Syntymäpäivä joka muutti kaiken
Lionel Shriverin So Much For That tuntui aiheeltaan jne jotenkin niin “minun kirjaltani”, että oli suuri kynnys ryhtyä Shriverin muihin romaaneihin. Voisinko pitää niistä yhtä paljon?
The Post-Birthday World (suomennettu nimellä Syntymäpäivän jälkeen) valikoitui seuraavaksi Shriverikseni oikeastaan aivan sattumalta. Kirja kertoo lastenkirjoja kuvittavasta venäläisamerikkalaisesta Irinasta, jonka mies Lawrence on kansainvälisen politiikan asiantuntija, kunnollinen mutta tylsä.
Pariskunta asuu Lontoossa ja heidän elämänsä on oikein mukavaa, mutta arkista. Joka ilta syödään popcornia (tosin aina eri mausteilla, joita ruoanlaittoa taiteena pitävällä Irinalla on melkoinen kokoelma) ja katsotaan televisiosta ajankohtaisohjelmia. Seksiä harrastetaan aina samassa asennossa. Jostain syystä koskaan ei ole menty naimisiin, vaikka Irina kyllä mielisi.
Joka heinäkuussa Lawrence ja Irina vievät syntymäpäivälounaalle tuttavapariskunnan, Irinan kollegan Juden sekä tämän aviomiehen Ramseyn, joka on snooker-tähti. Sitten Jude ja Ramsey kuitenkin eroavat ja Lawrence on työmatkalla. Irina saa viihdyttää Ramseytä tämän syntymäpäivänä ihan yksin. He menevät jatkoille tämän luokse polttelemaan pilveä ja Irinan alkaa tehdä kovasti mieli suudella tätä biljardipöydän ääressä.
Mutta tapahtuuko suudelmaa koskaan? Tapahtui tai ei, se on käännekohta, jonka kohdalla kirja jakautuu kahtia. Joka toisessa luvussa on toinen maailma, joka toisessa toinen. On kaksi erilaista elämää, kuin paralleeliulottuvuuksia, joissa tapahtuu niin samoja asioita, eri asioita, päinvastaisia asioita kuin samankaltaisiakin asioita.
Kuulostaa hankalalta, mutta toimii erittäin hyvin. On kutkuttavaa lukea periaatteessa samoja tapahtumia (esim. hyytävän väkinäinen perhejoulu tai palkintogaala) uudestaan niin, että joko niiden sisältö muuttuu täysin, tai sisältö on sama, mutta henkilöt eri. Tai jopa samoja repliikkejä voi esiintyä, mutta eri yhteydessä.
Kirja starttaa hitaasti kuten So Much For Thatkin, jossa mietti, että pakkoko noista suihkulähteistä on sivukaupalla jauhaa, päästäisiinkö nyt asiaan. Shriver kuitenkin kuvailee henkilöitä niin antaumuksella, että kun hitaan aivan alun ohi pääsee, huomaa että on pakko saada tietää, mitä henkilöille käy, ei niinkään minkään konfliktin tai koukun takia, mutta koska heistä on tullut niin tuttuja!
Yleensä en pidä liiasta kuvailusta, mutta Shriver hoitaa mikroskooppisen tarkan kuvailunsa tyylillä, vaikka teksti usein viliseekin sivistyssanoja. Kirjan kieli on huolella mietittyä, esimerkiksi britti- ja amerikanenglannin eroilla on kirjassa todella suuri merkitys ja jotkut henkilöt puhuvat todella “brittiä”, jossa vilisee sanoja kuten “bird” (nainen) tai “lad” (mies).
Suosittelen todella lukemaan kirjan englanninkielisenä, jos suinkin pystyy! Vaikka ei hienoimpia sanoja ymmärtäisikään, vähemmän menee silti ohitse kuin käännöksestä.
Jude introduced Duncan, and the toff went into his somnambulant spiel about how absolutely inexpressibly thrilling it was to meet yet another guest about whom he didn’t give a damn. Without missing a beat Lawrence returned, “Indeed, frightfully, frightfully delightful to make your acquaintance as well, old bean,” getting the geezer’s accent to a tee. For the first time at the reception, something stirred in those muddy eyes, and Duncan seemed to wake up.
Kirjan toinen hienous on myös se nyanssien ja toisaalta dramatiikan taju, joka tässä toimii ehkä vielä paremmin kuin So Much For Thatissa. Toisinaan popcornkulho voi olla maailman julmin asia ja erään esineen tahallinen rikkominen kirjassa sai minut lähes haukkomaan henkeäni. Joskus kohtauksen viimeinen lause iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Riidan puute voi olla pahempaa kuin riita.
Kaunokirjallisesti tämä oli varmaan parempi kuin seuraajansa So Much For That, vaikka aiheensa puolesta se ehkä miellytti minua vieläkin enemmän. Tässä taas nimenomaan ihailin sitä taidokkuutta, niin tarinankerronnassa kuin kirjoitustyylissäkin.
Jälleen (kuten So Much For Thatinkin kohdalla) pitää myös todeta, että englanninkielinen nimi on suomenkielistä parempi. Kyse ei ole vain ajasta syntymäpäivän jälkeen vaan siitä, että koko maailma on muuttunut.
3 Responses “Syntymäpäivä joka muutti kaiken”
Tää kuulostaa niin hyvältä, että pitää takuulla laittaa iäti kasvavaan täytyy-lukea -listaan. Etenkin nuo “Toisinaan popcornkulho voi olla maailman julmin asia ja erään esineen tahallinen rikkominen kirjassa sai minut lähes haukkomaan henkeäni. Joskus kohtauksen viimeinen lause iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Riidan puute voi olla pahempaa kuin riita.”
Tuollaiseen pyrin myös työn alla olevassa romaanissani, vaikka en tietysti ole siinä yhtä taitava kuin Shriver. Erityisesti siihen, että päähenkilö usein olettaa joissain tilanteissa seuraavan riidan ja sitten ei tulekaan yms. Makuuhaavojassa taas kohtauksen viimeinen lause on usein se piiskanisku (tai näin ainakin on tarkoitus).
Itselläni on jostain syystä käynyt niin, että joka toinen romaani tuppaa olevan räväkämpi ja enemmän actionia (Marian ilmestyskirja, Häpeämätön, seuraava romaanini myös jos suunnitelma pitää) ja joka toinen on enemmän nyansseilla pelaavaa (Makuuahavoja, tämä työn alla oleva Palsamoitu).
Tykkäsin paljon We Need to Talk About Kevinistä, täytynee tämä ottaa lukuun seuraavaksi ja nimenomaan englanniksi. Täytyy alkaa totutella lukemaan pääosin Englanniksi, kun en usko että Hollannissa pääsen käsiksi juurikaan käännöskirjallisuuteen.