Archive for September, 2012

Mangomatka Intiaan

Olen lukenut Seija Vilénin blogia ja hänen esikoisromaaninsa Mangopuun alla kiinnitti heti huomioni (vaikka menikin aikaa, että sain sen itselleni), sillä Intia on kiehtonut minua pienestä pitäen. Myös Krishna-liikkeen koen kiinnostavana, vaikka en siis ole koskaan kokenut halua liittyä siihen.

Mangopuun alla -kansi

Vilénin omaelämäkerrallinen romaani kertoo siitä, miten hän jo nuorena muutti pikkukaupungista Helsinkiin Krishna-temppeliin ja sieltä Intiaan, jossa hän tapasi silloisen miehensä. Myöhemmin matka vei Tanskaan ja Kanadaan, lapsiakin tuli. Krishna-liikkeen elämä erikoisine sääntöineen ja pistejärjestelmineen tuntuu usein surkuhupaisalta. Kun säännöistä kerran alkaa lipsua, se muuttuu koko ajan helpommaksi.

Tykkäsin tosi paljon kirjan kirjoitustyylistä. Se on runollista ja kuvailevaa, mutta kuvailu kulkee kerronnan lomassa, sen ehdoilla. Minusta tyyli ei ollut ei yhtään liian raskas, toisin kuin joidenkin arvostelijoiden mielestä. Erityisesti ruokaa kuvaillaan paljon, onhan se yksi krishnojen harvoista sallituista nautinnoista (kunhan ruoka ei sisällä kiellettyjä raaka-aineita). Henkilöiden lempinimet huvittivat, esim. aviomiehen nimitys barbipappi.

Aikatasojen välillä suhaillaan joskus jopa monta kertaa samalla sivulla, mutta koska eri ajat ovat niin omanlaisiaan maailmoita, ei tässä silti mennyt pää pyörälle. Jotkut abstraktimmat kuvailut menivät kyllä alkuun hieman ohitse.

Kirjan loppu tuntui jotenkin hieman lässähtävän, mutta kokonaisuutena se oli erinomainen, ja korkeahkoista odotuksista huolimatta positiivisesti yllättänyt, lukukokemus, jonka ahmin kahden junamatkan aikana.

Berliinin ihmeitä

Kuuden päivän Berliinin reissu meni mukavasti, jos ei lasketa lämmön aiheuttamia komplikaatioita sekä hotellin uskomatonta tyrimistä. Todistetusti voin selvitä hengissä 37 asteen lämmöstä – se tosin vaatii lukuisia erilaisia lääkkeitä, muita mömmöjä ja silti ollaan vain sillä hilkulla. Tämä oli muuten mieheni ja minun lähes 13 vuoden yhdessäolon aikana ensimmäinen kerta, kun lensimme yhdessä muualle kuin Hollantiin tai Suomeen!

Berliini on tosi suosittu, trendikäskin lomakaupunki. Minun makuuni turhankin suuri, vaikka suurkaupungiksi se onkin rento ja hyvin avara (avaruudessa on tosin myös kääntöpuolensa – se pidentää etäisyyksiä ja varjoa on vähemmän).

Bisarri patsas lähellä Hansaplatzia

Arkkitehtuuria on pääpiirteissään neljänlaista: paljon Helsinkiä muistuttavia jugend(?)kerrostaloja, pröystäilevän pompöösejä historiallisia kolosseja usein kultakoristeltuina, moderneja pilvenpiirtäjiä sekä masentavan harmaita lähiöbokseja. Kolme jälkimmäistä ei vetoa minuun, ensinmainittu taas on kovin tuttua.

Toki suuressa kaupungissa on puolensa. Löytyy paljon kaikkea – usein tosin kaukana, vaikka joukkoliikenne erinomaisesti toimiikin. Nähtävyyksiä on satoja, ravintoloita tuhansia. Erityisesti vaihtoehtoinen/UG-skene on Berliinissä tosi vahva ja huikeilla graffiteilla koristellut entiset vallatut talot upeita.

Nähtävyyksistä tuli katsastettua lähinnä Neues Museum (seuraavaa kirjaani varten), rentouttava Liquidrom-kylpylä sekä Monsterkabinett, joka oli ehdottomasti reissun kohokohta. Upeasti animoituja steampunk-henkisiä surrealistisia robotteja, jotka tanssivat ja laulavat industrial-hengessä. Mukana on myös esimerkiksi lähes auton kokoinen liikkuva hämähäkki!

Suosittelen kyllä välttämään Best Western -ketjun hotelleja, “neljän tähden” paikka oli uskomaton rimanalitus. Valehtelivat nettisivuillaan palveluistaan, mistä seurasi meille 100 euron lisälasku (mieheni ei jaksanut alkaa riidellä asiasta, vaikka minusta kusetusfirmojen ei saa antaa kiristää itseltään rahaa).

Lisäksi siivooja heitti tavaroitani pois(!) ja kun menin valittamaan, respassa oleva tyyppi ei tuntunut osaavan englantia (minkä ymmärrän monessa paikassa, mutta en neljän tähden hotellissa suurkaupungissa)! Mitään selitystä tai korvausta en koskaan saanut. Nettiyhteys saattoi iltaisin olla tunteja ylikuormitettu (ei päässyt kirjautumaan sisään ollenkaan) ja muulloinkin pätki usein jopa viisi kertaa tunnissa.

Berliinin kasvisravintolat

Vaikka ei muuta paljoa jaksaisikaan, niin aina jaksaa syödä. Niinpä keskityin matkalla vierailemaan erilaisissa (kasvis)ravintoloissa, joita etsin lähinnä HappyCow-palvelusta. Myös kustantajani, joka on vegaani, antoi minulle vinkkejä. Suurin osa paikoista oli kyllä ainakin osittain pettymyksiä.

En yleensä syö juuri pikaruokaa, mutta nyt piti testata. Vegaanista currywurstia tyylikkäässä Koppsissa, ihan OK, mutta reissusta teki sen arvoinen maailman paras jäätee, appelsiini-karpalo-jasmiini. Vego Foodworldista (josta saisi myös vegaanista tiramisua ja “Magnumia”) testasimme piruuttamme vegaaniset pekonijuustohampurilaiset, nekin ihan jees, joskaan pekonia emme havainneet.

Panimoravintola Vaustissa tuli käytyä kahdestikin. Vihannesrösti sekä talon omalla soijajuustolla höystetty flammkuchen olivat vähän turhan pubiruokaa omaan makuun, mutta se kotitekoinen mango-chililimonadi…

La Mano Verde on monia palkintoja voittanut vegaaninen, osittain raw, gourmetravintola. Heidän lounaansa oli kyllä pettymys, sen verran mautonta.

Intialainen kasvisravintola Satyam oli samoin pettymys mauttomuudellaan. Sen sijaan lähistöllä sijainnut Mujarani tarjosi samaan viiden euron hintaan paljon herkullisemman usean lajin lounaan.

Vietnamilaistakin tuli tietysti popsittua. Samadhin ruoka oli modernia aasialaista kasvisruokaa, tosin mieheni pad thai hakkasi kyllä minun vietnamilaishenkisen keittoni. Lieu in Berlinissä oli tuoreimmat idut ja rau ramit, mitä on tullut vastaan, Monsieur Vuongissa maukkaat kasvisruoat ja ihana vadelma-lime-thaibasilikajuoma. Muutenkin nuo erilaiset juomat taisivat olla reissun parhaat herkut.