Juttuni MeNaisissa ja surffailua ksylitolitabletilla
Tänään ilmestyi kaikkien aikojen ensimmäinen naistenlehtijuttuni Me Naiset -lehdessä, aiheena Quantified Self. Miten oman terveyden mittaaminen mullistaa terveydenhuollon? Ei aivan perinteisin naistenlehtiaihe, joten kiitokset toimitukselle rohkeudesta ottaa lehteen juttu aiheesta. Haastateltavina olivat Mikko Ikola, Nelli Lähteenmäki ja puhelimitse myös Jari Sarasvuo.
Jutun tekeminen oli kiehtovaa ja opetti minulle paljon, sääli että niin paljon huippumatskua piti jättää jutusta pois. Toimittajan työssä on parasta, kun pääsee tutustumaan mielenkiintoisiin uusiin ihmisiin ja uusiin asioihin. Ja bustaamaan ennakkoluulojaan. Voin myöntää suhtautuneeni joskus nuivasti Sarasvuohon, mutta häneltä tuli erittäin mielenkiintoiset kommentit. Sarasvuo kuulemma myös sponssasi ruoat maanantaina järjestettyyn ensimmäiseen suomalaiseen Quantified Self -tapahtumaan.
Itsehän olen siinä mielessä hassu teknoluddiitti, että vaikka olen käyttänyt tietokoneita kuusivuotiaasta, työskennellyt kuusi vuotta tietokonelehdessä ja kirjoittanut kirjan Twitteristä, en käytä edes nettiä kännykällä (koska minulla ei ole siihen voimia ja toisaalta olen lähes aina kotosalla). Olen hyvin aktiivinen ja innokas Twitterin (ja IRCin) käyttäjä, mutta Facebookiin minua ei saisi kirveelläkään.
En jaksa innostua älypuhelimista, sähkökirjanlukijoista tai muista gadgeteista, mutta erilaiset terveysmittarit alkavat kyllä houkutella. (Melkein ostin pikkusiskollekin yo-lahjaksi Necomimin – kokeiltu on, se toimii.) Teknologia kiehtoo minua raudan sijaan välineenä ja jos jokin voisi olla väline parempaan terveyteen, kyllähän se kiinnostaa.
Pikkusiskoni ylppäreissä viisi-kuusikymppiset naiset juttelivat siitä, kuinka kauheaa on kun kaikki ovat nykyään netissä ja Facebookissa ja kaikesta pitää ottaa kuva. Eräs nainen totesi, että hän ei suostu maksamaan laskuja verkkopankilla. “Tulkoot hakemaat rahat minulta kotoa, jos ei muuten voi maksaa!”
Hän kertoi myös tarinan parivuotiaasta lapsenlapsestaan, joka kärtti tablettiaan. Mummi luuli, että kyseessä oli ksylitolitabletti ja yritti tarjota niitä lapselle, mutta parkuhan siitä vain tuli. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli tietenkin nettitabletti, jolla lapsi pelasi Angry Birdsiä tai vastaavaa.
Meillä ei ole tablettia, mies kyllä lainasi reissullemme työpaikaltaan sellaisen. En nähnyt hänen tekevän sillä mitään muuta, hän vain pelasi Transport Tycoonia (joka on ilmiselvä VR-simulaatio – jumitat yhden junan paikalleen niin mikään ei pääse sen ohitse vuoteen). Peliasennosta päätellen seuraava gadgetti tässä talossa lienee kipukoukku…
Elämäni ensimmäinen tulostin meille hankittiin vuosi pari sitten. Se on osoittautunut ihan käteväksi, vaikka tekstejäni en sillä juuri koskaan tulostakaan, lähinnä lomakkeita, muistiinpanoja matkoille ja juttukeikoille, e-lippuja sun muita.
Ksylitolitabletit kyllä maistuvat.
3 Responses “Juttuni MeNaisissa ja surffailua ksylitolitabletilla”
Mä luin jutun just tänään. Ai, se oli sun kirjottama! Kinnostava se oli.
Toisaalta aika hurjaa, jos koko ajan pitäs tsekkailla ja naputella muistiin syömisiään ja tekemisiään.
Mä merkkasin aikanaan kaikki sapuskat, juomiset ja liikkumiset kalenteriin, mutta olinkin silloin syömishäiriöinen.
Joillekin tollanen voi sopia ja kannustaakin, mutta on siinä vaarana liika itsensä tuijottelu, neuroottisuus ja stressaantuminen. Ja jos vaatii itseltään jo valmiiksi liikaa, voi seurata pettymyksiä toisensa perään, kun ei ole hoitanut vaikkapa terveyttään täydellisesti. Kun me kuitenkin olemme vain ihmisiä.
Se, mitä itse kaipaisin, olis simppeli keino testata kilpirauhasarvot, hb, ja tulehdusarvot. Tietäis ainakin, missä mennään, ja onko tarvetta lisätä/vähentää lääkitystä. Itseapua samalla tavalla kuin diabeetikoilla verensokerin seuranta.
Uteliaisuudesta – miksi Twitter mutta ei Facebookia? Olin Twitterissä aikani, mutta annoin sitten enimmäkseen olla, kun koin Facebookin toimivan huomattavasti paremmin ainakin kiinnostavien linkkien jakamiseen ja yleiseen yhteydenpitoon ihmisten kanssa.
En halua olla missään tekemisissä Facebook-yrityksen kanssa. Twitter on selvästi pienempi paha. Se soveltuu muutenkin paremmin verkostoitumiseen ja yleiseen maailman seuraamiseen ja on työssäni erittäin hyödyllinen. Quantified Self -konferenssistakin kuulin Twitterissä ja haastateltavat löytyivät Twitteristä.