Koelukemisen ABC

Useimpia kaunokirjallisia tekstejä kannattaa luettaa koelukijalla, joita kutsutaan usein myös beetalukijoiksi, ennen kuin ne lähetetään kohteeseensa, oli se sitten kustantamo, agentti, lehti tai kirjoituskilpailu. Julkaistu kirjoittaja ei välttämättä sellaista tarvitse, sillä hänellä on kustannustoimittaja, mutta ei siitä haittaakaan ole.

Paitsi että koelukija voi auttaa parantamaan tekstiä hyvinkin paljon, koelukijan käyttäminen myös totuttaa kritiikkiin, ei pelkästään negatiivisiin huomioihin vaan siihen, että toisen ihmisen näkemys omasta tekstistä voi olla hyvin erilainen kuin itsellä.

Kuka on hyvä koelukija?

Koelukijan ei tarvitse olla julkaistu kirjailija tai kirjoittaja lainkaan, vaikka siitä onkin etua. Riittää, että hän on joku, joka lukee paljon ja mieluiten tekstisi genreä, ja osaa ilmaista mielipiteitään pidemmälle kuin “ihan kiva” tai “joku mättää”. Yleensä puolisot, bestikset tai perheenjäsenet eivät ole hyviä koelukijoita, vaikka poikkeuksia on (italialainen paras ystäväni ei kirjoita eikä lue kovin paljoa, mutta hänellä on aina tosi hyviä huomioita englanninkielisistä novelleistani).

Jos koelukija on kirjoittaja, siitä on se etu, että voit vastineeksi lukea hänen tekstejään, etkä jää samalla lailla kiitollisuudenvelkaan.

Koelukijoiden kommentointitapa vaihtelee paljon. Toiset rustailevat kässärin täyteen “punakynää”, toiset kertovat mieluummin suullisesti ajatuksiaan tekstistä yleisemmin. Jotkut haluavat täyttää kysymyslomakkeen ja toisista ei saa irti juuri mitään, ellei osaa kysyä juuri oikeita kysymyksiä.

Jotkut koelukijat kirjoittavat ylös sekä hyviä että huonoja puolia, toiset lähinnä tekstin ongelmia.

Koelukijoita on yleensä hyvä olla noin kolme. Joskus yksi lukija voi olla sitä mieltä, että hahmo X on tosi ärsyttävä, kun taas muut ovat eri mieltä. Jos on kolme lukijaa, 90% havainnoista on hyvin todennäköisesti erilaisia (vaikka ne olisivat perusteltujakin), ellei kässärissä ole sitten hyvin selkeitä, perustavanlaatuisia ongelmia.

Koelukeminen vs. arvostelupalvelu

On olemassa myös maksullisia arvostelupalveluita, esimerkiksi Nuoren Voiman liiton, jossa saa ammattilaisilta lausunnonomaisen palautteen tekstistään, tyypillisesti romaanista tai novellikokoelmasta. Koelukijalla ja arvostelupalvelulla on paljon yhteistä:

  • Jos epäilet tekstissäsi tiettyä ongelmaa (esimerkiksi epäuskottava juoni), molemmat voivat vastata kysymykseesi
  • Molemmat voivat löytää tekstistäsi ongelmia, joita et edes osannut aavistella
  • Molemmat voivat löytää ongelmia, jotka eivät koske niinkään kyseistä tekstiä, vaan kirjoittamistasi yleensä (esimerkiksi liiallinen kuvailu, heikko dialogi).

Erojakin löytyy:

  • Arvostelupalvelu maksaa ja on paljon hitaampi (yleensä)
  • Arvostelija on aina ammattilainen
  • Arvostelija ei tunne sinua
  • Koelukija voi mahdollisesti verrata tekstiäsi muihin teksteihisi (esim. havaita kehittymisesi tai tietyt toistuvat ongelmat)
  • Koelukijan kanssa voi käydä keskustelua, mikä voi olla erittäin hedelmällistä.
  • Koelukijalta on helpompi onkia konkreettisia ehdotuksia (esim. jos loppu ei ole hyvä, mitä siinä sitten voisi tapahtua).

Milloin teksti kannattaa lähettää koelukijalle?

Riippuu tekstistä. Jos mietit, onko tekstissä aivan perustavanlaatuisia ongelmia (eli saako siitä mitenkään toimivaa), niin hyvin varhaisessa vaiheessa. Tärkeää on, että lukija tietää, että kyseessä on varhainen versio, jossa henkilön nimi voi vahingossa vaihtua puolivälissä tai lauseet jäädä kesken.

Jos taas kyseessä on vaikkapa lyhyt novelli, jossa en usko olevan isoja ongelmia, yleensä lähetän sen koelukijalle vasta ns. valmiina. Romaanin kanssa mielestäni näin ei kannata tehdä, koska sellaiselta ei voi odottaa lausekohtaista kommentointia.

Jotkut lähettävät romaanikässäreitään koelukijoille erissä, ensin yhdelle ja sitten seuraavalle jne.

(Ehkä tämä koko teksti oli pelkkiä itsestäänselvyyksiä, mutta joskus itsestäänselvyydetkin hahmottuvat helpommin, kun ne lukee jossain ylhäällä.)

6 Responses “Koelukemisen ABC”

  1. Lukuhoukka says:

    Mielestäni silloin ei ole hyvä koelukija, jos kirjaa ylös vain tekstin ongelmia, koska silloin kirjoittaja ei saa tietää, mikä tekstissä toimii. (Kai on mahdollista, että tekstissä ei toimi mikään, mutta sellaisiin en ainakaan itse ole juuri koskaan onneksi törmännyt. Silti yritän keksiä aina myös jotain positiivista sanottavaa.) Minä olen yleensä lähettänyt romaanikässärin koelukijalle/lukijoille siinä vaiheessa, kun se on omasta mielestäni valmis. Ja olen joskus saanut sellaisesta lähes lausekohtaisen kommentoinnin. :)

    • On hyvä löytää myös positiivista sanottavaa, mutta mielestäni se ei ole niin olennaista kuin ongelmien bongaaminen.

      Tuossa valmiin romaanin lähettämisessä on se ongelma, että jos kirjasta löytyykin kasapäin ongelmia, niin pikkutarkka editointi on ollut turhaa. Itse ainakin lähetän usein ihan alkuvaiheessa tyyliin “onko nyt tässä edes mitään järkeä jatkaa”. :-P

  2. Lukuhoukka says:

    Minusta molemmat ovat yhtä tärkeitä.

    Mutta jos käsikirjoituksen lähettää aina alkuvaiheessa, milloin saa palautetta viimeisimmästä versiosta – siis siitä, jonka on pian lähettämässä eteenpäin (esim. kustantamoon)? Itse lähetän mieluiten “valmiin” version, koska vaikka se minusta on valmis, se ei välttämättä oikeasti ole sitä. Kirjoitan kaiken joka tapauksessa kymmeniä kertoja uusiksi, joten yksi editointikierros lisää ei haittaa… :)

    • En minä pyydä koskaan palautetta valmiista versiosta. Minua kiinnostavat lähinnä suuret linjaukset: toimivatko hahmot, tarina jne. Tietysti jos koelukijoiden palautteen perusteella päätyisin muuttamaan jotain tärkeää osaa paljonkin, pyytäisin varmaan palautetta siitä, esim. pyytäisin lukemaan 1. luvun uudestaan. Toistaiseksi en ole joutunut.

      Lyhyiden nvellien kanssa on eri juttu, jos vaikka lähettää kirjoituskilpailuun. Parikin huonoa lausetta voi pilata koko mahdollisuudet. Romaanin kanssa ei käy samoin – paitsi tietysti jos ne lauseet ovat ihan ensimmäisissä kappaleissa.

  3. Ahmu says:

    Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä!

    Olen itse käyttänyt paljon koelukijoita ja ollut myös monesti koelukijana. Arvostelupalvelujakin on tullut kokeiltua, mutta esim. NVL:n palaute oli todella mitäänsanomaton. Voi toki olla, että vika oli myös kässärissä, mutta palaute oli juurikin sellainen “ihan kiva, mutta ei vielä ylitä kustannuskynnystä”.

    Minusta koelukijaa valitessa on tärkeää miettiä hiukan sitä, sopiiko teksti lukijan genremieltymyksiin. Olen saanut kerran palautteen, josta yksinkertaisesti kuulsi läpi, ettei lukija pitänyt genrestä. Vaikeaa sitten siinä lukea, ymmärtäähän sen.

    Luulen, että minulle sopii paremmin tuo suht keskeneräisen tekstin luetuttaminen. Raakatekstini on mielestäni alka kelvollista luettavaa, mutta rakenteellisiin ongelmiin yms kaipaan lukijan mielipidettä jo ensimmäisten raakaversioiden jälkeen.

    • Monia genrejä on kyllä vaikea kommentoida, jos ei niitä juuri tunne, vaikka ei olisi mitään ko. genreä “vastaan”. Esim. genrekirjallisuudessa on usein paljon enemmän steeotyyppisiä hahmoja (etenkin sivuhenkilöitä) ja muita kliseitä, jotka voivat tuntua oudoilta ja tosi ongelmallisilta, jos ei juuri lue mitään genrejä, mutta voivat olla erittäin tyypillisiä siinä genressään.

Kommentoi
Name and Mail are required