Sinisalon mestariteos

Mistähän kaivaisin riittävän suuret ylisanat? Minuun Ennen päivänlaskua ei voi ei iskenyt erityisesti. Lasisilmä oli loisto, vaikka sen salkkarimaailma vähän häiritsi. Linnunaivojen maailma oli mukavampi, mutta siitä en silti pitänyt siitä yhtä paljon kuin Lasisilmästä.

Miksi Enkelten verta ei saanut Finlandia-palkintoa tai ollut edes ehdolla? Sinisalon muut kirjat tuntuvat tähän verrattuna “harjoitusteoksilta”.

Enkelten verta osui minulla loistavaan aikaan, heinäkuuhun. Intohimoinen kiinnostukseni eläinten älyyn yms oli ollut vahvassa nousussa, mutta olin juuri ennen kirjan aloittamista saanut valmiiksi aihetta käsittelevän novellini Sabine, joten ei tarvinnut pelätä, että saisin kirjasta liian suuria vaikutteita.

Enkelten verta -kansi

Enkelten verta kertoo mehiläisiä hoitavasta erakkomaisesta Orvosta, joka pitää myös hautaustoimistoa. Orvon isä Ari on teurastaja ja Orvon poika Eero puolestaan eläinaktivisti. Kirjassa on pitkiä pätkiä Eeron blogeista, osin kommentteineen.

Kirjan päähenkilö ovat kuitenkin mehiläiset. On vuosi 2017(?) ja maailmaa uhkaa pesäautio, mehiläisten kato. Se on iskemässä myös Orvon mehiläisiin. Orvo saa kuitenkin selville, mihin mehiläiset pakenevat. Voisiko hänkin paeta sinne?

Olen lukenut ennenkin yhden mehiläiskatodystopian, Douglas Couplandin Generation A. Vaikka Coupland onkin yksi lempikirjailijoistani, ei kirjaa voi edes verrata tähän.

Joitain kirjan jatkuva infodumppeilu, niin mytologiasta kuin biologiastakin, on häirinnyt, mutta minua ei Mehiläisjuttujen lisäksi tulevaisuudenvisiot ovat muutenkin mielenkiintoisia ja erittäin realistisia. Esimerkiksi tupakointi on kielletty, mutta ketään ei kiinnosta enää huumausaineiden käyttörikokset.

Enkelten verta on paitsi häikäisevän mielenkiintoinen, myös aivan helvetin hyvin kirjoitettu. Johanna Sinisalo tykittää sellaisella tyylillä, että henki salpautuu. Jokainen sana on huolella valittu ja silti ihanan vaivaton. Oli pakko monesti lukea sama kohta useita kertoja, eikä siksi, ettei olisi ymmärtänyt jotain.

Kirja on hyvä esimerkki siitä, ettei upean tyylin tarvitse tarkoittaa vaikeaa, teennäistä tai raskaslukuista. Adjektiiveja lauseisiin on ripoteltu runsaasti, mutta koska ne ovat juuri oikein valittuja (oli sana sitten “kaunis” tai “ritisevä”), ne eivät tee tekstistä raskasta. (Tähän piti tulla lukunäyte, mutta huomasin vasta lainattuani kirjan pikkusiskolleni, että olin unohtanut ottaa sellaisen talteen.)

Luokittelisin kirjan ennemmin maagiseksi realismiksi kuin scifiksi, vaikka jälkimmäistä se teknisesti onkin. Paino sekä sanalla maaginen että realismi. Siinä on vahvoja dystopiaväritteitä, mutta siinä missä useimmissa dystopioissa ollaan ajassa täystuhon jälkeen, tässä ollaan juuri ennen sitä. Sekö vasta onkin kutkuttavaa. Tuhoa ei voi estää. Miksi pitäisikään?

Ainoa mikä kirjassa häiritsi oli Marja-Terttu, jonka paperinohut kaksiulotteisuus oli toki tarkoituksellista, mutta silti vähän rasittavaa. Se yksi kohtaus(tm) tuntui vähän päälleliimatulta ja huonosti motivoidulta. Eräästäkin toisesta hahmosta odotin tulevan esille vähän enemmän, mutta ei sitten tullut.

Jos Sinisalon tämän syksyn uutukainen on edes puoliksi yhtä hyvä, en malta odottaa.

P.S. Kirjan lopussa olevat lähdeluettelot. <3

6 Responses “Sinisalon mestariteos”

  1. JohannaH says:

    Hei, hauska kuulla, että on olemassa joku toinenkin, joka ei niin innostunut tuosta Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta. Itse en pitänyt siitä ja en oikein ole ymmärtänyt kirjan saamaa suosiota, ts. kun kukaan toinen ei ole sitä kritisoinut. Minulla on kai siksi vähän aiheettomasti ennakkoluuloja J. Sinisalon kirjoja kohtaan, kun tavallaan omasta mielestäni liika hypetys saa aikaan lievän vastareaktion tyyliin “no ei se nyt NOIN hyvää ole” (etenkin, kun oma kokemus ei tue sitä hypeä).

    No, joka tapauksessa, olisi taas kerran mielenkiintoista lukea kirja, josta sinä olet pitänyt! :) Kirjoitat kyllä hyvin nää esittelyt, koska nyt kiinnostaisi tietää, mikä tuo “yksi kohtaus” on ollut ja pitäisinkö itse Marja-Terttua ohuena hahmona. Etukäteisluuloni on, että en pitäisi noista tietoiskuista, kun en Ennen päivänlaskua ei voi -kirjassakaan sietänyt niitä tietokirja- vai mitä wikipediaotantoja ne välissä olikaan. Scifissä kaipaan aina enemmän realistisuutta ja olen aiemmin pitänyt joistain kirjoista, jotka yhdistelevät tosiasioita ja mytologiaa, joten tämä saattaisi olla siinäkin mielessä varsin luettava opus.

  2. Lukuhoukka says:

    Minä taas olen pitänyt Johanna Sinisalon kirjoista kunnolla vain Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta, olen lukenut sen kaksi tai kolme kertaa. Tosin tätä mehiläisjuttua en ole lukenut. Lasisilmä oli mielestäni aika huono ja Sankarit toimi Kalevala-pastissina mutta ei muuten tehnyt vaikutusta.

  3. Tuulikki says:

    Kiva kuulla, että Sinisalolta on tulossa taas uusi. :) Oon tykänny kaikista hänen kirjoistaan (oisinkoha seitsemän lukenu) mutta kaikkein eniten novellikokoelmastaan Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita. Herkullisen paljon erilaisia tulevaisuudenkuvia, tyylejä ja henkilöhahmoja. Enkelten verta sijoittuu mielestäni paremmuusjärjestyksessä ehkä Linnunaivot ja Ennen päivänlaskua ei voi -kirjojen jälkeen, kuitenkin ennen noita Sankarit, Lasisilmä ja mikä olikaan se geokätköilystä kertova juttu. Enkelten verta tuntui jotenkin aika ohuelta, teemat olisivat riittäneet ehkä puolikkaaseen tuosta kirjasta. En tiedä, onko tarkoituskin, että lukija arvaa tapahtumat ennalta (kun viitataan myyttisiin tarinoihin, joiden kautta tulee aika selväksi, mitä tulee tapahtumaan) mutta joka tapauksessa ennalta-arvattavuus häiritsi. Jonkin verran tuli myös sellainen olo, että esiteltiin kuin uusina ilmiöinä asioita, joista on jo paljon puhuttu: Yhdyskuntahyönteisten kulttuuri, kuoleman käsittely virtuaalimaailmassa, eläinoikeuskeskustelu jne. Teemat olivat silti kuitenkin hyvin mielenkiintoisia, teksti sujuvaa ja tyylilaji pettämätön.
    Sinisalosta tykkäävä voi muuten innostua myös hänen toimittamastaan Verkon silmässä: Tarinoita internetin maailmasta -kirjasta. :)

    • Pitäisi tuo novellikokoelma lukea. Minulla on vain jokin mystinen epäluulo novellikokoelmien suhteen, vaikka olen lukenut hyviä sellaisia ja kirjoitan itsekin paljon novelleja. Ehkä yksi syy on se, että luin Margaret Atwoodin, joka on yksi suosikkikirjailijoistani, novellikokoelman joka ei iskenyt sitten yhtään. Ja romaaneissa on kuitenkin se oma hohtonsa, kun saa olla niiden henkilöiden kanssa pidempään.

  4. Leena Lumi says:

    Maija, minä tässä olen vain odottanut, että milloin sinä kirjoitat tästä kirjasta. Olin aivan varma, että tämä on just sulle;-)

    Minulle tässä oli vähän liian ‘ufoa’, mutta täytyy myöntää, että Sinisalo on hemmetin hyvä kirjalija ja myös vähän pelottava…

    • Taidankin Leena jatkossa ulkoistaa to read -listojeni lsuunnittelemisen minulle, kun selkeästi tiedät minua iteäni paremmin, mitä kannattaa lukea. :-> Minulla oli hieman epäilyksiä, kun olin lukenut Hesarista ja jostain muusta lehdestä melko nihkeät arvostelut.

      Luetutin kirjan myös miehelläni (joka ei hirveästi pitänyt, tykkää erityylisestä scifistä) ja pikkusiskoltani, joka juuri pari tuntia sitten mailasi pitäneensä tästä kovasti, poislukien Eeron blogimerkinnät ja niiden kommentit. Hänkin käytti sanaa “creepy”.

Kommentoi
Name and Mail are required