Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
Tämä kirja on jakanut mielipiteet, tai oikeastaan kerännyt enemmän negatiivisia arvioita. Jopa monet Erlend Loe -fanit ovat haukkuneet sitä. Minulle Erlend Loen Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa kyllä maistui, vaikka se ei yltänytkään ehdottoman Loe-suosikkini Dopplerin tasolle. Kirjan suomalainen kansikin on varsin oivallinen.
Kirja kertoo Telemannista, joka rakastaa teatteria ja kirjoittaa sitä koko ajan, tai ainakin ajatuksissaan. Käytännössä paperille päätyy vain yksittäisiä sanoja, jotka ovat teatteria. Teatterin lisäksi Telemann haaveilee pakkomielteisesti Nigella Lawsonista.
Telemannin vaimo raahaa miehensä lomalle Saksaan, joka Telemannin mielestä on kamala natsimaa. Toraa aiheuttaa sekin, että Telemann kutsuu lomailukaupunkia Google Translaten antamalla nimellä Mixing Part.
Kirjaa on haukuttu monestakin tekijästä. Joidenkin mielestä se on vaikea lukea, koska dialogia on vain lätkitty peräkkäisille riveille ilman mitään ajatusviivoja, lainausmerkkejä tai osoitusta siitä, kuka sanoo mitäkin. Kun kerralla puhuu vain kaksi henkilöä vuorotellen, minusta sitä oli helppo seurata.
Siitä on valitettu, että kaikki kirjan henkilöt ovat vastenmielisiä. Ei minusta. Telemann on höperyyksissään ja pakkomielteissään oikein sympaattinen.
Kirja on myös erittäin lyhyt, koska se enimmäkseen lyhyitä dialogirivejä ja siten “tyhjää täynnä”. Minusta kuitenkin hauska lukukokemus.
