Himskatin hyvä kirjoitusopas
Kuvittelin pitkään, että ehdoton suosikkikirjoitusoppaani, James N. Freyn How To Write a Damn Good Novel II oli vain paranneltu versio saman kirjan I-osasta, eikä jatko-osa (ei hajuakaan miksi). Kiitos blogin lukijan Sannun soittautui kuitenkin, että ne ovat kaksi aivan eri kirjaa, vaikka yhteisiä asioita jonkin verran onkin, joten päätin vihdoin lukea sen I:n.
Osa I keskittyy ennen kaikkea tarinaan ja rakenteeseen (ja moniin muihin yleisluontoisiin juttuihin), osa II taas superhyvien hahmojen luomiseen. Toki henkilöhahmoja käsitellään myös tässä ykkösosassa yhden luvun verran, muuten olisikin aika vaikea puhua kirjoittamisesta.
Puhutaan konfliktista ja kliimaksista, oikeassa kohtaa aloittamisesta jne, mutta aika paljon myös yleisluonteisia juttuja kirjoittamisesta, kuten dialogista, näkökulmasta, kuvailusta, editoinnista ja palautteen vastaanottamisesta. Siten tämä kirja soveltuisi hyvin myös novellien kirjoittajalle, ei vain romaanien.
Freyn kirjoitustyyli on aika kärkevä, tässä kirjassa enemmän kuin seuraavassa. Ei anneta vinkkejä vaan enemmän käskyjä. Ei tällaista väkisin väännettyä kökkösymboliikkaa, äläkä nyt hyvä ihminen kuvittele, että lukija haluaa psykoanalysoida hahmosi. (Frey ei ole mikään postmodernismin ystävä, mutta tämä onkin kirjoitusopas dramaattisen romaanin, ei kaikenlaisten romaanien kirjoittamiseen.)
On vaikea sanoa, mikä oli kirjan parasta antia. Ehkä dialogin käsittely, sillä sitä yllättävän harvassa kirjoitusoppaassa neuvotaan juuri lainkaan. Myös premissin (eli kirjan “kantavan ajatuksen”) selittäminen, mutta sama käydään läpi myös kakkososassa ja ehkä siksi se ei enää tuntunut niin oivaltavalta.
Eräs Freyn tärkeistä ideoista on “maximal capacity”. Se tarkoittaa mm. sitä, että kaikkien henkilöiden pitäisi aina toimia skarpeimmillaan (niin fiksusti ja järkevästi kuin kyseiseltä henkilöltä voi odottaa). Muuten syntyy vain epäuskottavaa campia, kuten kauhuleffoissa (“menenpäs nyt käymään tuolla ullakolla, josta kuuluu hirviöiden ääniä”). Sama pätee myös repliikkeihin: puhujien pitää aina olla nokkelimmillaan ja mielenkiintoisimmillaan.
Tämä ei ole periaatteessa aloittelijalle tarkoitettu kirja, tai siis virallisesti tämä ei ole “näin kirjoitat jonkinlaisen romaanin” vaan “näin kirjoitat mahtavan romaanin”. Sisältö on kuitenkin paljon kakkososaa enemmän perustasoa ja tätä voisi suositella myös ensimmäiseksi kirjoittamissoppaaksi. Varmasti kokeneempikin ja enemmän kirjoitusoppaita lukenutkin kirjoittaja saa tästä paljon irti, mutta tuskin niin paljoa kuin kakkososasta.
Kakkososan luen joka vuosi uudestaan, saa nähdä miten usein tätä päätyy tankkaamaan.
