Kohotan maljan

Marke ja Magdalena Hai (ainakin) haastoivat minut Deen blogihaasteeseen, jossa pitää pitää “maljapuhe” ja kiittää viittä eri asiaa. Olen elämässäni pitänyt useita puheita, mutta en koskaan malja-, koska en maljojakaan harrasta. Viime aikoina on välillä ollut todella vaikea löytää elämästä yhtään mitään hyvää, mutta yritetäänpä. Haastetta saavat jatkaa ne, jotka haluavat.

Ensiksi haluaisin kiittää värejä. En nyt puhu syksyn väreistä, sillä täällä ei ole vielä syksy, vaan värejä yleensä. Kun viime aikoina on usein ollut aivan mustaa, niin piristyy edes vähän, kun pukeutuu vaikkapa oranssiin, kirkkaanpunaiseen ja/tai sateenkaariraitoihin. Mieheni ei pidä sateenkaarivaatteistani, mutta hänkin hiljattain myönsi, että tykkää tästä kuvasta, jossa olen minulle tyypillisine vaatteineni harmaan taustan edessä.

Toinen juttu on maut ja tuoksut. Joinain päivinä ainoa iloni on ollut kirjahyllyssä kuivamassa oleva valkomesikkä, jonka huumaavaa tuoksua nuuhkin. Päihdyttävä kaneliin vivahtava vanilja – jos olet koskaan haistanut tonkapapuja, tiedät sen kumariinisen tuoksun. Mutta tämä on parempi! Villiä apilan sukuista vaniljayrttiä suoraan parin korttelin päästä. Olen myös tutustunut pandaniin, Kaakkois-Aasian kaislamaiseen suosikkimausteeseen, joka tuoksuu aivan samalta kuin jasmiiniriisi.

Ja sitten on tietysti kirjat. Ehkä vähän itsestäänselvä vastaus, mutta menköön. Erityisesti minua on lähiaikoina viihdyttänyt Waltari Sinuhe egyptiläisellä, jonka ahmaisin lopulta kuudessa päivässä. Ja Oliver Sackskin on ollut oikein mielenkiintoinen – hänen uudemmat kirjansa eivät näemmä ole enää naiivin ableistisia. Hyvin monista kirjoista on ollut lohtua.

Kiitos kuuluu myös hollantilaisille, etenkin paikallisille asiakaspalvelijoille. Meidän ruokakaupassamme on kassalla eräs musliminainen, joka on aina kuin Naantalin aurinko, piristää väkisinkin. Indonesialaisen noutoravintolan puhelias myyjä, hilpeät torimyyjät ja etenkin se mies, jonka pölyhuiskumainen koira pyörii väkkäränä hänen myymissään kengissä (en tiedä kuka haluaa ostaa koirankarvaisia kenkiä, mutta se on silti veikeää). Ja se erittäin komea turkkilainen(?) nuorukainen, joka tuo useimmat minun paketeistani… (En ole koskaan ennen pitänyt ketään Välimeren alueelta kotoisin olevaa miestä komeana.)

Yksi kiitos kohdistuu hieman tulevaisuutta kohden tai tavallaan myös menneisyyteen. Kiitos kaikille meidän vieraaksemme tuleville ja etenkin pikkusiskolleni, joka tulee lokakuussa jo kolmatta kertaa tänä vuonna (tästä tietysti kiitos kuuluu isälleni…). Odotan sitä kovasti! Ja joulukuussa tulee eräs hieman virallisemman tahon vierailija, jota odotan suurella mielenkiinnolla. Toivottavasti ensi vuonna sitten vielä useampia.

Ja maljana sitten nokkos-vuohenputki-ketohanhikki-karvahorsma-rantakukka-voikukkamehua maustettuna sitruunalla ja tummalla agavesiirapilla. Proost!

Kommentoi
Name and Mail are required