Reissua, rutiinia ja runoutta

Minun piti aluksi kirjoittaa Suomen matkojen rutiineista. Niitä on tässä kolmen matkan myötä ehtinyt muodostua paljon. Joka matkalla on yövytty kavereiden luona Ogelissa, tavattu suurinpiirtein samat kaverit (ja minä aina myös jotain nettituttuja, joita en ole ennen tavannut livenä), roudattu kotiin paljolti samoja tuliaisia jne.

Olen nukkunut aivan liian vähän ja syönyt aivan liian paljon. Jokaisella matkalla, oikeastaan puolisattumalta, olen päätynyt syömään Habibissa ja Weeruskassa. Joka kerta olen myös mennyt ensimmäisenä iltana ensin Vegemestaan jonkun kanssa ja sitten mennyt samalle kaverille (siis sama kaveri joka kerta, ei sama jonka kanssa on syöty Vegemestassa).

Lisäksi viime vuoden ja tällä matkalla oli muutakin yhteistä. Kävimme Boozemblyillä (jossa tänä vuonna satoi kaatamalla, joten ulkomaalaiset kaverit jäivät valitettavasti tältä vuodelta tapaaamatta) ja olimme kaksi päivää mökillä Hauholla.

Kavereidemme luona oli taas yöpymässä samaan aikaan 18-vuotias ulkomaalainen WoW-pelaaja (eri tyyppi, eri maasta). Tällä kertaa menimme syömään samaan ravintolaan samalla kuuden hengen porukalla kuin toukokuussa. Ja Schipholin suklaamyymälän myyjä tunnisti meidät tällä kertaa…

Rutiineja on tosin katkennutkin. Ensimmäisellä reissulla oli kolme työkeikkaa (peräkkäisinä päivinä), viimeksi kaksi (samana päivänä; saman päivän kolmas peruuntui). Nyt ei ollut mitään. Sekös vasta kummallista olikin. Kasvisravintolatkin jäivät Vegemestaa lukuunottamatta väliin.

Meitä erittäin ystävällisesti majoittanut ihana ystäväperhe muuttaa todennäköisesti ensi kuussa pariksi vuodeksi Yhdysvaltoihin. Paitsi että heitä tulee ikävä, ei ole aavistustakaan, missä jatkossa majoitumme, mikä tietysti hieman vaikeuttaa.

Ja sitten on paljon sitä, mikä ei ole rutiinia. Vaikka olen aina tavannut “jonkin uuden nettitutun” niin tietysti kaikki ovat olleet ihan erilaisia ihmisiä. Viimeksi kohteena oli eräs sukulainen, ravitsemuksen asiantuntija, nyt eräs kirjailijakollega.

Lisäksi tällä matkalla tuli erityisen paljon hassuja kohtaamisia. Tuo unkarilainen wowittaja oli tapaus sinänsä. Sitten oli uskomattoman nuoren näköinen reilu 70-vuotias entinen kampaaja, joka bussissa hipelöi ihastellen hiuksiani (erityisen imartelevaa ottaen huomioon pahan hiustenlähtöni) ja kertoi samalla lähes koko elämäntarinansa.

Irccimiittiimme tuli kuokkimaan lauma pietarsaarelaisia teini-ikäisiä skeittaripoikia, jotka olivat eksyksissä, hieman humalassa ja puhuivat hyvin huonoa suomea ja englantia sekaisin. Kuulemma jos he puhuvat ruotsia, muut haluavat tappaa heidät. Oikein lupsakkaa ja herttaista porukkaa ja naurettua tuli kyyneleet silmissä.

Oikeastaan opin aivan hurjan määrän erilaisia juttuja matkan aikana. Selvästi enemmän vielä kuin edellisillä kerroilla (enkä siis vain ihmis- ja eläinluonnosta, vaan myös esimerkiksi lääketieteestä ja kirjoittamisesta). Voisi melkein kutsua koko juttua opintomatkaksi! Toki myös inspiraatioita löytyi, ei novelleihin, mutta runoihin, artikkeleihin ja tulevaan romaaniin.

Ja kotiin tuli kaksi matkalaukullista tavaraa, jotka sai melkein hyppiä kiinni. Uusia kirjoja tarttui mukaan peräti kahdeksan, joiden seassa oli mm. vastustamaton Kirjatori-löytö, kaverin yli 90 %(!) alennuksella pyynnöstäni ostama Maailman ihanin tyttö, materiaalia seuraavan romaanin taustatyöhön Huuto.netistä, useita em. kollegan kirjoja sekä Lukuhoukan lähettämä Totta (kiitos molemmille!). Yksi on tosin vain lainassa.

Kirjailijatar lahjoi minua myös ihastuttavilla käsitöillään. Arvostan käsitöitä todella, varsinkin kun tuttavapiirissäni ei ole juuri käsityöihmisiä (pikkusiskoni ompelee ja aiemmin myös neuloi, anoppi ompelee ja mummi ompelee sekä teki aiemmin mattoja/poppanoita, mutta silti). Sellaisen saamiseen tekijältä itseltään on ihan eri asia kuin se, että saan mummiltani tämän myyjäisistä ostamat villasukat.

Ja se huolella valikoitu matkakirja, Leena Krohnin Pereat Mundus jäi kokonaan lukematta. Sen sijaan ahmin läppäriltä Lionel Shriverin romaania The Post-Birthday World.

Paluumatkallamme lastausvaiheessa Finnairin lentokapteeni räpelsi ohjaamossa läppäriään, jonka ruudulla näkyi bikinipimuja. Terkut vaan sinne, Jyri en-muista-sukunimeäsi.

Kotiin palattuani olen ehtinyt jo antaa yhden puhelinhaastattelun. Se ilmestynee ihan lähiaikoina, koska kyseessä on nettilehti. Ja yksi tavallista harmittavampi hylky tuli, mutta siitä lisää myöhemmin.

7 Responses “Reissua, rutiinia ja runoutta”

  1. Kuulostaapa antoisalta Suomi-lomalta!

    Mullakin on aina omat rutiinit joka kerta. Ensin Helsinkiä, sitten mökkiä, sitten Kotkaa ja aina siskon luona yöpymistä. Ensi kerralla aion mennä myös Tampereelle tuttuja moikkaamaan.

    Harmillista, että hylsy on tullut :( Tiedän tunteesi, mutta pää pystyyn silti!

  2. SusuPetal says:

    Harmitus hylsyä, höh.

    Oli kiva tavata!!

    • Oli todellakin!

      Hylsyssä lohduttaa se, että se oli tietokirjaehdotukselle, eli ei romaanille jotka ovat “lapsia” eikä valmiille kirjalle, vaan ainoastaan hypoteettiselle kirjalle, jota ei edes ole olemassa. Niinpä se ei tuntunut kovin konkreettiselta, enemmänkin että “aha”.

  3. Leena Lumi says:

    Maailman ihanin tyttö on aivan ihana kirja. Valitettavasti olen omani lahjoittanut jollekin ihanalle nuorelle tytölle…

    R:n veli on Jyri, mutta hänen poikansa on Mikko, joka on Finnairin lentäjä…Arvaa olisinko nauranut, jos…;-)

    Kuvittele, jos olisin nyt Jonnekin pois Glynis, saattaisin sanoa: “Koko elämä on yhtä hylsyä!” Onneksi luin Shriverin Kaksoisvirheen ja löysin kuka sitten olen kuitenkin…Syntymäpäivän jälkeen odottaa aikaa, kuten kerroin, en suostu lukemaan sitä näiden syyskirjojen ristitulessa. Suvella piti, mutta mitä ihmettä minä oikein luin: Putosin vanhoihin Patricia Highsmithin dekkareihin ja olin pari viikkoa reporankana.

    Kaunista elokuuta sinulle!

    • Olen ollut lähiaikoina lähes jatkuvasti ihan “huuruissa” loistavista kirjoista. Tätä edeltävä oli Sinisalon Enkelten verta. Mieli tekisi lukea lisää Shriveriä, mutta yritän säästellä…

      Olin keväällä 2010 kuuntelemassa Miina Savolaisen pitämää esitystä kirjaprojektistaan, se kolahti. Vähän myöhemmin törmäsin samankaltaiseen ideaan eräässä historiallisessa kirjassa ja kirjoitin siitä tänne: http://www.ilmestykset.net/2011/07/viktoriaaninen-voimauttava-valokuva/ Tietysti noista puuttui se Savolaisen uskomaton estetiikka.

  4. Aura says:

    Kiva että matkasi oli onnistunut. :) Luin molemmat juttusi uusimman Tukilinjan verkkolehdestä, molemmat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Erityisesti pidin kolumnistasi, jossa selvitit sairaus- (tai terveys-) ja vammaisaktivismin eroja.

    • Kiitos. Mielestäni sitä Britti-juttua oli vähän turhan paljon editoitu (ja se “Englanti” otsikossa oli erikoinen; ei minun sanavalintani), mutta onneksi kolumnit menevät läpi sellaisenaan. Olin tyytyväinen aihevalintaan, kun kukaan ei ole tietääkseni koskaan kirjoittanut tuosta.

Kommentoi
Name and Mail are required