Dippijuhlat ankarasti kielletty

Viime aikoina on kirjoitettu useampiakin lehtijuttuja Suomen naurettavasta byrokratiasta. Kaiken taisi käsittääkseni aloittaa Madventuresin Riku Rantalan kolumni. Maailmaa paljon kolunneella Rikulla on varmasti oiva perspektiivi suomalaiseen kulttuuriin ja hän on aiemminkin kritisoinut sen masentavimpia puolia. Sittemmin asiasta on ollut useampi juttu Iltalehdessä.

On uutisoitu myös sitä, että verottaja haluaisi verottaa aikapankkien toimintaa. Toisten mielestä tämä on okei, minä kallistun enemmän sille “mitä helvettiä” -kantille.

Hienoa, että tästä asiasta kirjoitetaan, koska se on yksi niistä jutuista, jotka eniten Suomessa ärsyttävät. Hollannissa on tosi paljon byrokratiaa, joissain asioissa selvästi enemmänkin kuin Suomessa. Silti turhia sääntöjä ei valvota. Eikä se ole hällä väliä -asennetta, vaan suhteellisuudentajua. Maalaisjärkeä. Suomessa tuntuu usein, että ne on kielletty.

Minusta syynä ei ole pelkästään lainkuuliaisuus, kuten sosiologian professori Hannu Melin Iltalehdelle tulkitsi. Monissa maissa on vahva auktoriteettiusko, mutta ei silti samanlaista ankeutuskulttuuria.

Minusta kyse on myös tiukoista sosiaalisista normeista ja yleisestä kyttäysmentaliteetista. Jos Suomessa jollain on kivaa, pitää heti keksiä, miksi se on laitonta, kiellettyä tai vähintäänkin epäilyttävää. Aina pitää sanoa ei ennemmin kuin kyllä, miksi ennemmin kuin miksi ei.

Muistan edelleen elävästi kun ala- tai yläasteella koulussa tarjottiin samana päivänä ranskanperunamaisiksi suikaleiksi leikattuja raakoja juureksia sekä tartarkastiketta. Parin kaverin kanssa kokosimme tartarkastiketta yhdelle lautaselle ja ison kasan juureksia toiselle ja dippailimme.

Sitten paikalle tuli vararehtori, joka kiekaisi tylyyn sävyyn, että “Nämä eivät ole mitkään dippijuhlat!” Näin paljon meitä siis kannustettiin syömään vihanneksia. Ei kai kouluruoasta saa nauttia? (Miksei koulussa voisi useamminkin tarjoilla dippikasviksia!)

Täällä Amsterdamissa näin kerran kun nuori mies istui suihkulähteen reunalla ja antoi koiransa polskutella vedessä. Paikalla oli paljon muitakin ihmisiä, nuorista vanhuksiin, ja kaikkien mielestä tämä oli hauska tilanne. Suomessa paikalle olisi välittömästi tullut joku sanomaan, että koira ei voi uida suihkulähteessä.

Sosiaalinen kontrolli on mennyt aivan metsään silloin, kun ulkosalla viiniä nauttiva voi saada sakot, mutta vaikkapa työkaverin alkoholismiin ei puututa. Suomessa kytätään ja puututaan aivan väärissä asioissa. Silloin kun pitäisi, niin “ei se mulle kuulu, ei saa sekaantua muiden asioihin”. Mutta yleensä kuitenkin voi?

No, Suomessa ollaan kuitenkin menty parempaan suuntaan. Ravintolapäiväkin saa jatkaa, vaikka kyttääjät ja ankeuttajat haaveilevatkin siitä, miten voisivat senkin hukuttaa byrokratian syövereihin.

Joskus tuli vastaan mainio twiitti: “Have you guys tried lucid living? If you realize you are alive while you’re alive you can do stuff like pet dogs and eat ice cream”.

Suosittelen tutustumaan tähän kiinnostavaan konseptiin.

5 Responses “Dippijuhlat ankarasti kielletty”

  1. Elegia says:

    Olipa hyvin kirjoitettu. Jopa niin hyvin, etten oikein osaa mitään lisätä.

  2. Liisa T. says:

    Todella hyvä teksti Maija ja niin totta.

    Tämä ankeuden kulttuuri tulee minusta hyvin vastaan myös yritysmaailmassa. Byrokratiaa, typeriä kieltoja ja säädöksiä (joilla ei ole mitään tekemistä maalaisjärjen kanssa) ja muuta, mitkä estävät mukavan työnteon asiakkaiden iloksi. Välillä tuntuu, että yhteiskuntamme ajaa meidät työkkäriin ja sossuluukulle – niin vaikeaksi kaikki on tehty.

    Toinen asia on se, että ihmisiä tuntuu riivavan liiallinen vakavamielisyys. Jos yrittää itse erottua joukosta esimerkiksi hymyllä,sekä avoimella ja rennolla viestinnällä, ajattelee joku välittömästi, että “mikäköhän tuotakin vaivaa.” Täällä on vaikea olla positiivinen ja näkyvästi iloinen. Luullaan, että on jotakin takaa-ajatuksia.

    Lisäksi täällä ei saa menestytä.

    • Joo, missään nimessä ei saa esimerkiksi itsekseen hymyillä Suomessa, tai herättää epäilyt omasta mielenterveydestään. Täällä on tuossa suhteessa piristävästi aivan toisenlaista. Julkisella paikalla ääneen laulaminenkin on ihan hyväksyttävää ja normaalia.

  3. Ahmu says:

    Uh, tulipa kaukokaipuu näistä faktoista. En tosin tiedä minne päin maailmaa sitä pitäisi lähteä jos haluaisi säästyä ihmiskunnan idiotismilta. Suomalaisissa kuitenkin kaikkein eniten suututtaa kateus. Se näkyy arkipäiväisissä asioissa ja tupsahtaa esille milloin missäkin. Suomessa ei saa sanoa, että menee hyvin ja on onnellinen, joku siitä haluaa kuitenkin rankaista tavalla tai toisella.

    • Suomalaisuus näkyy hyvin siinä, että suomalaiset uskovat vahvasti Murphyn lakiin ja puun koputtamiseen. Ei uskalleta sanoa, että jokin on hyvin, kun silloin se ainakin menee huonosti. Tai varmaan menee kuitenkin, vaikka ei sanoisikaan. Ei se ole välttämättä niinkään kateutta vaan epäluuloa ja pessimismiä. Voivatko asiat muka oikeasti olla hyvin?

Kommentoi
Name and Mail are required