Rikki

kun on istunut tuolin rikki
nukkunut sängyn sirpaleiksi
ja astunut kengät tomuksi

digitaalikello lyö punaisia haavoja
hämärään

huoneet ovat täynnä hiljaisuutta
jonka rikkoo
tyynyn kääntäminen

Tänään saatte keskeneräisen, fragmentoituneen runon, koska tuntuu, ettei minulla ole muuta kuin keskeneräisiä, fragmentoituneita ajatuksia.

Mielessäni pyörii kirjoja. Yhdestä tietosellaisesta postitin hiljattain apurahahakemuksen. Yksi on tämän vuoden NaNoWriMo, siitäkin olen kirjoittanut yhden apurahahakemuksen ja kirjoitan toisenkin. On myös ajatus lastenkirjasta. Paras tarina koskaan! Moni tietänee tämän fiiliksen. Voiko olla paras tarina koskaan, ilman että joku olisi jo keksinyt sitä?

En tiedä, miten oikeasti pystyn kirjoittamaan, mutta on pakko. Useimpina päivinä pystyn tekemään 5-10 % entisestä määrästä, monesti 0 %. On hyviäkin päiviä, kiitos villivihannesten, mutta ei enää läheskään yhtä paljon kuin alunperin.

Kohta tulee vuosi siitä kun kuntoni romahti. Se oli 23.11.2011, päivää sen jälkeen kun olin saanut NaNoWriMon valmiiksi. Sitten 4.6. se romahti vielä lisää ja sen jälkeen on tullut pienempiä romahduksia.

Koko ajan mielessä on ollut toki tärkeimpänä se, että olen taas kunnossa tämän vuoden NaNoon mennessä. Toki tiedän, ettei aivolisäkkeitä tuosta vaan korjata, mutta on ollut parempi yrittää olla ajattelematta sitä.

Ajattelen kyllä kirjoittamista. Ajattelemiselle on paljon aikaa, vaikka usein sekin on liian uuvuttavaa.

Ammattilainen kehotti leikkelemään kolmanneksen näytelmästäni, hän harkitsee sen tuomista lavalle. Olen saanut 114 sivusta pois 14. Se ei ehkä ole aivan kolmannes.

Aloin kirjoittaa novellia, joka käsittelee synestesiaa. Minulla on jo yksi synestesianovelli, raapale, mutta se on aivan erilainen. Viime yönä, en ole varma unessa vai hereillä, tuli idea scifinovelliin. Tarina tosin vielä puuttuu.

Suurimman osan ajasta en pysty lukemaan, mutta välillä kuitenkin paljon. Sinuhen luin kuudessa päivässä. Yhtenä päivänä meni 270 sivua, mikä on hassua, kun 280-sivuiseen I Never Promised You A Rose Gardeniin tuhraantui yli 10 kuukautta.

Diabetes insipiduskin on pahentunut taas. Se ei koskaan ole ollut hyvä merkki.

En tiedä, miten ihmiset jaksavat tällaisissa tilanteissa. Tai no, tiedänhän minä. Heillä on läheisten tukea, lapsia, uskonto ja/tai ainakin lemmikkieläin. Minulla ei ole noista mitään.

Tuntuu nololta vihjata tällaista, mutta olisin tosi kiitollinen, jos joku vaikka haluaisi lähettää minulle jotakin piristävää. Vaikka kortin. Tai kirjan. Tai jotain. (Ei Fazerin sinistä.) Osoite löytyy netissä olevasta Things I Loven wishlististä, jonka varsinainen sisältö on tosin aikaa sitten vanhentunut.

P.S. Uudessa Mondossa on minulta pieni juttu.

3 Responses “Rikki”

  1. Jaksamisia sinulle! Jos yhtään piristää, niin tuo runosi on kyllä kaunis :)

  2. Aura says:

    Minäkin toivotan jaksamisia! Pidin myös runostasi. :)

Click here to cancel reply.

Kommentoi
Name and Mail are required