Lääkäreiden kierot fantasiat

Marian ilmestyskirjan lukeneet ehkä muistavat, millaisia “diagnooseja” Maria välillä sai, esimerkiksi neurastenia ja konversiohäiriö. Niistä kerrotaan tarkemmin lääketieteellisessä tietokirjassani Hankala potilas vai hankala sairaus.

Useimmille muille ne eivät kuitenkaan ole tuttuja, joten kerron niistä hieman tässäkin. Joskus diagnoosi ei nimittäin ole mikään todellinen sairausnimike, vaan pseudotieteellinen leima, jolla kontrolloidaan ihmisiä. Tämä on feminismiä, tämä on vammaisasiaa, tämä on ihmisoikeuskysymys ja monelle valitettavasti arkipäivää, siksi tästä on tärkeä puhua.

On erilaisia tapoja leimata ihmisen oireet ei-fyysisiksi, orgaanisten sijaan funktionaalisiksi. Lääkärit harvoin puhuvat luulosairaudesta/hypokondriasta, silloinkin kun tämä on “maallikkodiagnoosi”. Usein puhutaan somatisointihäiriöstä, eli käytännössä psykosomaattisesta sairaudesta. Somatisointi on monelle terveellekin tuttua, esimerkiksi vatsa menee sekaisin ennen tärkeää tenttiä.

Toinen vaihtoehto on kuitenkin konversiohäiriö. Siinä potilaalla on selittämättömiä, lähinnä neurologisia oireita. Niiden syy ovat muka konfliktit, joita potilas ei muuten pysty ilmaisemaan. Koska tämä on freudilaista huuhaata, takana on psykoanalyyttinen teoria ja oireet ovat symbolisia.

Esimerkiksi selkäkipujen takana voivat puoskarin tulkinnan mukaan olla “selkärangattomat vanhemmat”. Voitte vain kuvitella (tai ehkä on parempi, että ette), millaisia sairaita seksifantasioita lääkäri keksii syiksi, jos potilaalla on myös sukuelimiin liittyviä oireita…

Vaikka tällaisia höpödiagnooseja yhä ihmisille annetaan, ei ole näyttöä siitä, että konversiohäiriötä olisi edes olemassa. Psykosomaattiset oireet ovat todellisia, joskin vahvasti ylidiagnosoituja, mutta keho ei tunne freudilaista symboliikkaa. Ihan samaa sarjaa kuin Freudin häiriintyneet kuvitelmat siitä, että finnien puristelija haluaa luoda kasvoihinsa symbolisia vaginoita. Keisarilla ei todellakaan ole vaatteita!

Sen sijaan on näyttöä siitä, että jos tällaisen diagnoosin saaneita ihmisiä tutkitaan oikeasti, heiltä löytyy yleensä orgaaninen sairaus. Ylläri pylläri. (Se, ettei sellaista jokaiselta löydy, ei toki tarkoita, ettei sellaista olisi.) Tyypillisiä ovat mm. lupus, varhainen MS-tauti, selkärangan radikulopatia, joskus syöpäkin.

“Selittämättömät oireet” on tyypillisesti vain lääkärin laiskuudesta johtuva nimitys selvittämättömille oireille. Tämä on syytä pitää mielessä, jos saatte itse tällaisia diagnooseja tai jokin tuttunne saa.

7 Responses “Lääkäreiden kierot fantasiat”

  1. Anne T says:

    Juurikin näin. Itse olen huomannut, että julkisella puolella ei mielellään lähetetä ihmisiä tutkimuksiin, kun taas yksityisellä puolella lähetetään silloinkin, kun on vaan tikku sormessa. Jotain on vialla, kun lääkäri kysyy potilaalta, että mitäs tälle tehdään? Kuten viimeksi.

    • Julkisella puolella on myös erikoinen tapa leimata poikkeavat testitulokset merkityksettömiksi tai jättää kokonaan kertomatta niistä. Esim. itse sain vuosia myöhemmin tietää, että minulla oli diagnosoitu sydänlihastulehdus. Moni kaveri on saanut vuosia myöhemmin tietää poikkeavasta koetuloksesta – osalle on jopa väitetty tuloksen olleen normaali, kun se ei ole ollut.

      HYKSin infektiopolin vakioselitys poikkeaviin tuloksiin oli “sulla oli varmaan flunssa, kun se testi tehtiin”. Sisätautilääkäri taas tyrmäsi, että eräs testi oli väärin tehty ja toisessa oli labravirhe, kun poikkeavat tulokset eivät miellyttäneet.

      Jos tutkimuksia siis tehdäänkin, pidetään huolta siitä, ettei niiden tuloksilla ole mitään väliä.

  2. Anne T says:

    Tuo on totta. Reagointi tuloksien poikkeavuuksiin on todella vaihtelevaa. Minulla esim. valkosoluarvot olivat ja ovat edelleen liian matalat. Noh toinen lääkäri kauhistutti minut lähes hengiltä syöpäsanalla, kun taas toinen heti huikkasi, että ‘johtunee noista lääkkeistä eli pidetäänpä niissä taukoa’. Sellainen järkevä touch puuttuu hoidosta ja ihmisiä säikytellään tai sitten vuorostaan taputellaan päähän, vaikka on oikeasti kipeä.

  3. JohannaH says:

    Välillä mietin paljonkin, että miksi lääkäreiden suhtautuminen potilaisiin ja näiden vaivoihin ja ongelmiin on usein niin negatiivista. Tulee mieleen, että kyllästyvätkö lääkärit valittaviin potilaisiin – eivät siis välttämättä tietoisesti vaan tavallaan tajuamattaan – ja alkavat siksi suhtautua potilaisiin vähän kuin harmaana, valittavana massana eivätkä yksilöinä. Jospa työltä on odottanut huippujännää uusien syöpälääkkeiden kehittämistä ja mielenkiintoisia projekteja maailmanlaajuisessa hivin vastaisessa taistelussa ja sit duuni onkin päivästä toiseen ihmisten vatsavaivojen ja influenssojen diagnosointia :D Ja sitten ei jaksakaan enää jokaisen kohdalla ajatella, että jospa just tällä potilaalla onkin se vatsasyöpä tai borrelioosi ja automaattisesti diagnooseiksi heittää “ärtyvä suoli” ja “nuhakuume – kotiin lepäämään” :D Kun siis ihan oikeasti, en keksi, miten muuten on mahdollista, että niin pitkällä koulutuksella muuten on mahdollista tehdä välillä niin uskomattoman kuuloisia virheitä!

  4. Kaj Sotala says:

    “ei ole näyttöä siitä…” ja “on näyttöä että…” ovat lauseita, joihin kovin mielellään näkisi lähdeviitteitä.

    Mitä tulee siihen, että selittämättömät oireet ovat vain lääkärien laiskuutta, yksi luotettavana pitämäni lääkisopiskelijanettituttuni esitti asian vähän toisin. Hän esitti, että selittämättömät mutta harmittomat oireet muodostavat valtaosan lääkärikäynneistä, eikä niitä yleensä kannata ruveta erikseen tutkimaan:

    “When I shadow family doctors, one of the things I find most surprising is how much of the time they’ve got no idea what’s going on. They’ll say a lot of reassuring things and give a prescription for let’s say aspirin, and then the patient will leave and I’ll ask “What did that guy have?” and the doctor will answer “God only knows.” A lot of doctors I have worked with have a system where they eliminate the really serious complaints – if someone has a headache, is it migraine? trauma? brain cancer? – and once they’ve determined it’s none of them, they give the patient painkillers and tell them they’ll be fine. I used to find this strategy cynical, but now I realize how necessary it is. A lot of minor complaints are psychosomatic – people’s stress manifesting as vague aches and pains. A lot of the others seem very individual – something that only you have, not linked to a big-name disease that someone has studied. “Things that are not serious and go away with aspirin” is a natural and very useful category in medicine, the overwhelming majority of complaints fall into it, and medical students learn nothing about it because there’s very little to learn.”

    ( http://squid314.livejournal.com/305338.html )

    • Tästä on tosiaan pidemmin kirjassani, mukaan lukien monia lähdeviitteitä. Aiheesta on kirjoitettu myös monia hyviä kirjoja, joista suosittelen etenkin seuraavia:

      Chloë G.K. Atkins: My Imaginary Illness
      Elizabeth A. Klonoff, Hope Landrine: Preventing Misdiagnosis of Women: A Guide to Physical Disorders That Have Psychiatric Symptoms
      Sydney Walker: A Dose of Sanity: Mind, Medicine, and Misdiagnosis

      Ongelma on paljolti nimenomaan siinä, että moni lääkäri haluaa nähdä lähes kaikki oireet vähäpätöisinä arjen vaivoina, joihin potilas vain ylireagoi. Esimerkiksi fibromyalgian yleinen “tulkinta” on, että potilas suurentelee arkipäiväisiä kipuja ja kolotuksiaan muka-sairaudeksi. Todellisuudessa suuri osa fibromyalgiapotilaista kärsii erittäin voimakkaista kivuista kaiken aikaa.

Kommentoi
Name and Mail are required