Mangomatka Intiaan
Olen lukenut Seija Vilénin blogia ja hänen esikoisromaaninsa Mangopuun alla kiinnitti heti huomioni (vaikka menikin aikaa, että sain sen itselleni), sillä Intia on kiehtonut minua pienestä pitäen. Myös Krishna-liikkeen koen kiinnostavana, vaikka en siis ole koskaan kokenut halua liittyä siihen.
Vilénin omaelämäkerrallinen romaani kertoo siitä, miten hän jo nuorena muutti pikkukaupungista Helsinkiin Krishna-temppeliin ja sieltä Intiaan, jossa hän tapasi silloisen miehensä. Myöhemmin matka vei Tanskaan ja Kanadaan, lapsiakin tuli. Krishna-liikkeen elämä erikoisine sääntöineen ja pistejärjestelmineen tuntuu usein surkuhupaisalta. Kun säännöistä kerran alkaa lipsua, se muuttuu koko ajan helpommaksi.
Tykkäsin tosi paljon kirjan kirjoitustyylistä. Se on runollista ja kuvailevaa, mutta kuvailu kulkee kerronnan lomassa, sen ehdoilla. Minusta tyyli ei ollut ei yhtään liian raskas, toisin kuin joidenkin arvostelijoiden mielestä. Erityisesti ruokaa kuvaillaan paljon, onhan se yksi krishnojen harvoista sallituista nautinnoista (kunhan ruoka ei sisällä kiellettyjä raaka-aineita). Henkilöiden lempinimet huvittivat, esim. aviomiehen nimitys barbipappi.
Aikatasojen välillä suhaillaan joskus jopa monta kertaa samalla sivulla, mutta koska eri ajat ovat niin omanlaisiaan maailmoita, ei tässä silti mennyt pää pyörälle. Jotkut abstraktimmat kuvailut menivät kyllä alkuun hieman ohitse.
Kirjan loppu tuntui jotenkin hieman lässähtävän, mutta kokonaisuutena se oli erinomainen, ja korkeahkoista odotuksista huolimatta positiivisesti yllättänyt, lukukokemus, jonka ahmin kahden junamatkan aikana.
2 Responses “Mangomatka Intiaan”
Olen jo kauan halunnut lukea tämän. Mutten koskaan muista ottaa Suomesta mukaan. Ehkä ensi kerralla!
Toivottavasti muistat, uskon että pidät tästä paljon.