Pintaa syvempi viilto

Helmi-Maaria Pisara, joka kirjoittaa romaaneja nimellä Maaria Päivinen, on Münchenissä asuva blogikollegani, jonka joskus vielä yllätän ilmaantumalla hänen ovelleen Münchenin yöjunalla (aina voi toivoa?). Häneltä on julkaistu aiemmin kaksi romaania, joita en ole lukenut, mutta sain häneltä arvostelukappaleen hänen uudesta Pintanaarmuja-romaanistaan.

Hieman jännitti, onhan hän kuitenkin kaverini. Hänen tyylinsä, blogissakin, on aika runollinen, enkä ollut varma, iskisikö se minuun tai olisiko se liian raskas.

Ei hätää, Pintanaarmuja on hyvin runollisesti kirjoitettu, monesti kuin runoa, mutta se ei ole vaikealukuinen. Maaria hallitsee tyylinsä hyvin. Välillä se yltyy rytmitykseltään lähes tajunnanvirtamaiseksi, jossa lauseet, ajatukset ja joskus sanatkin sulautuvat yhteen, mutta sekin toimii. Kirjassa on melko abstrakteja rakkauskirjemäisiä jaksoja, mutta taustalla kuitenkin konkreettinen tarina.

“Käsiraudat kalisivat vasten sängyn puista päätyä, naapuritkin kuulivat kuinka pideltiin ja sade ulkona syövytti eikä Veikko löytänyt, nukkavierusaamatonhelmenkalastajaraato, oikeus maistella kutsumanimeä niin että puhe takeltelee pitkin ja poikin kitalakea: ruma-Anna, ruma-Anna, anna anna vittu anna.”

Tarinassa on kaksi kertojaa, Anna (joka ei oikeastaan ole kertoja, vaan hänestä kerrotaan), joka asuu väkivaltaisen Veikon kanssa, sekä Herman, Annan rakastaja. Annan ja Veikon tarinaa on hyvin raadollista lukea. Veikko on joskus harvoin kivakin, mutta ei sellainen mies, joka pyytelisi anteeksi. Enemmän hän syyttää, kuinka Anna tekee hänen elämästään niin vaikeaa.

Silti Anna jää. Mutta kun Veikko lähtee Afganistaniin, Annalle aukeaa uusi elämä. Tämä on kirjan ihaninta antia, kun kuvataan Annan puhkeaminen kukkaan, yhtäkkiä kaikki ovet ovat auki ja hän on vapaa, hän on ihminen, hän voi tehdä melkein mitä vain. Ainakin hetken. Niin raskaaksi kirjaksi tässä on paljon myös kepeyttä ja lohdullisuutta, jopa huikaisevaa elämäniloa.

“En ole koskaan noussut ja minun matkani: se jatkuu jatkuu jatkuu ja Veikko jää pisteeksi maahan. Olen ilmassa, eikö tämä koskaan lopu tämä taivas yhtä laaja kuin on kaivossa syvyys, minä näen nuo pilvet, olen pilven alle laskostunut iloinen varjo.

Minä minä minä, Anna hurjasteli, voi hurja meuhkoi!”

Pintanaarmuja-kansi

(Huomautan vielä näistä lainauksista, että tyyli voi tuntua “liian erikoiselta”, mutta tietysti lainasin kirjalle erityisen tyypillisiä kohtia, ja tyyliin tottuu ihan eri tavalla, kun sitä lukee enemmän – se on näiden ihmisten ääni, heidän elämänsä ääni.)

Hermanin kertoma ei tuntunut yhtä mielenkiintoiselta, koska hän tuntuu lähinnä toistelevan sitä, kuinka Anna eli “minun häneni” oli niin ihana ja hänen nykyinen vaimonsa vain pelkkä harmaa aave tästä, hänen osuutensa ovat enimmäkseen paljon abstraktimpia, eikä hänen tyylinsäkään ole yhtä vaikuttava.

Se ei ollut samalla lailla tarina, eikä se minusta saanut oikein minkäänlaista loppua. En vain ymmärtänyt sitä, että miksi minun häneni lähetettiin merelle (tämä mainitaan jo heti alussa, en siis spoilaa). Tai ymmärrän ja en ymmärrä.

Kirjan loppukohtaus on hurjan hienosti kirjoitettu. Dramaattinen, mutta menee todella pysähdyttävästi yksityiskohtiin ja kuvailu osuu aivan nappiin.

P.S. Nyt voit voittaa kirjan arvonnassa! Kilpailuaikaa on vielä pari päivää jäljellä.

4 Responses “Pintaa syvempi viilto”

  1. Ehdit lukea romaanini ensimmäisenä kenties koko maailmassa :) Ainakin otaksun niin, sillä kukaan muu ei ole ilmoittanut muuta kuin aloittaneensa esim. perheeni sisällä.

    Mukavaa, että pidit Annan karusta tarinasta. Henkilökohtaisesti, noin niin kuin kirjailijana, pidin kyllä Hermanistakin, vaikkei Hermanin kohdalla tosiaan voi puhua juonesta, vaan jumaloinnista :)

  2. Leena Lumi says:

    Maija, minusta tämä oli hengityksen seirauttava kirja! Tämä oli minulle lukemisen kannalta helppo sillä rakastan kieltä. Olen ihastunut Herta Müllerin runoproosaan, joten löysin tästä jotain samaa.

    Herman ei ollut niin kiinnostava kuin Anna, mutta ehkää häntä tarvittiin tasapainottamaan runsasta punaista, tuomaan mukaan lyyrisyyttä ja rakkauden tuntoja, jotka tosin olivat vain hänen päässään.

  3. Leena Lumi says:

    Hah-hah! Sorrysorry, en ehdi oikolukea kommenttejani, tuskin tekstejäkään aina;-)

    Juu, sikäli, että Maarialla on kirjassaa paljon uutta…

    Maarian edellisestä en ymmärtänyt mitään, joten luovutin, mutta palkinto tuli nyt tässä.

    Mukavaa viikonloppua!

Kommentoi
Name and Mail are required