Äänetöntä rakkautta

Children Of A Lesser God (suom. Sanaton rakkaus) on ehkä tunnetuin kuuroutta ja viittomakieltä käsittelevä elokuva. Elokuvan naispääosan esittäjä Marlee Matlin on myös ainoa koskaan Oscarilla palkittu kuuro (ja voitti myös Golden Globen). Eikä elokuvaa tarvitse katsoa kuin hetken ymmärtääkseen miksi. Hän on samaan aikaan herkkä ja räjähdysaltis, sensuelli ja viaton, ja sekä hänen kasvoissaan että etenkin viittomisessaan on uskomaton ilmeikkyys.

Elokuva kertoo kuurojen kouluun puheen opettajaksi tulevasta Jamesista (William Hurt, joka hänkin oli Oscar-ehdokkaana roolistaan). Hänen mielestään kuurojen pitäisi osata myös puhua ja lukea huulilta, vaikka ennen kielen kehittymistä kuuroutuneille ja syntymäkuuroille se on vaikeaa ja hyvin epäluontevaa. (Mikään viittomista vastustava kiihko-oralisti hän ei sentään ole.)

James saa kuitenkin oppilaansa innostumaan, mutta koulun siivooja, tuittupäinen Sarah ei innostu. Syykin selviää jossain vaiheessa. James ja Sarah kuitenkin rakastuvat. Heidän välillään on selvää kemiaa, mutta silti itse rakastuminen vaikuttaa vähän väkisin väännetyltä ja turhan nopealta. (Perus “inhoan sinua senkin sika, mutta hetkeä myöhemmin pussaillaankin jo.”) Muitakin kliseisiä lähtökohtia riittää.

Jamesin ja Sarahin välejä raastaa koko ajan se, että Jamesin mielestä Sarahin pitäisi opetella myös puhumaan ja hänen mielestään se on turhaa. Tästä syntyy jopa välirikko.

Hollywood-henkisyyttä lukuunottamatta elokuva on varsin toimiva, käsikirjoitusta ja näyttelijöitä myöten (kässärissä on kyllä useita “pieniä lankoja”, joita ei solmita yhteen). Se oli ehdolla myös parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen Oscareille. Se on hyvin visuaalinen ja elokuvallinen – ja nämä pelaavat nimenomaan ihmisillä, eivät esim. maisemilla. Esim. kohtaus missä Sarah alkaa ravintolassa tanssia on vaikuttava.

James on kyllä välillä ärsyttävän ylimielinen, hän olisi voinut olla sympaattisempi. Jaksaa koko ajan jankuttaa puheen opiskelustakin. Ärsyttävyyttä lisää Jamesin tapa “lukea ääneen” useimmat Sarahin viittomat – koska tekstityksiä ei ole, niitä ei muuten ymmärtäisi, vaikka osan kyllä tajuaa ilman selitystäkin.

Elokuvassa saa ihan mielenkiintoista näkökulmaa kuurojen elämän/viittomakielen käytännön juttuihin (etenkin pre-Internet-ajalta). Miten kuurot nauttivat musiikista, miten puhutaan kun kädet ovat täynnä, miten kaksi kuuroa puhuu puhelimessa tulkkien välityksellä, miten kuuro riitelee tai pitää mykkäkoulua, millaista on olla kuurona kuulevien keskellä, mutta myös millaista on olla kuulevana kuurojen keskellä. Ja miten monella eri tavalla voi viittoa.

Elokuvasta voi oppia viittomakieltä, tosin siinä viitotaan ilmeisesti sekaisin ASL:ää ja viitottua englantia, eikä kummallakaan hirveästi tee Suomessa mitään.

“Sanaton rakkaus” on sinänsä tosi typerä nimi elokuvalle. Miksei Äänetön rakkaus?

Kommentoi
Name and Mail are required