Lesbosi ei ole tarpeeksi minimalistinen

Mieheni piti scifinovellistani Sabine. Ei mikään itsestäänselvyys, sillä hän on nirso lukemisensa suhteen ja scifissä mieltymyksemme ovat täysin päinvastaiset.

Eräästä asiasta hän kuitenkin valitti. Yhdessä kohdassa mainitaan päähenkilön siskon, joka on novellin ainoa tärkeämpi sivuhenkilö, tyttöystävä. Hänen mielestään tämä valinta “siskon tyttöystävä” ei ollut riittävän “minimalistinen”. Se häiritsi lukemista, koska lukija saattaa jopa ajatella, että siinä on ajatusvirhe. Miksi siis “töksäyttää” lukijaa vain siksi, että voi saada tekstiin mukaan yhden lesbon, joka on kuvioissa yhden lauseen verran, kun voisi sanoa poikaystävä tai aviomies?

Minusta tämä ajatus oli aika merkillinen, vaikka ymmärrän kyllä mitä hän tarkoittaa (mieheni ei siis muuten todellakaan ole homofoobinen, mutta hän on erittäin, erittäin nirso lukija, joka ei esimerkiksi tykkää ihmissuhteita käsittelevistä teksteistä ollenkaan). Miten jotain asiaa voi normalisoida kirjoittamalla siitä, jos se on liian “epänormaalia” töksähtääkseen?

Minusta kirjailijan velvollisuus on kirjoittaa myös asioista, jotka eivät ole niin näkyvillä, joista kirjoitetaan liian vähän. Romaaneissani on valitettavan vähän seksuaalivähemmistöjen edustajia – jotenkin he eivät vain ole “sopineet” mukaan – mutta novelleissani heitä on aika paljon, etenkin lesboja ja naispareja.

Myös genderqueereista ja polyamoristeista olen kirjoittanut useampaan kertaan. Homomiehet tuntuvat jostain syystä kaikkein kaukaisimmilta, vaikka käsittääkseni heteronaiset kirjoittavat yleensä ennemmin homomiehiä kuin lesbonaisia. Transsukupuolisia hahmoja haluaisin kirjoittaa enemmän, mutta siihenkään ei ole ollut oikein tilaisuutta.

Tavallaan syy siihen, miksei romaaneissani ole paljoa seksuaalivähemmistöjen edustajia, on juurikin tuo “minimalismi”. Jotkut ovat nytkin sanoneet, että Marian ilmestyskirjassa on “liikaa kaikkea”. Jos Maria olisi lesbo, transsukupuolinen tai hänellä olisi bi-kokeiluita, sitten ainakin valitettaisiin, että ei voi näin montaa teemaa tunkea samaan.

Häpeämättömän naispäähenkilölle Ennalle mietin bi/polyhistoriaa, mutta se tuntui jotenkin stereotyyppiseltä hänen persoonaansa – hänen kohdallaan ainakin näennäinen heterous on ehkä jopa yllättävämpää!

On sääli, että hetero/cis-oletuksen takia sukupuoli/seksuaalivähemmistöön kuuluminen nähdään ihmiselle jotenkin ylimääräisenä asiana, väistämättömänä teemana, joita saa olla tekstissä enintään määrä X. Sivuhenkilöiden kohdalla on helpompaa, koska heidän seksuaalisuutensa tai sukupuoli-identiteettinsä ei samalla lailla oleteta olevan merkityksellinen. (Tosin jos usea sivuhenkilö olisi vaikkapa homo, lukija odottaisi tällä olevan jonkin tarkoituksen.)

Mutta siinä on se ongelma, kuten vammaisten kohdallakin kaunokirjallisuudessa: vähemmistöjen edustajat sysätään sivurooliin, jotta he eivät häiritsisi liikaa. Särkisi sitä minimalismia.

P.S. Marian ilmestyskirjasta ilmestyi pitkästä aikaa uusi arvostelu, erittäin myönteinen sellainen. Kirjakissa kirjoittaa mm. “Luin kirjan yhden vuorokauden aikana – se lumosi minut raakudellaan, rakkaudellaan ja Marian selviytymisen voimalla. En voinut laskea tekstiä käsistäni.”

12 Responses “Lesbosi ei ole tarpeeksi minimalistinen”

  1. Toi on vähän toisaalta ja toisaalta. Itseäni ainakin käy ajoittain häiritsemään kaiken genrefiktion heteronormatiivisuus. Kun taivaskaan ei ole rajana, on jotenkin hurjan suuri pettymys nähdä, että asioita ei viedä niiden loogiseen päätökseen asti. Scifi on kautta aikojen ollu hyvinkin maailmojasyleilevää johtuen jo ihan luonteestaankin. Ihmisyyden kaikki näkökulmat on hyvinkin olennainen osa sitä, mukaanlukien seksuaalisuus. Osa seksuaalisuuden esiintymää on se, että normista eroavat esiintymät on jotain muutakin kuin pelkkä seksuaalisuutensa. Ks esim scifilegenda tuorein kirja Charles Strossin Rule 34, jossa kaikki merkittävät hahmot taitaa kaikki olla enemmän tai vähemmän genderqueer huolimatta siitä, että kirjan pointti on jossain ihan muualla.

    Samaa sukupuolta olevat pariskunnat on genrekirjallisuudessakin niin harvinaisia, että melko varmasti itsekin huomaisin tuollaisen. Mutta sillä ei sinällään ole merkitystä.

    • Kirjoitin hiljattain scifinovellin, jonka päähenkilöt ovat lesbopariskunta (millä ei tosin ole tarinan kannalta väliä, joten saman tien lesbo kuin hetero). Se on siis kerrottu minämuodossa (eli persoonapronomini ei paljasta kertojan sukupuolta), eikä kukaan koelukijoistani tajunnut lesboutta useista viittauksista huolimatta, ei edes scifiä ja fantasiaa itsekin kirjoittava, vahvasti lesbvouteen kallistuva bi-nainen… Ilmeisesti heteronormatiivisuus on sen verran vahvaa oletus jopa sellaisille, jotka eivät itse ole heteroita.

    • Neropatti says:

      Jossain tapauksissahan se voi näyttäytyä aika homofobiseltakin, jos sen hahmon seksuaalisuuden töksäyttää ilman sen kummallisempaa kontekstia itse tarinaan. Vrt. kirjoittaja alleviivaamassa omat stereotypiset käsitykset vähemmistöistä töksäyttämällä sen seksuaalisuuden ja tätä kuitenkin näkee paskassa kirjallisuudessa ihan liikaakin.

      Toisaaltaan, sehän on aika heteronormatiivista ajattelua lukijalta, jos kuvitellaan kaikkien olevan heteroita ellei toisin mainita.

      • Niinhän se on. Mutta suurin osa heteroista on hyvin heteronormatiivisia. Jos kirjassa sanotaan vaikka, että “tapasin hyvän ystäväni uuden tyttöystävän Liisan”, niin käytännössä kaikki heterolukijat olettavat automaattisesti, että tämä hyvä ystävä on mies. Mikä on sinänsä sääli.

  2. Dee says:

    Niin, homo ei koskaan kelpaa. Minä töksäyttelen, tai ainakin olen päättänyt tehdä niin jatkossa enemmän. Olen kyllästynyt, että sukupuoli ja/tai suuntautuminen on ekstraa. Lopputulos tulee varmaan näyttämään siltä, että olen vain tunkenut tekstiin kiintiöhomoja ym… Ajan kanssa tämä ongelma varmaan pienenee/jopa häviää mutta jostain on aloitettava.

    • Kiintiöilläkin voi joskus olla puolensa. Joku voi ajatella, että olisi tosi tyhmää “sopia itsensä kanssa”, että kaikkiin teksteihin tulee ainakin yksi GLBTIQ-kirjainten edustaja. Mutta kai se on parempi, että olisi aina se “kiintiöhomo” kuin ei ketään? Prosentuaalisesti heitä kuitenkin on väestöstä niin paljon.

  3. Dee says:

    Minulle tulee “kiintiöhomoista” mieleen että tekijä on yrittänyt olla mukasuvaitsevainen koska eihän tärkeä henkilö voi olla muuta kuin cis-hetero. Kiintiö tuntuu joka tapauksessa tekopyhältä, oli alkuperäinen tarkoitus mikä tahansa.

    • Voihan se kiintiö koskea muitakin kuin sivuhenkilöitä. :-P Minua kyllä heterona jänskättäisi hieman kirjoittaa romaanin päähenkilö GLBTIQ-tyypiksi, kun pelkään, etten tekisi heille oikeutta. Mutta varmaan pitää joskus tuotakin kokeilla.

  4. Hei, onnea uudesta arvostelusta :) On harvinaista saada lukea arvosteluita teoksista, jotka on julkaistu aikaa sitten.

    Niin, ehkä tuo lesbous ei vain ole niin yleinen juttu, että sitä ei “särähtämättä” ohita, vaikka tulisikin esiin vain yhdessä lauseessa. Harmi, että näin on. Mua ei varmaan haittaisi, kun yleensä keskityn kokonaisuuteen.

    • Kyllähän aika monet kirjablogaajat arvostelevat klassikkokirjojakin, ei mikään ole liian vanha. :->

      Jos novellissa mainittaisiin ohimennen vaikkapa jonkun kalju sisko, ei kai lukija ajattelisi sitä typoksi, jossa pitäisi oikeasti lukea veli? Kalju nainen on kuitenkin paljon harvinaisempi kuin lesbo nainen. :-P

  5. Calendula says:

    Tätä aihetta piti kommentoida jo kauan sitten, mutta pysyin etäällä blogeista, joten kommentoin nyt.

    Aihe on minulle siinä mielessä hyvin henkilökohtainen, että kirjoitan tarinoita, jotka ovat oikeastaan aina vinossa jostain kohtaa. Hyvin usein päähenkilöiden osalta. Ongelmia tuntuu olevan kaksi:
    – Kuinka paljon on liikaa? Pyrin pitämään seksuaalisuuden alleviivaamisen minimissään (olisi mielenkiintoista lukea aiemmin mainitsemasi novelli, josta ei käynyt selville, että päähenkilö on lesbo), mutta silti tuntuu, että sekin on monille turhan paljon.

    – Mitä kirjoittamani teksti kertoo minusta tai mitä ihmiset ajattelevat kertovan minusta? Tämä on se henkilökohtaisempi osa. Moni varmaan välttelee kovin selkeiden homoromanssien kirjoittamista ihan jo senkin takia, että ajattelee leimautuvansa homoksi. Vähän hassua sikäli, että harvemmin minä Stephen Kingiä kuvittelen riivattuna murhaajana, mutta noh… ihan validi huoli kuitenkin.

    Haluaisin myös ehdottomasti lukea enemmän tekstejä, joissa on erilaisia vähemmistöjen edustajia. Vaikka siinä ohimenevässä sivuroolissa, niinhän se menee elämässäkin. Jos minun elämästäni kirjoitettaisiin kirja, siellä olisi yksi kaveri joka on pyörätuolissa… ja jolla ei ole mitään kummempaa merkitystä juonen kannalta.

    • Minun on vaikea ajatella, että joku arvelisi kirjoittajaa homoksi/lesboksi tällaisten henkilöiden takia. Toki jos sellaisia päähenkilöitä olisi koko ajan tai esimerkiksi esikoisromaani kertoisi homoudesta/lesboudesta… Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta ymmärrän, että jos todella on esim. kaapissa oleva homo (vaikkapa perhesyistä), niin ei haluaisi koko maailman tietävän.

Kommentoi
Name and Mail are required