta harvemmin nykyään, koska yleensä olen kunnossa vain iltaisin.
Yli 4 km määriä tulee käveltyä lähinnä, jos on jossain muussa kaupungissa käymässä tai muuten “reissussa”. Sellaisia on vaikea laskea, mutta joskus on tullut Google Mapsiin piirrettyä reitti, sen avulla näkee helposti kävelemänsä matkan, jos muistaa reittinsä.
On vähän turhauttavaa kuitenkin, etten jaksa kävellä enempää, koska meiltä on noin 2-2,5 km päässä tosi monta todella kivaa juttua, mm. laskutavasta riippuen jopa neljä ihanaa puistoa, joihin kävelisimme varmaan mieheni kanssa koko ajan, jos olisin terve. Tällä hetkellä ne ovat juuri liian kaukana. Tietysti osaan voi kävellä ja tulla bussilla/ratikalla/metrolla takaisin, mutta ei se ole ihan sama.
Heh, minä taas ajattelin toiveikkaasti, että “viime kesä oli sen verran sateinen, että tämä kesä ei mitenkään voi olla yhtä sateinen!” Sadepäivien määrä lienee samaa luokkaa, mutta viimeisen parin viikon aikana on kyllä ollut ihan älytön määrä sellaisia päiviä, jolloin sataa aivan kaatamalla, usein tuntikausia.
Hollantilaiset ovat ristineet tämän kesän nimellä “horrorzomer”. Kaikki odottavat elokuuta, koska tilastollisesti “huonoa heinäkuuta seuraa lähes aina hyvä elokuu” (päti kyllä viimeksikin paikkansa). No, ne luvatut hyvät säät tulevat varmaan sitten 1. ja 4. viikoilla kun olemme pois maisemista…