Äänikilpailun voittajat

Kuten arvelinkin, kilpailuni suosikki- ja inhokkiäänistä osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Siihen tuli 28 vastausta (päätin lopulta hyväksyä erään kilpailijan, joka lähetti osan vastauksestaan muutaman tunnin myöhässä, mutta hänen alkuperäinen osallistumisensa oli ollut ajoissa). Osalla heistä oli bonusarpoja kilpailun mainostamisesta.

Voittajiksi random.org arpoi seuraavat osallistujat:

– Minerva (painettu kirja)
– Hanna-Riikka (sähkökirja)
– Lukuhoukka (sähkökirja).

Sekä suosikki- että inhokkiäänten seassa oli sekä mukavan/inhottavan kuuloisia ääniä että sellaisia, joihin tuntui liittyvän enemmän tunnelataus. Yksittäinen suosikki taisi olla veden ääni. Sateen ropina, sulava lumi, puron solina, laineiden liplatus tai vastaava sai useita kannattajia. Yksi inhoajakin litinälle kyllä löytyi. Myös tuulesta/puiden havinasta tykättiin.

Erityisen suosittuja olivat eläinäänet, mainittiin niin kissaa (kehräys ja hengitys), koiraa (useita ääniä hengitykselle), satakieltä kuin hevostakin (hörähdys). Hyttysen ininää inhosi useampi. Myös lasten ääniä mainittiin suosikkeina. Toisaalta kissat ja lapset olivat myös inhon kohteina – oksentamassa ja kiukuttelemassa (sekä erityismaininta eräälle huutavalle Ollille).

Eräs inhosi tuulipuvun suhinaa, toinen rakastaa kankaan kahinaa toista kangasta vasten. Tietyn ihmisen puhe oli jonkun suosikki ja toisella joku toinen tyyppi oli inhokkilistalla. Rykimistä, huokailua ja sylkemistä inhottiin.

Inhottaviksi vempeleiksi koettiin kassakone, soitettava saha, metalliset ruokailuvälineet, kaikenlaiset harjat, moottorisaha ja (ei kovin yllättäen) pora. Toisaalta nastarenkaista lähtevä ääni ja kellojen tikitys olivat joidenkin suosiossa.

Kiitos kaikille osallistujille mielenkiintoisista vastauksista ja onnittelut voittajille!

Ai niin, olisi varmaan korrektia kertoa omat vastaukseni. Suosikkiääntä on vaikea valita, ei ole mitään ylitse muiden, joten valitsisin varmaan jonkin kivan syntetisaattorin äänen (ajattele Klaus Schulzea, Tangerine Dreamia tai vastaavaa).

Inhokkiääneni johtuu ääniyliherkkyydestä, joka minulla ei ole onneksi lainkaan paha, mutta yksi tietty ääni on viime aikoina alkanut vaivata selvästi. Rapisevan paperipussin (pahin on leipäpussi, joka on enimmäkseen paperia ja vähän rapisevaa muovia) ääni. Se kuulostaa jotenkin todella kamalalta meteliltä korvissa!

Jos en olisi ääniyliherkkä, ääneni olisi varmaan mennyt naapurin poralle tai hyttyselle korvan juuressa.

Seuraava blogikilpailu lienee tiedossa vasta syksyllä. Tosin jaan aina silloin tällöin kirjoja Twitterissä, viimeksi ihan pari viikkoa sitten. ;->

One Response “Äänikilpailun voittajat”

  1. Lukuhoukka says:

    Tämä oli iloinen yllätys, kiitoksia! :)

Kommentoi
Name and Mail are required