Seikkailuita Hollannissa ja Belgiassa
Reissumme Flevopolderiin kulki reittiä Weesp (kylä) – Lelystad (pienehkö kaupunki, mutta teollisuusvoittoinen – Almere (suuri kaupunki). Lelystad ja Almere on perustettu vasta 1970-luvulla – koko maata niiden alla ei ollut sitä ennen.
Weesp oli sellainen söpö, joskin suhteellinen turistinen kylä. Emme jaksaneet lähteä vähän matkan päähän ihmettelemään linnoituksia.
Almeressa riittää ihania kadunnimiä. Esimerkiksi Kruidenwijkissä kaikki kadunnimet ovat mausteita, sateenkaarikaupunginosassa värejä. Eläinkaupunginosan pisin katu on tietenkin Giraffeweg! Siellä oli myös yksi talo, joka oli kauttaaltaan peitetty “tiilillä”, joissa oli puutarhatontun kuva reliefinä…
Lelystad oli karu paikka, tosin arkkitehtuuriltaan …mielenkiintoinen, jos esimerkiksi tykkää pystysuunnassa mutkittelevista kävelysilloista. Kaupungin suosituin nähtävyys on ostoskeskus Batavia Stad, jonne lähdimme Lindtin perässä. Hirveä kitschhelvetti: outletkauppakeskus, jossa jokainen myymälä esittää pittoreskiä taloa pikkukaupungissa, on kaupunginmuurit ja kaikki. (Lentsikkafaneille tiedoksi, Lelystadissa on myös kuulemma varsin hieno ilmailumuseo.)
Reissulla parasta oli kuitenkin villihevosten näkeminen junan ikkunasta. Niitä oli paljon! Villihärkiä ei valitettavasti näkynyt. Tuonne valtavaan luonnonpuistoon ei ikävä kyllä pääse fiksusti ilman autoa tai pyörää.
Antwerpen, joka muuten on Belgian suurin kaupunki (Bryssel on samantyyppinen kaupunkikertymä kuin Lontookin, itse kaupunki on pieni), oli hyvin hämärä paikka. Homojen, timanttien, jainalaisten ja kikkaratukkaisten, pitkäpartaisten, kipapäisten juutalaisten kotikaupunki.
Kaupungin tärkein nähtävyys on historiallinen rautatieasema, jossa junat ajavat kolmessa kerroksessa ja jossa on 40 jalokivikauppaa (viereisessä timanttikaupunginosassa vielä paljon lisää). Sitä pääsi ihmettelemään yläpuolelta viereiseen maailmanpyörään.
Jainatemppeliin emme valitettavasti päässeet sisään. Sen vierestä löytyi vihdoin reissun ensimmäinen ja ainoa ruokakauppa Colryut, jos aseman pikkuruista Sparia ei lasketa, mutta siitä jäi kyllä traumat. Siihen masentavaan pahvilaatikkotornihelvettiin (jota kutsuin kohteliaasti ghettolääväksi) verrattuna Lidlkin olisi viehättävä, rustiikkinen boutique.
Antwerpenissä meinasi käydä huonosti. Matkaa edeltänyt stressitilanne + helle yhdistettynä lisämunuaisen vajaatoimintaan ja diabetes insipidukseen osoittautui hengenvaaralliseksi. Lopulta tuli sellainen olo, että ihan sama muuten jos henki lähtee, mutta ei Antwerpenissä!
Silloin yöllä tuli kelailtua myös, että miten paljon asioitaan on mahdollista järjestää, jos vaikka jotain sattuu. Minullahan on lapsellinen usko siihen, että jos pidän jatkuvasti jotain kirja/kässäriprojektia, minulle ei voi käydä mitään ennen kuin se on valmis. Vaikka tiedän, etteivät ne projektit lopu.
Kirjoja ei voi loputtomasti kirjoittaa. Vaikka eläisinkin 90-vuotiaaksi, silti niitä jäisi varmaankin kirjoittamatta. Mitä sitten voi tehdä?
Jos on yksi asia, mitä oikeasti haluaisin kaiken varalta tehdä, on saada yhteys entiseen parhaaseen ystävääni.
Seuraavat seikkailut ovat vuorossa Saksassa, huomenna nimittäin Berliiniin. Olin jo toiveikas, että siellähän oli ollut vähän aikaa viileämpää kuin täällä, mutta nyt on luvattu 32-35 astetta (Hollannissakin kyllä sisämaassa 37C!). No, jos ei ole kosteaa, kai tuosta selviää. Kosteus on minulle se kaikkein huonoin juttu – Suomessakin meinasin aikoinaan joutua sairaalaan 14C “kesähelteillä” kun oli erittäin kosteaa.
Nyt on suunnitteilla pari tosi mielenkiintoista ja hienoa asiaa, joista en tosin varmaan voi vielä pitkään aikaan kertoa. Ei valitettavasti mitään kirjoihini liittyvää tosin.
En ole ehtinyt lomalla kirjoittaa yhtään. Maanantaina alkaa taas työ, kahden käännösprojektin tarkistamisella.
