Pinkistä pimppeihin

Inhosin lapsena vaaleanpunaista, koska se oli tyttöjen väri ja inhosin tyttöjen juttuja. Sanoin lempivärikseni sinisen, vaikka oikeasti olen aina tykännyt eniten punaisesta (vaaleanpunaisesta en perusta vieläkään). Myöhemmin vaaleanpunaiselle on tullut vielä toinenkin negatiivinen konnotaatio: rintasyöpä ja pinkwashing eli pinkkipesu.

Kun Tiimari laittoi hiljattain kuvastoonsa useammatkin tyttöjen pinkit synttärit (ja pojille raksamiessynttäreitä) siitä nousi kohu ja painostuksen alla Tiimari hieman laimensikin jyrkkää sukupuolijaotteluaan. Moni firma kuvittelee, että myös aikuiset naiset haluavat käyttää pinkkejä tuotteita, vaikkapa kännykkää.

Maailman tyttöjen päivänä esimerkiksi Finlandia-talo valaistiin pinkillä. Yök.

On sinänsä huvittavaa, että vielä alle sata vuotta sitten pinkki oli poikien väri. Tytöt puettiin hempeämpään siniseen. Varsinaisia sukupuoli-identiteettejä lapsilla ei katsottu edes olevan ja mekko oli sopiva pikkupojankin vaatteeksi. (Nykyään lasten sukupuolineutraalia kasvatusta tavataan pitää anarkismina…)

“There has been a great diversity of opinion on the subject, but the generally accepted rule is pink for the boy and blue for the girl. The reason is that pink being a more decided and stronger colour is more suitable for the boy, while blue, which is more delicate and dainty, is prettier for the girl.” – Ladies’ Home Journal, 1918

“If you like the colour note on the little one’s garments, use pink for the boy and blue for the girl, if you are a follower of convention.” – Sunday Sentinel, 1914

Nykyään suosituksi naiseuden ja jopa feminismin symboliksi on muodostunut pimppi eli vagina (tiedoksi muuten kaikille, että vagina eli emätin on vain se sisäosa; sitä ulkopuolta kutsutaan vulvaksi tai hävyksi – yllättävän monella nämä menevät sekaisin). Vaginamonologien jälkeen on tullut runsaasti teoksia, joiden nimessä nämä seikkailevat, viimeisimpänä Naomi Wolfin paljon huomiota (ja etenkin kritiikkiä heppoisesta argumentaatiostaan) saanut Vagina.

Trans- ja intersukupuoliset ovat varsin tyytymättömiä tähän. Nainen voi olla nainen ilman vaginaa ja toisaalta pimpin omistaja ei välttämättä ole nainen. Monet sukupuolivähemmistöjen edustajat kokevat todella törkeänä ja tökerönä vallalla olevaa ajatuksen siitä, että sukuelimet määrittävät sukupuolen.

Eikä tämä ole ainoa syy pitää typeränä naisten redusoimista sukuelimikseen. Tämäkö on naisen tärkein osa? Jos miehet kirjoittaisivat kyrpäaiheisia kirjoja ja kikkelimonologeja, naiset pitäisivät tätä lapsellisena ja banaalina.

(Kieltämättä suuri osa feministisistä teksteistä on mielestäni hyvin banaaleja, enkä tarkoita tällä niinkään mitään anarkofeminismiä, vaan akateemista tutkimusta, joka pohtii esimerkiksi sitä, penetroiko yhdynnässä mies naisen vai ympäröikö nainen vaginallaan miehen, mikä on tietenkin maailman oleellisin kysymys.)

3 Responses “Pinkistä pimppeihin”

  1. Pieta says:

    Hei! Sekä vaaleanpunaisen värin että vaginoiden merkitys naisille ja feminismille on kiinnostava aihe. Pinkki on varsin poliittinen väri – sitä käytetään paljon esim. (anarko)feministisissä yhteyksissä käsittääkseni ilmentämään feminiinisyyden arvostamista, mutta lisäksi väriä ehkä pyritään “ottamaan haltuun” markkinavoimilta. Tuntuu, että pinkin värin latautuneisuutta pyritään käyttämään hyväksi ja samalla antamaan sille uusia merkityksiä.

    Sukupuolen typistäminen haaroväleihin on typerää, teki sen miten päin vain. En kuitenkaan pidä hyvänä (enkä väitä että sinäkään pitäisit), että ns. sukupuolielimistä ja niiden merkityksistä ei lainkaan puhuttaisi. Vaginat, vulvat ja fallokset kantavat paljon kulttuurisia ja symbolisia merkityksiä, jotka ovat osa ihmisten elämänpiiriä riippumatta heidän omasta sukupuoli-identiteetistään tai fysiologiastaan.

    Oikeastaan aloin kirjoittaa kyseenalaistaakseni tuon viimeisen, sulkujen sisään kirjoitetun pätkän. Opiskelen sukupuolentutkimusta eli seuraan akateemista feminismiä hyvin läheltä. Vaikka kultakin tieteenalalta varmasti löytyy banaliteettinsa, en äkkiseltään sanoisi suurta osaa akateemisesta feministisestä tutkimuksesta banaaliksi. Mainitsemasi esimerkin tyyppinen pohdinta ei ole minulle tuttua, ja yksittäistä kysymyksenasettelua paremman läpileikkauksen tämän päivän sukupuolentutkimuksen aihepiireistä saa vaikkapa tutustumalla kansallisten sukupuolentutkimuksen päivien ohjelmaan ja työryhmissä käsiteltyihin tutkimusaiheisiin (http://www.uta.fi/yky/naistutkimuspaivat2012/index.html) tai jos vielä pidemmälle haluaa mennä, viime vuoden eurooppalaisen yleiskonferenssin antiin (http://www.asszisztencia.hu/gender/). Lisäksi voin lämpimästi suositella Saresman, Rossin ja Juvosen Käsikirjaa sukupuoleen johdatukseksi akateemiseen feminismiin, tai jos luet mielummin blogeja, niin Feministien vuoro on huippu http://feministienvuoro.wordpress.com/.

    • Banaalius on toki lukijan mielipide. Kiitos noista vinkeistä, sillä mielelläni kyllä luen aiheesta fiksua tekstiä. Olen vain onnistunut usein törmäämään ihan hirveään tuubaan, mm. kun hankin lähdeteoksia kirjaani Hankala potilas vai hankala sairaus (joka käsittelee myös sukupuolieroja sairauksissa sekä terveydenhuollon seksismiä).

Trackbacks/Pingbacks

  1. […] Blogasin tästä vastenmielisestä pimppi”feminismistä” jo aiemmin. Mutta kappas vaan, eilisessä Hesarissa puhuttiin kritiikittömästi myös mainitsemastani Naomi Wolfin kirjasta Vagina, joka jotakuinkin kaikissa muissa lehdissä on saanut ansionsa mukaiset arvostelut: pseudotieteellistä potaskaa. […]

Kommentoi
Name and Mail are required