Lyödäänkö proosat läskiksi?

Cripfic on siis kehittämäni genre, jossa käsitellään vammaisia ihmisiä. Olen joskus leikitellyt myös ajatuksella genrestä nimeltä fatfic, jonka sisällön voinee arvata. Käsittääkseni tätä nimeä ei ole kukaan muu keksinyt – löydän Googlella vain typotettuja fanficejä.

Miksi joku sitten haluaisi kirjoittaa läskeistä? Ehkä siksi, ettei läskejä juuri kirjallisuudessa näy, ainakaan naisia (en laske tähän kirjoja naisista, jotka ovat mielestään viisi kiloa ylipainoisia ja ahdistuneita siitä). Jos joku on lihava, niin se on kamalaa ja hän laihduttaa tai vähintäänkin yrittää. Samaa sarjaa kuin se, että vammaisten elämä useimmissa kirjoissa ja elokuvissa keskittyy vamman ylitse pääsemiseen.

Tietysti cripficissä on paljon enemmän potentiaalisia tarinoita jo siksikin, että vammoja on niin erilaisia. Päähenkilö voi olla vaikkapa kuuro, autistinen, vuodepotilas tai kärsiä migreenistä. Siihen verrattuna painossa on vähemmän ulottuvuuksia. Toisaalta niitäkin käsitellään kirjallisuudessa niin vähän, että minusta voisi käsitellä enemmän. (Ja toki lihavia henkilöhahmoja voisi olla paljon enemmän ilman, että se vaikuttaa tarinaan.)

Itse olen kirjoittanut kaksi novellia, joita voisi pitää fatficinä. Toinen on scifitarina tulevaisuudesta, jossa vammaiset ja lihavat on eristetty omiin ghettoihinsa. Toinen on surrealistinen kertomus naisesta, joka pakkomielteisesti haluaa mahtua erääseen mekkoon (mitä nyt voisi tietysti pitää cripficinäkin, koska kyse on enemmän syömishäiriöstä kuin lihavuudesta).

Lisäksi viimeksi valmistuneessa romaanissani Häpeämättömässä on Emilia, joka on tosi lihava, mutta siitä huolimatta leipoo cupcakeja ja harrastaa laskuvarjohyppyä, pitää jopa itseironista Läski laskuvarjohyppääjä -blogia. Emilia ei häpeä sitä, että rakastaa ruokaa, vaikka yhteiskunnan mielestä lihavien pitäisi.

Nyt kesken olevassa Palsamoitu-romaanissani ei ole toistaiseksi ollut lihavia henkilöitä. Päähenkilö on masentunut ja tärkein sivuhenkilö on lesbo, enkä halunnut yhdistää näitä asioita lihavuuteen, kuten usein yhdistetään. Toisaalta tämä ajatusmalli kertoo siitä, miten vahvassa ennakkoluulot ovat itselläänkin… Mieluummin joku sivuhenkilö lihavaksi, mutta ei päähenkilö, eihän.

Olisi mukava jos voisi kirjoittaa “sosiaalisesta hylkiöstä”, joka sattuisi olemaan myös lihava, eikä lukija automaattisesti vetäisi viivaa näiden kahden välille (siis jos tarkoitus ei ole nimenomaan kirjoittaa lihavuuden sosiaalisesta stigmasta).

Ainakin joku on muuten ilmeisesti kirjoittanut fatfic-romaanin.

9 Responses “Lyödäänkö proosat läskiksi?”

  1. Nyt rupesin miettimään, onko lihavia henkilöitä tupsahdellut eteen kirjoissa. Suurin osahan on kyllä laihoja. Hmm…

    Jään pohtimaan, ja samalla mainitsen, että haastoin sinut tänään. Käy tsekkaamassa, sunshine!

  2. Jane says:

    Mieleeni tuli kolme jo aikoja sitten lukemaani kirjaa: Minette Waltersin Kuvanveistäjä, Willy Lambin Dolores ja lentävä jalka, sekä Jane Greenin Netti@deitti.

    • Kiitos kirjavinkeistä! Kirjat tai kirjailijat eivät ole minulle tuttuja. Onhan niitä lihavia henkilöitä kirjoissa, mutta tosi vähän suhteessa tosielämään. (Etenkin Jenkeissä, missä joka kolmas on lihava.)

      Elokuvissa suhde on toki vielä paljon huonompi, ainoastaan mieshenkilöt saavat joskus olla lihavia. Poikkeuksena esim. hurmaava Gabourey Sidibe, joka loistaa The Big C:ssä ja Precious-elokuvassa.

  3. Jane says:

    Precious-elokuvahan (olen katsonut kahdesti) perustuu Sapphiren kirjaan “Push”, joka ilmestyi jo v.-96 ja julkaistiin suomeksi ilmeisesti elokuvan ilmestymisen aikoihin. Luin äsken Liken sivuilta että kirja on ilmestynyt joskus aikaisemminkin suomeksi, nimellä “Ponnista!”

  4. Shaluna says:

    Jane Greenillä on useimminkin pullukoita päähahmoja. Mikä on hyvin virkistävää chick litissä.

    Se on tuntuu sinänsä omituiselta, että mulla ei ole ollut lihavia hahmoja ikinä. Ei ketään, vaikka itse ole lihava ja näen ongelmaiseksi sen, että lihavia (nais)hahmoja ei oikein ole. Normaalipainoisia ja pulleita on ollut, tämän hetkinen FMC on hieman pyöreä. Syömishäiriöisiä on aika monet olleet mun tarinoissa ja vaikka mua ärsyttää se, että harvoin syömishäiriöiset kuvataan lihavina niin ei sellaistakaan hahmoa mun tarinoista löydy. Tosin lohduttaudun sillä, että en meinaa ikinä julkaista tai edes yrittää julkaista näitä. :P Jos joskus laittaisin edes nettiin tai vastaavaa, haluaisin kyllä kirjoittaa hahmon, johon liittyy tietyllä tavaa “toiseus”, mieluiten sellainen mihin itsekin koen kuuluvani. Tosin ehkä samalla itse yritän välttää lihavaa lesbohahmoa, koska mun hahmot yleensä tuppaa olemaan ei-heteroita, mutta silti jokseenkin naisellisia, tai ei ainakaan ns. rekkiksiä.

  5. E.K says:

    Minusta olisi kiva joskus lukea kirjaa, missä henkilö on ylipainoinen, mutta se ei ole tarinan pointti. Yleensä jos hahmolla on ylipainoa tai vamma sitä korostetaan niin huolellisesti ettei sitä voi vahingossakaan olla huomaamatta.

    http://en.wikipedia.org/wiki/The_No._1_Ladies'_Detective_Agency

    En ole lukenut näitä kirjoja, mutta olen katsonut niiden perusteella tehtyä tv-sarjaa. Siinä päähenkilöllä oli painoa mutta hän oli silti “normaali” henkilö. Oli jotenkin piristävää katsella sarjaa missä päähenkilön paino ei ollut hänen ainoa hallitseva ominaisuus.

  6. Oona says:

    Virpi Hämeen-Anttilan uusimmassa kirjassa päähenkilö on valtavan lihava, ja se on myös iso ongelma siinä.

    Mutta tosiaan missä olis naishahmo, joka on suht sinut kiloineen, en ainakaan heti muista ketään.

Kommentoi
Name and Mail are required