Sinuhe, viimeinkin

Luin Seitsemän veljestä viisivuotiaana, mutta sittemmin en ole juuri suomalaisia klassikoita lukenut. Juhani Ahot sun muut ovat kaikki lukematta (jos ei lasketa Peukaloisen retkiä, jonka Aho käänsi suomeksi). En ole tainnut lukea muita Finlandia-voittajia kuin Sinisalon.

Nolotti vähän, etten ollut lukenut Sinuhea. Mieheni, joka ei kuitenkaan varsinainen lukutoukka ole, oli hänkin lukenut sen jo ala-asteella. Sinuhe vaikutti vaikealta ja raskaalta kirjalta, onhan sillä pituuttakin 800 sivua.

Heinäkuussa aloitin lukemalla 30 sivua ja sitten lukeminen jäi moneksi viikoksi muiden juttujen takia, vaikka tiesin koko ajan, että lukisin sen kyllä loppuun. Syyskuun alussa kuitenkin innostuin uudestaan ja parhaimmillaan meni 270 sivua päivässä.

Sinuhe egyptiläinen -kansi

Tuntuu vähän hassulta arvostella tällaista suomalaista klassikkoa, mutta tuskin olen maailman ainoa ihminen, joka ei ollut Sinuhea lukenut. Mika Waltarin kirjahan kertoo siis antiikin Egyptistä ja osittain sen naapurivaltakunnista, mikä on hyvin mielenkiintoista aikaa, etenkin Sinuhen elinaika, jolloin valtaan oli päässyt uudistusmielinen farao Akhenaton (Ekhnaton), Tutankhamonin isä.

Akhenaton saa päähänsä, että kaikki Egyptin lukuisat jumalat ovat vääriä jumalia ja ainoa oikea jumala on auringonjumala Aton. Akhenatonin ajatukset tuovat mieleen kristinuskon: on vain yksi jumala joka on enemmän idea kuin mikään puupökkelö tai kivihahmo, kaikki ihmiset yhteiskuntaluokasta ja ihonväristä yms riippumatta ovat samanarvoisia, ei saa sotia tai vuodattaa verta jne. Lisäksi Akhenaton uudistaa myös taiteen.

Waltari panee Akhenatonin visiot “pyhän taudin” eli epilepsian piikkiin. Sinuhe epäröi alkuun, mutta alkaa pitää niitä järkeenkäypinä. Ihmisille nämä ajatukset ovat kuitenkin aivan liian radikaaleja. He haluavat säilyttää asiat niin kuin ne ovat aina olleet.

Sinuhe on lääkäri, ajoittain myös kallonporaaja, rauhanneuvottelija ja diplomaatti. Häntä arvostetaan laajalti, tosin naisten kanssa hänellä ei mene hyvin. Kaikkein eniten tuskaa tuo Nefernefernefer, jonka kauneus ja häikäilemättömyys saa Sinuhen tekemään hirveitä asioita.

Sinuhella on useita paljon uskollisia ystäviä, ennen kaikkea hänen (entinen) orjansa Kaptah, opportunismin ja sivun pituisten lörpöttelymonologien kuningas, joka rakastaa viiniä. Monologit alkavat yleensä sillä, että Kaptah sanoo Sinuhen uusinta suunnitelmaa pähkähulluksi ja murehtii, kuinka kaikki menee pilalle.

Lisäksi on sotapäällikkö Horemheb haukkoineen ja kuvanveistäjä Thotmes (Thutmosis), joka oikeassa elämässäkin veisti Nefertitin kuuluisan rintakuvan, jota kävin katsomassa Berliinissä elokuussa. Sinuhella on kuitenkin lisänimi “hän joka on yksinäinen”, koska hän tuntee aina itsensä ulkopuoliseksi.

Eräät kaverini kutsuivat Sinuhea “teiniangstiksi”. Kirjassa riittääkin (melo)draamaa, sillä egyptiläiset ovat melkoisia drama queenejä. He kirkuvat, itkevät, kynsivät rintaansa, repivät hiuksiaan ja sirottavat tuhkaa tukkaansa. Kun jokin menee hiukankin pieleen, he sanovat toivovansa, etteivät olisi koskaan syntyneet. Eikä muuten kovin monessa kirjassa ryypätä ja elostella näin taajaan. Väitetysti kirjailija Maila Talvio piti kirjaa liian rivona julkaistavaksi…

Sinuhe egyptiläinen on mielenkiintoinen tulkinta egyptiläisten elämästä. Hyvin esiin tulee etenkin se, miten voimakkaasti läsnä uskonto/taikausko ja kuolema ovat kaikessa.

Kirja ei ole kovin raskas, vaikka kieli onkin usein runollista ja virkkeet venyvät hurjan pitkiksi. Kirjassa riittää myös paljon kaikkea hupaisaa, kuten elämässäkin. Kaptahin monologien lisäksi itseäni huvitti erityisesti se, miten liika oluen juonti aiheuttaa virtahevosten näkemistä.

Keskustelimme tähdistä ja lampaanmaksasta eivätkä keskustelunaiheet suinkaan loppuneet meiltä, sillä tähdistä ja lampaanmaksasta voi ihminen keskustella koko ikänsä kuluttamatta tyhjiin suurta aihetta.

Lopuksi jokerikysymys: minkä kirjan kohdalla sinua eniten nolottaa/hävettää/harmittaa, ettet ole saanut sitä luettua? Onko syynä tieto tai oletus siitä, että kirja on raskas/vaikea/hyvin pitkä, vai etkö vain ole tullut lukeneeksi sitä?

21 Responses “Sinuhe, viimeinkin”

  1. JohannaH says:

    Mua nolotti pitkään, etten ollut lukenut Tarua sormusten herrasta. Aloitin sitä joskus pariinkin otteeseen mutta kyllästyin aina ekaan sataan sivuun ja jätin sen kesken. Aika suuri syy lukemisyrityksiin oli halu tehdä vaikutus silloiseen suureen ihastukseeni, erääseen Tolkien-fanipoikaan! Tämä siis tapahtui lukioiässä ja sen jälkeen joskus -97-98. Sittemmin pääsin yli yksipuolisesta ihastuksestani ja myös siitä, etten ole vieläkään The Tarua lukenut. En ole nähnyt niitä elokuviakaan. Fantasiaan yritin sitten tutustua muiden kirjojen myötä mutta en onnistunut siinäkään.

    Muutama vuosi myöhemmin yritin Iain Banksia fanittaneen silloisen poikaystäväni vaikutuksesta innostua scifistä, mutta tulos oli siinäkin aika heikko: 2 luettua ja kaksi kesken jäänyttä Banksia ja kyllästyminen asioihin, joita ei ole (ollut) olemassa kuin jonkun mielikuvituksessa! Oli todettava, että haltiamaailmat ja kaukaiset galaksit eivät vaan ole minun palani kakkua.

    Seuraavaksi oli vuorossa yritys olla anime- ja mangafani – taas senhetkinen poikaystävä päämotivaattorina, tottakai. Anime-elokuvista pidin kyllä jo ennen häntäkin ja pidän edelleen, mutta True Fania minusta ei tullut ja mangasta en oppinut koskaan aidosti pitämään.

    Niin. Nykyisin olen btw kihloissa miehen kanssa, joka ei lue koskaan kirjoja :P

    • En usko, että jaksaisin ikinä lukea Tolkienia, en ole niin innostunut infodumppailusta. Mieheni luki joskus nuorena aika paljon fantasiaa, nykyään paljon scifiä. Meidän scifimakumme ovat vain täysin erilaiset – hän pitää avaruuslentelystä ja minä yhteiskunnallisesta. Minusta hänen suosikkikirjansa ovat huonosti kirjoitettuja, vaikka eivät todellakaan ole mitään “kioskiromaaneja”.

      Ei hirveästi tule mieleen romaaneja, joista molemmat olisivat tykänneet, paitsi juuri Sinuhe ja muita klassikoita.

  2. Leena Lumi says:

    Maija, sinä pystyit siihen, mihin minä en! Luin Sinuhen nuorena ja olin täysin myyty. Siitä alkoi sitten Waltarin lukeminen, eikä se ole vieläkään ohi. Se ei ole ikinä ohi.

    Minun piti tuoda Sinuhe blogiini, sillä luin sen uudelleen edellissuvena, kun mieheni oli viikon työmatkalla. Koin kirjan nyt vieläkin vahvemmin ja tajusin, että minun kykyni ei ole arvioida tätä kirjaa. Mitä sanoa kirjailijasta, joka on minulle Jumalasta seuraava.

    Sanomattakin selvää, että myös R. palvoo kirjaa. Kuulostaa kulttimenoilta, mutta ei voi mitään;-)

    Jos vilkaiset arviotani Satu Koskimiehen kirjaan Hurmion tyttäret, saat tietää ketä mukasuutelen Paavolaisen huvilalla…

    Minun tekisi mieli antaa sinulle pari linkkiä, jotka koskevat blogiani ja Neferneferiä, mutta en tiedä tohdinko;-) Kävin julkisen kirjeenvaihdon yhden lehden sivuilla aiheesta erään miehen kanssa.

    Voi kuulostaa oudolta, mutta toisinaan, kun tuuli vaihtaa suuntaa, pidän Turms kuolemattomasta jopa Sinuhea enemmän.

    Minä en osaa hävetä, mitään mitä en ole lukenut, mutta jaksan aina vain ihmetellä, mitä ihmettä erikoista on kirjassa Saatana saapuu Moskovaan. Tosin en jaksanut lukea montaakaan sivua, enkä aio enää edes yrittää. Kirjan on vietävä kuin rakkaus eli ensikosketuksesta.

    • Useampi kaverini on lukenut ~kaikki nuo Waltarit ja keskustelivat joskus, mikä niistä on paras. Olikohan se nyt tuo vai Karvajalka, joka oli useamman lemppari. Monen mielestä kyllä alkavat toistaa itseään…

      Saatana saapuu Moskovaan on yksi lemppareitani. On tosin niin kauan siitä kuin luin sen, että en muista enää miksi. Nyt luen Aleksander Solts… miten se nimi nyt translitteroidaankaan suomeksi romaania Cancer Ward ja olen heti tykästynyt. Hei, venäläinen klassikko joka tuntuu (erittäin raskaasta aiheestaan huolimatta) tosi helppolukuiselta.

  3. Tuulikki says:

    Minäkin oon suuri Waltari-fani ja Sinuhe oli luonnollisesti aikoinaan se ensimmäinen luettava. :) 11-vuotiaana moni asia meni kuitenkin ohi, kuten se, että suuri osa Sinuhen filosofoinnista on suoraa lainausta Raamatun Saarnaajan kirjasta. Kristinusko elää jännästi monien Waltarin kirjojen (etenkin historiallisten romaanien) sivuilla joko suoremmin tai piilossa ajatuksina ja lainauksina. Joskus tuntuu, että kaikki muu kirjassa on vain väline, näyttämö uskonnollisfilosofiselle pohdinnalle. En tiedä, onko se tarkoituksellista vai lävistääkö uskonto (teologi) Waltarin ajattelun niin, että se näkyy väistämättä kirjoissaan.

    • Luulisi ainakin, että enimmäkseen tarkoituksellista.

      Kyllähän kristinusko on vaikuttanut tosi moniin romaaneihin – ihan Marian ilmestyskirjasta lähtien. Siinä tietysti ei niinkään se filosofinen puoli vaan ainoastaan Raamatusta juoni-inspiraatiota.

  4. Polga says:

    Kaikki muut on luettu, mutta Hessen Lasihelmipeli on tökännyt joka kerta johonkin kohtaan. No joo, olen mä jo päässyt yli puolenvälin, mutta tökkäsi taas. Ehkä vielä joskus :) Siis pidän Hessen kaikista muista kirjoista, mutta tämä – tämä t o d e l l a on noloa =(

  5. Polga says:

    Ai niin, kirjailijameemi on kesken, koska se paisuu ihan hurjasti. Kohta pitää karsia pois osa nimistä! :)

  6. Lukuhoukka says:

    Minulla meni muistaakseni nuorena Sinuhen lukemiseen ainkin puoli vuotta, luin sen kahtena kirjana ja siinä välissä taisi sitten vierähtää vähän aikaan.

    Mutta pidin todella paljon! Muuta en ole Waltarilta lukenut, aloitin kyllä kirjaa, jossa mies hukkaa sydäntään sinne tänne (en muista nimeä), ja tykkäsin kyllä siitä, mutta se varmaan jotenkin unohtui kesken.

  7. Olen lukenut Sinuhen aikoinaan englannin kielellä. Olisi varmaan korkea aika lukea se myös suomeksi.
    Runokirjoja olisi mukava omistaa. :)

  8. MHH says:

    Hauska aihe! Itse olen selvinnyt yliopistosta maisteriksi myöskin kotimaista kirjallisuutta opiskellen lukematta Tuntematonta sotilasta ja Sinuhe egyptilästä. Haluan lukea kummatkin joskus, ja etenkin Sinuhe kuulostaa varteenotettavalta tuon mainion sitaatin perusteella. :D Olen aika varma, että ainakin Tuntematon on ollut jossain pakollisten luettavien listalla, mutta siitä ei kysytty tentissä mitään, joten onnistuin luistamaan siitä. Kirjallisuuden opiskeleminen ei missään nimessä tappanut lukuintoani, mutta listat olivat vain niin pitkiä, että välillä piti priorisoida sen mukaan, mitkä sai lainaan tai ehti lukea.

    • Heh, hauska tapaus. Itseäni Tuntematon sotilas ei kyllä kiinnosta yhtään, kuten eivät muutkaan suomalaiset sotakirjat (ulkomaalaisia luen joskus). Sinuhenkin päädyin lukemaan lähinnä siksi, että yritin lukea mahdollisimman paljon muinaista Egyptiä käsittelevää.

  9. Calendula says:

    En tiedä onko tämä nyt häpeällinen kohta, mutta en ole lukenut Sinuhea. Enkä aiokaan. Olen aloittanut valehtelematta neljästi, niin nuorena kuin aikuisena, ja aina tekee mieli heittää viatonta vesilintua ekojen 50 sivun jälkeen.
    Totesin viimein, että olkoon. Elämässä on muita pakkoja, jätettäköön tämä sivuun.

  10. E.K says:

    Olipas hauska postaus :)

    Oma ikuisuusprojekti on “Monte-Criston kreivi”. Sain parissa vuodessa luettua sen melkein puoleen väliin, sitten se ei enää edennyt. Viime syksynä aloitin alusta ja kuuntelin äänikirjana. Pääsin pidemmälle kuin lukiessa mutta kesken se on vieläkin. Ekan kerran yritin lukea teosta 2004, eli tässä on nyt yhdeksän vuotta yritetty :)

    Sinuhea e ole lukenut. Joku päivä yritän.

  11. Lukutaitoa vuodesta -78 says:

    Itse aloitin Sinuhen lukemisen monta kertaa ja aina jäi kesken, vaikka kirjasta pidinkin, mutta se pituus ja hidas juonen eteneminen, koska niin yksityiskohtainen, mikä sinänsä taas erittäin hieno asia. Mutta sitten löysin äänikirjat ja nyt on Sinuhe kuunneltu lähes loppuun ja niin hieno kokemus, että taidanpa kuunnella joskus vielä toisenkin kerran.

    Muistaakos muut kuulleensa, että Waltari olisi sanonut, että Sinuhe itse kertoi hänelle tuon tarinansa.

    Ja ai että riipaisee, ettei joku pidä Tolkienista ja Sormusten herrasta, kun itse olin lähes hypnoosissa kun luin koko trilogian yötä päivää lukioaikana. Kyllä meni luihin ja ytimiin se tarina.

    No itsellä sitten nyky-kotimainen kirjallisuus, joka ei kiinnosta yhtään.
    Ei muuten ns. hävetä ettei nuo Westöt ja muut kiinnosta, mutta tuntuu että olen vähän huono suomalainen :)

  12. Anastasia says:

    Lempiteokseni suomalaisessa kirjallisuudessa! Nauroin tuolle teiniangstaukselle :D osuva kuvaus.
    Itselleni kirja, jota en ole millään tähän asti saanut luettua on Austenin Ylepys ja ennakkoluulo, ehkä pitäisi kesällä taas yrittää.

Kommentoi
Name and Mail are required